Author Archives: Suvi Heino

Color, color -seminaari 6.4.

KAVIn ja Aalto-yliopiston lauantaina 6.4. klo 10–13.15 järjestämässä seminaarissa asiantuntijat kertovat värien merkityksestä elokuvissa sekä elokuvan väritekniikoiden kehittymisestä. Suomen väriyhdistys myöntää tilaisuudessa vuosittaisen Iiris-palkinnon elokuvaaja, värimäärittäjä Pentti Keskimäelle. Seminaariin on vapaa pääsy. Iltapäivällä esitetään teemaan liittyvät elokuvat Joutsenlampi (1968) ja Muuttolintu (1944).

Monty Python -sarja 21.3.–13.4.

Tervetuloa elämän absurdiuden äärelle! Graham Chapmanin, John Cleesen, Terry Gilliamin, Eric Idlen, Terry Jonesin ja Michael Palinin muodostaman legendaarisen brittikomediaryhmä Monty Pythonin kaikki viisi pitkää elokuvaa esitetään Kino Reginassa maalis-huhtikuun aikana. Teemasarjan aloitusta juhlitaan pyhittämällä Pythoneille koko ilta perjantaina 22.3.

Jan Harlan vieraana Kino Reginassa 5.–6.2.

Stanley Kubrick -teemasarjan avauksen kunniavieraaksi saapuu Jan Harlan, dokumenttielokuvan Stanley Kubrick – Ohjaajan muotokuva (Stanley Kubrick: A Life in Pictures, 2001) tekijä ja Kubrickin lanko. Harlan on paikalla elokuvansa näytöksessä tiistaina 5.2. kertomassa työstään ja Kubrickista. Keskiviikkona 6.2. Harlan avaa 70 mm:n filmiltä esitettävän 2001: Avaruusseikkailun (1968) näytöksen.