KAVIn ja Aalto-yliopiston lauantaina 6.4. klo 10–13.15 järjestämässä seminaarissa asiantuntijat kertovat värien merkityksestä elokuvissa sekä elokuvan väritekniikoiden kehittymisestä. Suomen väriyhdistys myöntää tilaisuudessa vuosittaisen Iiris-palkinnon elokuvaaja, värimäärittäjä Pentti Keskimäelle. Seminaariin on vapaa pääsy. Iltapäivällä esitetään teemaan liittyvät elokuvat Joutsenlampi (1968) ja Muuttolintu (1944).
Color, color -seminaarissa pääosassa ovat värit
Kino Reginan Color color -seminaarissa la 6.4. elokuvan väri-ilmaisua lähestytään kokonaisvaltaisesti elokuvan historian, elokuvan estetiikan ja taiteen tutkimuksen näkökulmasta. Asiantuntijapuheenvuorojen lisäksi seminaari tarjoaa silmänruokaa tuomalla valkokankaalle runsaasti mielenkiintoisia ja osin harvinaisiakin näytteitä KAVI:n kokoelmista eri aikakausilta.
Aalto-yliopiston professori, saksalainen elokuvakriitikko Olaf Möller esittelee elokuvanäytteiden avulla erilaisia elokuvissa käytettyjä väritekniikoita ja niiden vaikutusta visuaaliseen ilmaisuun. Aalto-yliopiston väriopin lehtori, tutkija ja kuvataiteilija Harald Arnkil puolestaan analysoi värien merkitystä elokuvien tunnelmalle.
Kuvaaja Pentti Keskimäki avaa elokuvaa taidemuotona värimäärittelyn näkökulmasta. Keskimäelle luovutetaan tilaisuudessa Suomen väriyhdistyksen Iiris-palkinto ansiokkaasta työstä kotimaisen elokuvan värimäärittelyn nostamiseksi kansainväliselle tasolle.
Väriteemaa pohditaan myös paneelikeskustelussa, jossa Möllerin ja Keskimäen lisäksi keskustelemassa on Aalto-yliopiston elokuvaohjauksen professori Saara Saarela.
Värimaailma luo kontrastin traagiselle tarinalle
Seminaarin elokuvaohjelmassa nähdään Muuttolintu (1944) ja Joutsenlampi (1968). Veit Harlanin Muuttolintu on kuvattu Saksassa kolmannen valtakunnan lopun kynnyksellä. Pehmeä Agfacolor-värimaailma luo vahvan kontrastin elokuvan tummasävyisille kuoleman ja uhrautumisen teemoille.
Tshaikovskin baletti Joutsenlampi vie rakkauden ja kuoleman maagiseen maailmaan. Konstantin Sergejevin upean näyttämöohjauksen elokuvallisti Apollinari Dudko. Toisin kuin aiemmin ilmoitettiin, elokuva nähdään Kino Reginassa 35 mm:n filminäytöksenä, ei 70 mm-näytöksenä. Tämä ei kuitenkaan vähennä elokuvan värien tehoa. Agfacolorin jälkimainingeissa oli jo siirrytty Orwocoloriin.
Color, color -seminaarin ohjelma:
LA 6.4.2019 klo 10.00-13.15
Kino Regina (Keskustakirjasto Oodi, Töölönlahdenkatu 4.)
10.00 Seminaarin avaus
10.05–11.30 Olaf Möller: Shining Brightly: A Few Remarks About Cinema and Color
11.45 Harald Arnkil: Väri atmosfääriä luomassa
12.15 Saara Pyykkö ja Suomen väriyhdistys: Vuoden 2019 Iiris-palkinto
12.25 Pentti Keskimäki: Lyhyt johdanto värimäärittelyyn
12.45–13.15 Round table with Olaf Möller, Saara Saarela and Pentti Keskimäki
Elokuvanäytökset / Film screenings
14.00 Joutsenlampi / Lebedinoje ozero (1968) – 35 mm, ei dialogia, liput 7,5 € / klubikortilla 6 €
15.40 Muuttolintu / Opfergang (1944) – 4K DCP, English subtitles, liput 7,5 € / klubikortilla 6 €
Color, color -seminaarin järjestävät Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) ja Aalto-yliopisto. Olaf Möllerin esitelmä ja loppupaneeli ovat englanninkielisiä, muu osa seminaarista on suomeksi.
Väriseminaari on osa Kino Reginan Elokuvataivas-esityssarjaa, jossa esitellään elokuvahistorian klassikoita ja helmiä myös teknisemmällä kulmalla. Seminaariin on vapaa pääsy. Liput elokuviin Muuttolintu ja Joutsenlampi voi ostaa Kino Reginan kassalta sekä verkkokaupasta.