ARVOTTOMAT (1982)

Mika Kaurismäen ohjaaman elokuvan tyylilaji on road movie, jossa irralliset onnenonkijat ovat matkalla taivaanrannan tuolla puolen häämöttäviin satumaihin täynnä westerneistä ja rikoselokuvista tuttua hulluuden kirkasta valoa. Kyynisyys, romantiikka, vääryyden vastustaminen ja vapauden kaiho löytävät toisensa. Käsikirjoitusta laati ohjaajan lisäksi Aki-veli, jonka tunnistettava tyyli kuuluu teoksen dialogissa.

***

Arvottomat alkaa Finlandian säestämällä helikopteriajolla Helsingin kattojen yllä ja päättyy Pariisiin. Siinä välissä se kertoo ystävyydestä, rakkaudesta, kuolemasta ja Suomen maasta. Siinä välissä Finlandia saa särkyneen soinnin ja irrallisten ihmisten rikostarina kääntyy kuvaukseksi katoavasta Suomesta, jossa liikemiesten taskulaskinten sarjatuli tuhoaa jatkuvasti vanhoja, tarkoituksenmukaisia ja kauniita miljöitä tehokkuuden alttarille. Siinä on tanssilavakulttuuria ja ”keskiolutbaarien melankolista runoutta”, kuten käsikirjoittaja Aki Kaurismäki asian muotoili.

”Tärkeintä on lähteminen”, voisi kuulua Arvottomien motto. Lähdöistä ja paoista kasvaa puhdaspiirteinen vaellustarina, eksistentiaalisista paineista käyttövoimansa ammentava road movie. Elokuvan alituisesta matkanteosta ja kohtaamisesta syntyy tietty tapa nähdä ja kokea maailma. Nuhruiset baarit ja hotellit, tanssipaikat ja ravintolat, huoltoasemat ja kaupunkien valot, autiot talot ja järvenrannat välittävät kuvaa Suomesta sellaisena kuin sitä on liian harvoin kuvattu. Ylpeinä vapaudestaan elokuvan sivulliset ja kodittomat ihmiset ja epämääräiset seurueet eivät pyytele anteeksi elämäntapaansa eivätkä pyydä ketään noudattamaan sitä.

Vaikka elokuvan tapahtumat sijoittuvat suomalaiseen todellisuuteen, se ei estä päähenkilöitä luomasta omaa sielunmaisemaansa, jossa vallitsevat tyystin erilaiset kunniakäsitykset. Arvottomat on syntynyt amerikkalaisen road movien, mutta myös westernin ja rikoselokuvan hengessä, täynnä hulluuden kirkasta valoa opastamassa irrallisia onnenonkijoita taivaanrannan takana häämöttäviin satumaihin. Elokuvan päähenkilö kauhtuneessa Marlowe-poplarissaan vaeltaa kyynillisenä ja samalla romanttisena vääryyden vihollisena totellen vain omaehtoista moraaliaan. Vapaudenkaipuussaan ja arkisokeudessaan hän on beatnik-sukupolven jälkeläinen, Johnny Guitar ja Hullu Pierrot samassa persoonassa.

Arvottomia sopii pitää 1980-luvun suomalaisen uuden aallon purkauksena, eksistentialistisena vastalauseena kotimaisen elokuvan tosikkorealismille ja tekotaiteellisuudelle. Arvottomat on parodisia aineksia sisältävä melankolinen balladi, joka upottaa ilmeiset kuvalliset ja temaattiset vaikutussuhteensa (mm. Melville, Wenders, Godard) ja dialogin kirjalliset sitaatit (Dostojevski, Faulkner) tyylikkäästi tarinaan ja suomalaiseen todellisuuteen. Aki Kaurismäen dialogi tukee Mika Kaurismäen ohjausta ja päinvastoin. Sanasnobbailussa on juuri sen verran johdonmukaisuutta, että se antaa vaikutelman kovaksikeitettyjen naamioiden taakse kätketyistä herkkävaistoisista ihmisistä. Samalla vuoropuhelussa on irrationaalisia ulottuvuuksia, joita voi tulkita yhtä hyvin mustana huumorina kuin pessimistisenä anarkiana.

– Eri lähteiden, lähinnä Antti Lindqvistin (1982) ja Tapani Maskulan (1982) mukaan Sakari Toiviainen

Esitys- ja palkintotiedot lisäsi Otto Suuronen 8.10.2007