UNELMIEN SIELUNMESSU (2000)

Twitterissä syksyllä 2019 Unelmien sielunmessu äänestettiin parhaaksi elokuvaksi, jota ei haluaisi nähdä uudelleen. Uudelleen se silti kannattaa katsoa, ja erityisesti valkokankaalta. Puistattava huumekuvaus lumoaa kekseliäästi käytetyillä erikoistehosteillaan, musiikillaan ja ennen kaikkea Burstynin roolisuorituksella, jonka ohjaaja itse on nimennyt uransa hienoimmaksi saavutukseksi.

***

Jo esikoisteos Pi (1998) antoi hulluuden ja nerouden huikeana sekoituksena osviittaa siitä, että Darren Aronofsky on tulevaisuuden ohjaajanimi, jarrunsa kadottanut kuvakuski, jonka otokset vyöryvät päälle kuin syytökset ja iskevät suoraan alitajuntaan. Hänet nostaa lopullisesti taiteenlajin taitureiden joukkoon Unelmien sielunmessu, joka pohjautuu Hubert Selby Jr:n vuonna 1978 ilmestyneeseen romaaniin. 72-vuotiasta kirjailijaa ja 32-vuotiasta ohjaajaa yhdistävät sekä brooklyniläinen menneisyys että samantapainen kyky tunkeutua ihmissielun mustimpien mujujen sekaan.

Tarinan ydinhahmoja ovat leskirouva Sara Goldfarb (hämmästyttävästi ilman Oscaria jäänyt Ellen Burstyn) ja hänen heroiinilla ratsastava aikamiespoikansa Harry (Jared Leto), jolla on pahana tapana kuskata äitimuorin päivien ainoa sisältö, televisio, aika ajoin kanikonttoriin. Harry ja hänen kaverinsa Tyrone (Marlon Wayans) tarvitsevat taaloja ryhtyäkseen diilereiksi, ja pian bisnes sujuu. Heppujen silmät paukkuvat, laiturit kirkastuvat ja ikkunat avautuvat kaman kaunistamaan todellisuuteen, Mutta vain hetkiksi, jotka lyhenevät koko ajan. Myös Harryn kilttikasvoinen tyttöystävä Marian (Jennifer Connolly) rantautuu mukaan matkalle, jonka lopulla häämöttävät niin prostituutio kuin kuoleman kalkkiviivatkin. Sara-mammakin löytää omat mömmönsä uskoessaan pääsevänsä vieraaksi television visailuohjelmaan. Kun punainen suosikkimekko kiristää, eikä greippidieetti tepsi, nainen hakee seteliselkärankaiselta konitohtorilta amfetamiininappeja laihdutuslääkkeeksi. Kun vauhtiannokset kasvavat, Sara kyllä hoikentuu, mutta kadottaa samassa tyystin järkensä valon. Tosi ja kuvitelmat sekoittuvat, Jääkaappi alkaa käyttäytyä uhkaavasti.

Tässä elokuvassa huumeiden käyttö ei ole teinipoikien hassunhauskaa viikonloppumatkailua, vaan veren liukastamaa alamäkeä kohti ikihorrosta ja ihmisarvon täydellistä katoamista. Alun valoisat kuvat tummuvat koko ajan kuin kilpaa sekä vuodenaikojen vaihtumisen (kesä, syksy, talvi) ja Harryn piikittämän käsivarren kanssa. Lopussa valkokankaalle läjähtää noin varttitunnin mittainen hallusinaationomainen lihamylly, visuaalinen vuoristorata, jossa rivakat leikkaukset, rikas äänimaailma ja väkivaltainen kuvasto saavat katsojan unohtamaan hengittämisen. Huh Huh! Tämä on tulevaisuuden elokuvaa, mutta tarjolla jo tänään.

Aronofsky ei ujostele kerronnallisten keinojen käyttäjänä. Mukana on niin psykologista kameraa, nopeutuksia, hidastuksia kuin split-screen eli jaetun kuvan tekniikkaa. Viime mainittua olen aina pitänyt turhanaikaisena kikkailuna, mutta nyt kuvapalat käyvät tyylikkäästi ikään kuin dialogia keskenään ja ovat hedelmällisessä vaikutussuhteessa toisiinsa. Unelmien sielunmessu on raaka, rujo, mutta samalla merkillisen puhdas ja selkeä elokuva. Se tarjoaa informaatiota niin tiivistetyssä muodossa, että oivalluksia riittää katsomiskokemuksen jälkeenkin. Pohjimmiltaan kysymys on – elokuvan nimenkin mukaan – aikamme moderneista uskonnoista, jotka sekä valvottavat että nukuttavat kansalaiset kuuliaisiksi alamaisikseen.

Hubert Selby Jr. aloitti uransa 50-luvulla kirjoittamalla novelleja. Hän on keskittynyt kuvaamaan ihmisen rujoja puolia, hallitsematonta himoa, raiskauksia, väkivaltaa, alistussuhteita, huumeiden käyttöä ja sukupuolisia poikkeavuuksia. Esikoisteos Päätepysäkki Brooklyn sai suuren huomion ilmestyessään vuonna 1964. Englannissa se aiheutti oikeusjutun ”alhaisimpana kirjana, minkä kukaan saattaa koskaan kirjoittaa”, kuten eräs konservatiivinen parlamentin jäsen sitä luonnehti. Kirjailija itse on todennut: ”Kirjoittaminen oli helppoa, kun kukaan ei tiennyt minun olevan edes olemassa. Maailma ei odottanut minulta mitään. Kun maailma käänsi silmänsä minuun, vetäydyin kuoreeni enkä kirjoittanut kuuteen vuoteen.” Selbyä asettuivat puolustamaan muun muassa Anthony Burgess aa Samuel Beckett, ja hänestä tuli nopeasti vastakulttuurin ikoni. Julkisuutta kaihtava Selby asuu nykyään Los Angelesissa. Hän on laatinut elokuva- ja tv-käsikirjoituksia ja opettanut luovaa kirjoittamista. Esikuvikseen Selby mainitsee beat-miesten (Jack Kerouac, Allen Ginsberg, Gregory Corso) lisäksi Loius-Ferdinand Celinen ja Herman Melvillen. Hekin kirjoittavat vapautukseen sydämen pimeydestä.

– Antti Lindqvistin mukaan HB 25.7.2002