ELOKUU (1956)

Kassilan toiveaiheesta, F. E. Sillanpään romaanista (1941), tehty Elokuu meni taloudellisesti kuin meni, mutta Jusseja tuli ennätykselliset kuusi, ja se lähetettiin Cannesin elokuvajuhlille edustamaan Suomea kilpailusarjassa. ”Uskoakseni Sillanpään teksteissä on kaikki se kauneus ja rakkaus, jota minäkin haluaisin tuntea elämää kohtaan”, Kassila sanoi.

***

Vuonna 1941 ilmestynyt “Elokuu” kuvastaa jo Sillanpään herpoavan luomisvoiman ja elämänpettymyksen tuntoja. Taustalla on ajankuva 1930-luvun lopulta; Sillanpäähän kirjoitti romaania useita vuosia, ennen kuin se hieman viimeistelemättömänä julkaistiin. Kassila on varmaan aivan oikein nähnyt teoksessa latenttina kuvauksen 1930-luvun päättymisestä ja kokonaisen aikakauden väistymisestä ennen suursotaa: “Onhan ukonilma, joka tavallaan lopettaa Viktor Sundvallin elämän, nähtävissä vaikkapa alkusyksystä 1939 syttyneen suursodan vertauskuvana.”

Sillanpää koki sodan lähestymisen tavallista herkemmin, se heijastui hänen taiteeseensa ja elämäänsä, ja lopulta sodan syttyessä Sillanpää murtui henkisesti ja fyysisesti. Kaikki tämä on mukana “Elokuussa”; onhan romaani myös kuvaus taiteilijana olemisen vaikeudesta yhteiskunnan odotusten ja sovinnaisen perhe-elämän puristuksessa. Viktor Sundvall on vain romaanissa pienentynyt vähäpätöiseksi näytelmänkirjoittajaksi, mutta tuskaisen omankuvan piirteet ovat kyllin selvät.

Kassilan Elokuu tavoittaa hallitusti ja sisäistyneesti Sillanpään atmosfäärin ja henkilöt. Viktor Sundvall on avioliitossaan epäonnistunut ja nuoruudenhaaveissaan pettynyt kanavanvartija, väliinputoaja, joka on jäänyt kahden naisen, kahden maailman ja elämänmuodon (maaseudun ja kaupungin) väliin. Päähenkilön tragedian vaiheilla risteilevät monet kohtalot ja mielleyhtymät, sen elimellisenä taustana on sadonkorjuuajan maisema luonnon kiertokulun toimiessa jälleen suurena sovittajana.

Kassila itse esiintyy elokuvan kertojana, koska hän halusi kirjailijan omat äänenpainot mukaan: “Uskoakseni Sillanpään tekstissä on kaikki se kauneus ja rakkaus, jota minäkin haluaisin tuntea elämää kohtaan. Ihailin hänen tapaansa katsoa elämää, ilmaista asiat: jäisimme jotain vaille, ellei tätä kertovan tarkkailijan osuutta olisi läsnä, hienotunteisesti ja tyrkyttämättä. Kertojan käyttö sitä paitsi kiehtoi minua äkillisesti vieraannuttavana tehona: tapahtumasta tehdään yhtäkkiä kuva, kun sen rinnalle tuodaan toinen elementti.”

Kassila löysi Sillanpään romaanista murroksen kuvauksen, Tshehovin tapaista murtumisen hiljaista dramatiikkaa: “Nämä puolihämärän tunnelmat – sekä sielulliset että muut – ovat minulle läheisiä, ja Elokuu onkin monien rajatunnelmien, rajatapahtumien elokuva: kesä on lopuillaan, samoin muuan elämä, on lauantai, työn ja levon raja-aika, ilmasssa on ukkosta ja elettävään vuodenaikaan kuuluvat olennaisesti sekä kypsyminen että lakastuminen. Elokuu on elokuva menneestä maailmasta, viimeisiä heijastuksia maalaiskulttuurista hienoimmillaan ja kehittyneimmillään, mutta jo alaspäin menevässä kaaressa.”

– Panu Rajalan (1983), Matti Kassilan haastattelun (1968) ja muiden lähteiden mukaan