“I got good news and bad news, girls.” Vipeltävät ötökät ja elävät kuolleet herättävät kauhua collegemiljöössä. Karski etsivä (Tom Atkins) tutkii asiaa. Fred Dekkerin debyytti on verinen, hauska ja tolkuttoman perinnetietoinen. Kauhukomedia noteerattiin jopa eduskunnassa: kansanedustaja Jörn Donner mainitsi Lötköjen yön videolakia vastustaneessa puheenvuorossaan.

***

Vuonna 1959 muukalaisten avaruusalus heivaa maapallolle etanamaisia parasiittiolioita. Oliot ja telkien takaa karannut psykopaatti pilaavat kahden opiskelijan treffit pahanpäiväisesti. 27 vuotta myöhemmin Corman-yliopiston tulokkaat joutuvat opiskelija-asuntolan initiaatioriittiin. Nuorukaiset lähetetään lääketieteen laitokselle varastamaan 1950-luvulla treffeillä surmansa saaneen opiskelijan syväjäädytetty ruumis. Jäinen vainaja alkaa osoittaa elonmerkkejä. Parasiitit ovat aktivoituneet, ja kampus muuttuu vaaravyöhykkeeksi täynnä lötköjä ja eläviä kuolleita.

Fred Dekkerin ohjausdebyytti Lötköjen yö on elokuva, jossa Hooperin kaveri Romero rakastuu Cronenbergiin, etsivä Cameron tutkii ja lista jatkuu. 1980-luvulla fanitettujen kauhu- ja scifiohjaajien sukunimet ovat vain osa viittausten viidakkoa, johon mahtuu vaikutteita 1950-luvulta lähtien. Oman ”lukeneisuuden” korostaminen ei ole hervottoman hauskaa, mutta kokonaisuutena Lötköjen yö on sujuva, täysipainoinen ja antoisalla tavalla rujo elämys. Suosikkielokuvista on opittu muutakin kuin tekijänimiä, ja Tom Atkins (Usva, Halloween III) on löytänyt herkullisen parodiasävyn kovaksikeitettynä poliisietsivänä.

Dekker oli elokuvaa ohjatessaan noin 25-vuotias lupaus, joka oli nosteessa suositun Naapurissa kummittelee -kauhukomedian käsikirjoittajana. Teatterielokuvien ohjaajana hän on jäänyt kolmen nimikkeen tähdenlennoksi. Kauhukopla oli nuorisolle suunnattu Universal-studion goottihirviöiden comeback-seikkailu. RoboCop 3 alitti odotukset.

Lötköjen yö edusti samaa groteskin hauskaa kauhusuuntausta kuin Return of the Living Dead, Re-Animator ja Evil Dead II, joita ei Suomen teattereissa nähty. ”Huonosta sisällöstä” valittanut verohallitus vaati elokuvalle 30 prosentin rangaistusveroa, joka olisi haitannut teatterilevitystä tai estänyt sen kokonaan. Elokuvalautakunta päätti täpärästi äänin 4-3, että sisältö ei ollut huonoa. Maahantuonnin aikoihin uusi videolaki kielsi K18-elokuvien levittämisen kotitallenteina. Elokuvalautakuntaan kuulunut kansanedustaja Jörn Donner mainitsi Lötköjen yön eduskunnassa videolain vastaisessa puheenvuorossaan, jossa hän ironisoi teatteri- ja videoelokuvien jyrkkää erottelua ja tarvetta sensuroida videoita kovemmalla kädellä.

1980-luvun lopun Suomessa sensuuripoistot olivat hyvin yleisiä kummassakin formaatissa, ja kuluttajaa koeteltiin toinen toistaan sekavammilla torsoversioilla. Näissä oloissa Lötköjen yö selvisi teattereihin hämmentävän ehjänä.

”Tämä oli minulle suuri yllätys”, Tähtivaeltaja-lehden Toni Jerrman kirjoitti Lötköjen yön arvostelussaan (TV 2/1988). ”Kyseessä ei nimittäin ollutkaan heppoinen huumoripaska, vaan kunnon verinen kauhuläiskintä. Ilmeisesti tuolla lötkö-huumori-ilmeellä oli Suomen sensuurisedät onnistuttu hämäämään, sillä tässä oli kyllä enemmän ja näyttävämpää väkivaltaa kuin Suomen elokuvateattereissa kokonaan kielletyissä leffoissa, kuten Hellraiser tai Return of the Living Dead. (–) ”Kaikkiaan hyviä aineksia on niin paljon, että elokuvan katsoo mielellään useampaankin kertaan. Siitä saattaa hyvinkin kehittyä kulttielokuva.”

Helsingin Sanomat ei taipunut arvioimaan Lötköjen yötä ensi-iltaviikolla. Huhtikuu oli lopuillaan, mutta kriitikko Helena Ylänen ehti todeta, että kyseessä oli ”aprillipila elokuvaksi” (HS 30.4.1988).

– Lauri Lehtinen 23.7.2026