KREIVI (1971)

Peter von Baghin ainoa pitkä fiktio-ohjaus olisi voinut johtaa Suomen virallisen cinefiilin aivan erilaisille urille, mikäli se olisi valmistunut jossain vähemmän mahdottomassa elokuvamaassa. Puolitotuuksille, potaskalle ja juhlaville metamerkityksille rakentuvan tangokomedian pääosassa nähdään oman huijarielämänsä vaiheet rekonstruoiva ”kreivi” Pertti Ylermi Lindgren.

***

Kreivi on ensimmäinen ja kestävä lenkki Peter von Baghin tekemässä, suomalaista tajuntaa ja myytejä tutkivien elokuvien sarjassa, jonka seuraavat osat ovat televisiosta tutut Paavo Nurmi – Mies ja aika (1977), Sinitaivas (1978), Repe – sirpaleita Reino Helismaan elämästä (1979), Vuosi 1952 (1980) ja Tapsa – Viiltoja reissumiehen elämästä (1980) sekä Tauno Palo (1981). Kreivi on elokuva suomalaisen ajanvietelehdistön ja muun valheellisia valveunelmia pönkittävän tajunnantäyttökoneisto luomasta todellisuudesta aivan samoin kuin pääosassa itsenään esiintyvä krevi Pertti Ylermi Lindgren on ilmiönä niiden synnyttämä legenda kihlausten Suomen ennätyksen haltijasta.

Tästä huxleylaisittain olouttamaan pyrkivän, vieraannuttavan yhteiskuntamme muodostamasta, ruumiillistuneesta myytistä von Bagh on tehnyt hyvin moniulotteisen ja usein muös hauskan elokuvan. Tyylilajiksi sopii kuin luonnostaan absurdiin vivahtava farssi, joka pystyy mykän filmin parhaiden perinteiden mukaisesti sisällyttämään itseensä niin kieli poskella tehdyn komedian kuin vakavan tragediankin aineksia. Kun von Bagh vielä sekoittaa elokuvassaan estoitta ja kaikkien tylsien sääntöjen vastaisesti sepitteellistä kuvausta ja dokumenttimateriaalia, on edessämme hyvin monisäikeinen totuuden ja valheen sekä yhteiskunnallisen hyvän ja pahan analyysi.

Elokuva rakentuu neljästä jaksosta, jotka kertovat kreivin neljästä valloituksesta. Ne hän tekee pukeutumalla vaivattomasti erilaisiin roolitunnuksiin, jotka kaikki edustavat yhteiskunnassamme perinteisesti arvostettuja ammatteja (pappi, kasvatustieteilijä, pankinjohtaja ja lääkäri). Osoittamalla miten supliikin, hyvän käytöksen ja hallitun rekvisiitan yhteispeli kykenee ylittämään luokkarajat von Bagh satirisoi terävällä, valveunia puhkovalla tavalla porvarillisen tajunnan ajallisesti vankkoja, mutta loogisesti niin perin haperoita tukipilareita (kirkko, armeija jne.). Vaikka kreivi itse on erilaisten, odotusten mukaisten huijarirooliensa summa toisessa potenssissa, on hän huijatuilleen aivan yhtä todellinen kuin loton päävoitto, televisiomainos tai sarjalukemiston rakkaustarinan unelma haaveprinssistä ja ikuisesta rakkaudesta. Tämän veijaritarinan konna ei suinkaan ole kreivi, vaan olemassa oleva todellisuus.

Näiden erikoisella, eräänlaisella totuuselokuvan tekniikalla luotujen, pitkälti improvisoitujen ja siksi dramatiikaltaan kuin kirveellä veistettyjen fiktiojaksojen väliin von Bagh on sijoittanut dokumenttiaineistoa kreivin esiintymisistä tanssipaikoilla ja suomalaisten raskaista tavoista viettää vapaa-aikaansa. Jo elokuvan alussa nähdään lyhyt tallenne tanssilavalta, jossa järjestäjä heittää ”parketille” liukastusainetta kuin Nukku-Matti unihiekkaansa. Vaikka Kreivi on ajoittain hyvinkin kriittinen tutkielma kansan pöytään naulattujen unelmien ja usein vinttiin kätketyn todellisuuden ristiriidasta, on se samalla karhean hellä ja nuorekkaan naiivi kansanhuumorin ylistyslaulu, jonka luistavimmat gagit tuovat mieleen Maiju Lassilan komediat. Sen kuvallisessa toteutuksessa häiritsee paikoin kameran itsetietoinen, eräänlainen soisi löytävänsä –kieputtelu, mikä saa muuten rentoon ja letkeään otteeseen hivenen holtittomuuden jälkimakua.

– Antti Lindqvist (1981)