LIKAINEN HARRY (1971)

Yksi Eastwoodin definitiivisistä rooleista ja 70-luvun kovakyttäpersoona, likainen Harry. Monia jatko-osia inspiroineessa elokuvassa Harry Callahan juoksee ympäri San Franciscon katuja jahdatessaan mielipuolista tappajaa Scorpiota. Jännittävä ja toiminnallinen kissa-hiiri -ajojahti tappajan ja Harryn välillä on rikoselokuvan ehdotonta aatelistoa.

***

HUOM! 1. Roolia tarjottiin ensin Paul Newmanille, joka piti Likaista Harrya sopimattoman kovana osana itselleen. Myös John Wayne kieltäytyi roolista. Sitten Irvin Kershnerin oli määrä ohjata elokuva – nimenä tuolloin DEAD RIGHT – Frank Sinatran yhtiölle Bristol Productions ja Sinatra itse tietysti pääosassa.

HUOMl 2. John Milius ilmeisesti osallistui merkittävästi käsikirjoituksen tekoon. Hän keksi idean poliisin ja murhaajan yhtäläisyydestä, edellinen vain käyttää poliisimerkkiä. Mahdollisesti myös Sam Peckinpah avusti Harry Julian Finkiä jossakin käsikirjoitusvaiheessa.

HUOM! 3. Elokuva ensin kiellettiin Suomessa 1972. Se sallittiin yhtiön saksittua siitä 61 m, mikä vastaa runsaan kahden minuutin kestoa.

1970-luvun koittaessa Hollywoodissa valmistui lukuisia poliisielokuvia, joista William Friedkinin KOVAOTTEISET MIEHET ja Don Siegelin LIKAINEN HARRY menestyivät parhaiten. Siegelin työ herätti eniten huomiota loistokkaan toteutuksensa ja hyvin arveluttavan sisältönsä takia. Puhuttiin paljon sen väkivallasta ja vigilantismi-ideologiasta (oman käden oikeuden ihailusta) ja myös fasismista, jolloin taustakartoitusta etsittiin Wilhelm Reichin tunnetusta tutkimuksesta FASISMIN MASSAPSYKOLOGIA (193 3, suom. 1973, Otava). Don Siegelin voimana ainakin LIKAISESSA HARRYSSA on se, että hän operoi perin arkkityyppisillä, myyttisillä vastavoimilla.

Asetelman muodostavat kapinallinen poliisi, mielipuolisen paha rikollinen ja heikko liberaali yhteiskunta, ja mukaan on työnnetty uskonnollisia viitteitä: valtava risti puiston reunassa, Jesus Saves -kilven ampuminen… Harry Callahan on poliisipyhimys, rohkea ja turmeltumaton ”Camelot cop” (Pauline Kael), ja Scorpio-murhaaja (jonka pohjana oli San Franciscoa todellisuudessakin terrorisoinut Zodiac-tappaja) on käärme paratiisissa, ”silkka pahuus: sala-ampuja, raiskaaja, lastenryöstäjä, kiduttaja, kaikkien inhimillisten arvojen häpäisijä” (Kael). Elokuvassa asennoidutaan rikoksiin simppelillä, keskiaikaisella tavalla, metafyysisenä pahuutena, jolla ei ole syitä eikä luokkataustaa.

Jännittävimmässä LIKAISESTA HARRYSTA laaditussa tekstissä Anthony Chase kutsuu Siegelin teosta ”elegiseksi, nekrofiliseksi, fasistiseksi rakkausrunoelmaksi”, ”sairaaksi ja syvällisen vaaralliseksi elokuvaksi” ja ”ennennäkemättömän paranoidin hysterian” kovuusnäytökseksi.

Harry Callahanin – ja näköjään koko elokuvan vigilantistisen protestin kohteena ovat Yhdysvaltain korkeimman oikeuden ns. Miranda- ja Escobedo-päätökset (Miranda vs. Arizona vuonna 1966 ja Escobedo vs. Illinois vuonna 1964), joilla taataan rikoksista syytettyjen kansalaisoikeudet. LIKAISESSA HARRYSSÄ juonen kulku on sillä tavoin ei-realistisesti, pikemminkin propagandistisesti ohjattu, että nuo poliisin ilkivaltaa rajoittamaan tarkoitetut säännöt edistävätkin todennetun himomurhaajan vapauksia. Näin elokuva väkisinkin mainostaa laitonta poliisivaltaa Harry Callahanin uljaan, yli-ihmismäisen tehokkaan outsiderin ja marttyyrin henkilössä. Scorpiota esittävä Andy Robinson päätti rakentaa hahmonsa esikuvanaan Richard Widmarkin hyytävä Tommy Udo Henry Hathawayn KUOLEMAN SUUDELMASSA (1947). Don Siegel ei rohkaissut esikoisnäyttelijää mihinkään perinpohjaisiin valmisteluihin. Hänen ohjeensa kuului: ”The man is mad. Keep it simple.”

LÄHTEITÄ:

Anthony Chase: ”The Strange Romance of ’Dirty Harry’ Callahan and Ann Mary Deacon”, THE VELVET LIGHT TRAP 17/Winter 1977, 13-18. (Ilmestynyt alkuaan n:ossa 4.)

Pauline Kael: DEEPER INTO MOVIES (1973).

Alan Lovell: DON SIEGEL: AMERICAN CINEMA (1975).

Joan Mellen: BIG BAD WOLVES: MASCULINITY IN THE AMERICAN FILM (1977).

– Matti Salo (1992)