KORPINPOLSKA (1980)

Korpens polska
Ohjaaja
Markku Lehmuskallio
Henkilöt
Pertti Kalinainen, Paavo Katajasaari, Hilkka Matikainen
Maa
Suomi/Ruotsi
Kesto
76 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI DCP
Ikäraja

Lehmuskallion ensimmäinen pitkä elokuva Korpinpolska syntyi suoraan lyhytelokuvien aineistosta ja tematiikasta, pohjoisten metsien kuvista ja äänistä, joihin ihminen ja ihmisen tuhoava panos vähitellen kytkeytyvät. Syrjäisen pientilan luonnonläheinen elämänmuoto ei kestä virkavallan ja metsäteollisuuden puristuksessa.

***

Markku Lehmuskallio on entinen metsäteknikko, joka kiinnostui luontokuvauksesta ja kunnostautui pian sekä lyhytelokuvien (Tapiola, 1973; Pohjoisten metsien äänet, 1974; Mies jolla oli kahdet kasvot, 1975) tekijänä että näytelmäelokuvien kuvaajana (Antti Puuhaara, 1976; Pulakapina, 1977). Näistä Pohjoisten metsien äänet ennakoi selkeimmin Lehmuskallion pitkän esikoisen Korpinpolska näkemyksiä huolessaan tuhoista, joita ihminen tietämättään tai tieten tahtoen aiheuttaa Lapin luonnolle ja eläimistölle.

Korpinpolska, alaotsikoltaan ”Laulu ihmisestä, luonnosta ja sivilisaatiosta”, on yhden ihmisen ahkeruuden ja sitkeyden tulos, Lehmuskallion usean vuoden aikana yksin tai pienen kuvausryhmän kanssa, minimaalisin varoin tekemä elokuva. Totunnaisessa katsannossa Korpinpolska saattaa näyttää pieneltä ja kapealta elokuvalta ja sen voi nopeasti kuitata huikaisevan kauniisti kuvattuna, Pohjois-Suomea taltioivana luontoelokuvana, johon on sisällytetty kankeahko tarina nuoresta parista ja vanhasta isästä elämässä metsätilalla byrokratian ja luonnon lakien välisessä hetteikössä. Kaikesta tästä kasvaa koneellistamista, luonnon raiskausta ravisteleva, hienovarainen luonnon puolustuspuhe.

Mutta jos Korpinpolska ei olisi muuta, se olisi vain eräänlainen glorifioitu Älä riko luonnon rauhaa –epistola. Lehmuskallio ajaa kuitenkin vastustamattoman syvältä tällaisten sinänsä terveellisten muistutusten ohi. Sen todellinen anti ja salaperäinen kudelma syntyy Lehmuskallion syvästä ja todellisesta luonnontunteesta. Hän on katsonut metsään syvemmälle kuin useimmat ihmiset. Elokuvantekijänä hänellä on harvinainen korva ja silmä luonnon äänelle ja liikkeelle.

Satojen kuvauspäivien saaliina Lehmuskallio tuo metsästä mukanaan aavistuksen aivan toisesta arvomaailmasta ja järjestyksestä, salaperäisestä neljännestä ulottuvuudesta. Ihmisen itsekäs ja omahyväinen tapa lähestyä asioita, joihin perinteinen länsimainen taidekäsityksemme perustuu, joutuu Lehmuskallion vision edessä hellittämään.

Korpinpolskassa metsä, suo, talvi ja kesä, eläimet ja kasvit tuntuvat katsovan sinua etkä sinä niitä. Ne päästävät Lehmuskallion ohjailemana niin lähelle, että luontoon vieraasti ja etäältä ihaillen suhtautuva kaupunki-ihminen käsittää jotakin mitä ei ole käsittänyt ennen, kiinnostuu jostakin mistä ei ole kiinnostunut ennen, on nähnyt jotakin mitä ei ole nähnyt ennen. Katsojan silmät muuttuvat vuoroin pöllön, vuoroin hirven silmiksi. Katsoja samastuu, ei ihmisiin jotka ihmisinä ovat Korpinpolskassa epäkiinnostavia, vaan luontoon. Sanomatta mitään tämän päivän yhteiskunnallisista ongelmista Korpinpolska pelkällä olemassaolollaan muistuttaa, että ihmisen ongelmat asettuisivat aivan toisiin puitteisiin, jos hän lakkaisi tuijottamasta napaansa ja katsoisi välillä vaikka puun runkoa.

Helena Yläsen (HS 15.10.1980) ja muiden lähteiden mukaan