MAA ON SYNTINEN LAULU (1973)

Jorden är en syndfull sång
Ohjaaja
Rauni Mollberg
Henkilöt
Maritta Viitamäki, Pauli Jauhojärvi, Aimo Saukko
Maa
Suomi
Tekstitys
English subtitles
Kesto
108 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
Timo K. Mukan romaanista
Ikäraja

Rauni Mollbergin ohjaus on suomalaisen elokuvanaturalismin kantateos, jonka raaka voima uhmaa aikaa. Timo K. Mukan romaanin filmatisointi kuvaa lappilaiskylän sodanjälkeistä elämää ja 18-vuotiaan Martan (Maritta Viitamäki) sukupuolivietin heräämistä. Eläinten kohtelulla paheksuttanut teos sai yli 709 000 elokuvateatterikatsojaa ja kolme Jussia.

***

Ennen esikoiselokuvaansa Rauni Mollberg tunnettiin ohjaajana, joka oli teh­nyt tavanomaista tutkitumpaa ja herkempää jälkeä televisiossa, huomattavimpana työnä kenties tv-sovitus Toivo Pekkasen muistelmateoksesta Lapsuuteni. Moll­berg on kertonut lukeneensa Timo K. Mukan (1945-73) vahvan esikoisromaanin Maa on syntinen laulu vuonna 1969, todenneensa teoksen visuaalisuuden ja halunneen­sa filmata sen. Hän osti oikeudet Maunu Kurkvaaralta ja aloitti valmistelutyöt, joissa myös kirjailija itse oli mukana. Koska mikään yhtiö ei osoittanut kiin­nostusta suunnitelmaa kohtaan, Mollberg päätti tuottaa elokuvan itse. Samalla Mollberg kieltäytyi elokuvateollisuuden kaikkein helpoimmista ratkaisuista, ku­vaamasta muilla kuin autenttisilla paikoilla, tai käyttämästä kuluneita näytteli­jäkasvoja.  Kunnioitettavalla tavalla Mollberg ja hänen ryhmänsä pyrkivät autent­tisuuteen, jonka tavoittamisessa ilmeni yksin luonnonolosuhteiden vuoksi poik­keuksellisia hankaluuksia – elokuva kuvattiin Kittilässä tiettömän taipaleen takana.

Mukka, joka alunperin oli aikonut romaaninsa elokuvakäsikirjoitukseksi, evästi Mollbergia hieman ennen varhaista kuolemaansa: ”Jos elokuvasta puhutaan, niin kuin kirjasta aikanaan, yhtä paljon hyvää sekä pahaa, olet onnistunut, älä­kä unohda huumoria. (… ) Se tulee tunteen kautta, ei järjen – ihmisten on elo­kuvateattereissa imettävä koko todellisuus itseensä tunteen läpi.” Mollberg puo­lestaan määritteli: ”Maa on syntinen laulu ei ole mikään Lapin elokuva.  Tietys­ti se kertoo lappalaisista ja heidän elämästään, mutta mukana ovat selvät yleis­inhimilliset teemat. (… ) Olen tehnyt elokuvan tunteesta.  Tätä nykyä tunnemaa­ilmaamme kavennetaan; teknokraatit ja laskutikkumiehet hoitelevat asioita.  Syvä ja inhimillinen tunne jää taka-alalle.  Mukan tekstissä se tuli esiin voimakkaana ja verevänä.”

”Suurenmoinen ja kesytön luonto, puiset asumukset, karhea tapakulttuuri vuodenaikojen puristuksessa. Toisiaan seuraavissa kohtauksissa on epäilemättä jonkinlaista dokumentaarista realismia (ulkotanssit, vasikan poikiminen, poro­jen teurastus, perhe- ja yhteisösuhteet), mutta Rauni Mollberg ei tyydy pelkkään toteamiseen.Hän valaisee tapahtumat salamoivalla lyyrisyydellä, hän yhdistää köyhien maalaisten elämän kaikessa heidän elinympäristöönsä, kiertävän saarnaa­jan ylläpitämään ahtaaseen ja alkeelliseen moraaliin.Elokuvan voima on siinä, että se saa meidät kokemaan kirpeän runollisuutensa kautta luonnon kiertokulus­ta riippuvaisen olemassaolon vaikeudet ja outouden.Mollberg ei tuomitse ainut­takaan ylivoimaisten olosuhteiden riepottelemista henkilöistään.  Hän laulaa hei­dän kunniakseen suurenmoista, lohdutonta lauluaan.” (Jacques Siclier, Le Monde, 17.3.1978).

”Vuodenaikojen rytmiä noudattava kuvaus on kuin sarja hollantilaisten mes­tareiden maalauksia.  Se sisältää Suuren Pohjolan kronikan ja muodostaa visuaali­sen maailman, jossa välillä vallitsevat metsien ja lämpimän vuodenajan punarus­keat sävyt, välillä lumisen talven harmaa vaikeus.Ei välisävyjä, ei siirtymä­vaiheita, silmä kylpee kokonaisuudessaan jommassa kummassa perussävyssä.Leikka­uskaan ei jätä tilaa välivaiheille: se on rakennettu jyrkäksi, hyppiväksi, raa’aksi, miltei hermeettiseksi, siirtymät kohtauksesta toiseen tapahtuvat siloittelematta, selityksittä. Maantieteellinen ilmasto painaa leimansa esteettiseen ilmastoon.” (Jean-Louis Cros, Revue du Cinéma 326, mars 1978)