TILINTEKO (1987)

Aaltosen ja Aki Kaurismäen yhteistyö ulottui käsikirjoitukseen, jota on pidetty filosofoivana rikoselokuvana enemmän kuin toimintaelokuvina. Kuinka pitkään menneet teot painavat ihmisen elämässä? Mikä on moraalin tai omatunnon paikka nykymaailmassa? Katsoja voi pohtia, onko Aaltosen tyylilaji nykyiseen maailmaan sijoittuva moderni western, josta hän tunnetusti itse pitää.

***

Kaurismäkien tuotantoyhtiön Villealfan perustajajäseniin kuuluva Veikko Aaltonen ohjasi opiskeluaikoinaan lyhytelokuvan Matkalla (1981), jota esitettiin Mika Kaurismäen Valehtelijan alkukuvana. Sittemmin Aaltonen työskenteli Mollbergin Tuntemattomassa sotilaassa (1985) tuotannon alusta loppuun mm. käsikirjoittajana, apulaisohjaajana ja järjestäjänä. Aaltosen ensimmäinen pitkä elokuva Tilinteko osoittaa, että hän saattaa olla maalaispoika, mutta ei maalaiseepikko: tyyli ja laji ovat selvästi lähempänä Kaurismäkiä kuin Mollbergia. Aaltonen on koulutettu ohjaaja, puhtaan elokuvan tekijä ja elokuvan keskeisistä virtauksista innoituksensa saanut. Tilinteko on klassinen elokuva, täydellistä puhtautta, aiheen ja tyylin eheyttä tavoitteleva ja pitkälle tavoitteessaan onnistuva.

Tilinteossa Aaltonen ja hänen käsikirjoittajakumppaninsa Aki Kaurismäki ovat luoneet kostotarinan, joka siirtää villin lännen tyypillisen asetelman suomalaiseen maisemaan. Kaksi miestä tekee postiryöstön, toinen ampuu toista, joka kuitenkin jää henkiin ja palaa vankilan kautta kostamaan petolliselle kumppanille, joka puolestaan tällä välin on noussut pikkukaupungin merkkihenkilöksi. Myös lopullinen välienselvittely mukailee westernin kaksintaistelujen kuvioita.

Mutta yhtä lailla Tilinteko liittyy rikos- ja gangsterielokuvan perinteeseen. Aaltonen tuntee Beckerinsä ja Melvillensä sekä heidän teemansa alamaailman petoksista ja tilien tasauksista. Kotimaiselta puolelta lähimpänä muistumana nousee esiin Aarne Tarkaksen Hän varasti elämän (1962), jossa mies niin ikään rikollisen menneisyyden salaten ja henkilöllisyyden vaihtaen nousee paikkakunnan tekopyhäksi tukipylvääksi. Kylmäverisen rikoksen ja esimerkillisen kunniallisuuden kytkentä tuottaa Aaltosen elokuvassakin kiehtovia näköaloja ohi tavanomaisten poliittisten mädännäisyyksien paljastusten.

Turvautuminen perinteeseen ei niinkään osoita Aaltosen omaperäisyyden puutetta kuin korostaa, että Tilinteko toimii ennen kaikkea lännen- ja rikoselokuvien taruston tasolla. Kapeaksi rajatusta näyttämöstä, suppeasta henkilömäärästä ja roolihahmojen tietystä ohuudesta voi päätellä, ettei Aaltosta ole kiinnostanut tavanomainen uskottavuus, vaan genre-mallien sovittaminen suomalaiseen kehykseen. Moraliteettinsa realismin ongelman Aaltonen on kiertänyt karsimalla klassisesta asetelmasta sosiaaliset ulottuvuudet lähes tykkänään: suomalaisen arjen, politiikan, ihmissuhteiden tai luonteiden kuvauksena Tilinteko ei ole kovin antoisa.

Silti Aaltonen on saanut kunnioitettavan paljon irti vaativasta aiheesta ja riisutusta tyylilajista. Hän tekee hyvin kunnianhimoista, metallinkirkasta elokuvaa, joka heti paljastaa virheensä. Myönteiselle puolelle jäävät Juhani Niemelän kostajahahmon eleetön uhka, kohtaukset keskiolutbaarissa, jossa soivat omaa satumaataan kehittelevät surumieliset suomalaiset iskelmät.

– Sakari Toiviaisen (1987), Helena Yläsen (1987) ja muiden lähteiden mukaan / 1994