JOKI (2001)
Jarmo Lampelan Joki seuraa pikkukaupungin asukkaiden risteäviä kohtaloita yhden päivän aikana. Myös aikatasot risteävät elokuvan kokeellisessa rakenteessa. Kerronnassa on lämpöä ja inhimillisyyttä. Lampelan pitkäaikainen yhteistyökumppani, alan merkittävä vaikuttaja ja opettaja Tove Idström toimi dramaturgina.
***
Äänekosken pikkutaajama on melkeinpä eksoottisen huima valinta usean toisiinsa lomittuvan ihmiskohtalon tapahtumapaikaksi. Kuvattuja tapahtumasarjoja yhdistävät vain satunnaiset ja suhteellisen merkityksettömät yhden päivän mittaan koetut asiat, kuten torilla vellova benjihyppääjien jono ja suihkukoneen taivaalla paukauttama äänivalli. Ihmiset kulkevat enintään ohimennen moikaten toistensa sivuitse omiin elämäntilanteisiinsa, joista rakentuu tasapainoinen ja taitavasti dramatisoitu sarja yksittäisiä episodeja.
Kuvatut ihmiset ja tapahtumat ovat hämmästyttävän kiehtovasti kirjoitetut ja kietoutuneet, vaikka roolihahmojen ja tapahtumien arkisuus on päivänselvä. Pummi kunnostautuu kumiköysiloikalla. Umpikujaan joutunut yksinhuoltajaäiti yrittää hukuttautua. Postinkantaja empii homoutensa ja poikaystävänsä kanssa. Hulttiopoika järjestelee isänsä syntymäpäiväjuhlan varjolla palonarkaa suhdettaan muihin perheenjäseniin. Hyperaktiivisen seksisuhteen villitsemä pizzamyyjätär tartuttaa kiiman työtovereihinsa. Kuumeinen tehtaantyöläinen löytää kotoa toisen miehen. Kuolemansairas vanhus painostaa kärsivällistä ja rakasta vaimoaan päästäkseen letkuista kotiin. Nuori poika kunnostautuu hengenpelastajana.
Kuka tahansa ohjaaja tahkoaisi aiheiston tylsäksi arkirealismiksi ja mikä tahansa episodi saattaisi epäonnistuessaan kolhaista koko kimaran lommoille. Näin ei käy, sillä Lampela muuntautuu kuvaamiensa ihmisten ja tapahtumien myötä erinomaisen lahjakkaaksi myötäeläjäksi. Hän ei korosta tarinoiden yhteen hitsaamisen vaatimaa kikkailua, vaan todellakin siirtyy kulloistenkin ihmisten nahkoihin ja virittää kerronnan ja kameratyön sen mukaisesti. Hän ei tarvitse amerikkalaisten episodiohjaajien suosimia äärikokemuksia, vaan pysyttelee täysin tyynesti löytämänsä todellisuuden tasolla.
Kyllin ei voi myöskään kehua kompakteihin rooleihin valikoituja näyttelijöitä. Juha Kukkonen briljeeraa hapsutakkisena kitarakulkurina, Liisa Vuori on suloisesti suunniltaan lemmenyön jälkikiimassa, Elina Hoffrén ja Veikko Mylly ovat sykähdyttävästi sairaalasta pois kaipaavat vanhukset. Aran postimiehen ja petoksen jäytämän aviomiehen roolit eivät ole yhtä näyttävät, mutta niillekin on löydetty hyvät kasvot. Raamikertomuksen nuori poika eläytyy hienosti koettelemukseensa jokeen kävelevä naapurinsa ja vauvan suojelusenkelinä. Odottamattomuus on Joki-elokuvan hallitun virtauksen valtti. Termi pätee sekä sujuviin episodivaihdoksiin että taitoon saada vaihtuvat arjen elämykset ja tunteet kukoistamaan.
– Asko Alanen (Soundi 10/2001) AA 30.11.2016