KUMMISETÄ (1972)

The Godfather/Gudfadern
Ohjaaja
Francis Ford Coppola
Henkilöt
Marlon Brando, Al Pacino, James Caan, Robert Duvall, Sterling Hayden, Diane Keaton
Maa
Yhdysvallat
Tekstitys
ei tekstitystä
Kesto
176 min
Teemat
Kopiotieto
4K DCP
Lisätieto
Mario Puzon romaanista
Ikäraja

Corleonen perhesaagan avausosa on Brandon filmografian merkkipaaluja ja toi hänelle uransa toisen Oscar-palkinnon, josta hän päätti kuitenkin kieltäytyä. Vanhan liiton mafiapomo Vito Corleonen imperiumi horjuu, kun kilpailevat rikollisperheet ryhtyvät laajentamaan bisneksiään. Perheensä elämäntyyliä vieroksuvan nuorimman pojan Michaelin on myös valittava tiensä, kun isä joutuu hengenvaaraan.

***

Mario Puzon julmetusta, hämmästyttävän epätasaisesta bestselleristä Coppola karsi avainromaanimaiset sensaatiot ja otti haltuunsa teoksen energisen, historiallisesti tutkitun Mafia-aineiston, kummisetäinstituution, isän ja pojan välisen suhteen. Perhekuvauksen arvokkuus on ohjaajan aikaansaannosta. “Runsaus on kirjasta; tunteen hienous on Coppolan” (Pauline Kael).

Gangsterielokuvien tuttuun malliin Kummisetä ei anna juuri mitään tietoja mafiosojen rikollisista elinkeinoista – laittomasta vedonlyönnistä, ammattiyhdistysten valvonnasta – eikä liioin minkäänlaista katsausta Corleone-perheen laillisen liikeyrityksen, oliiviöljyn tuontifirman toimintaan. Kuvauksen kohteeksi pelkistyy “puhdas rikollisuus” eli miten Corleonet pystyvät satuttamaan muita ihmisiä, perheitä. Elokuvassa keskitytään kamppailuun vallasta ja reviireistä New Yorkissa seitsemän – kymmenen vuoden kuluessa, toisen maailmansodan päättymisestä lähtien. Näköpiiristä puuttuvat ne joiden kustannuksella loismaisen Cosa Nostran (Mafian) rikkaudet ja valta on koottu: köyhät ihmiset, riistetyt. Myös lain edustajat on suurin piirtein jätetty kuvauksen ulkopuolelle.

Huimia voittoja tietävät huumemarkkinat ovat saapuneet New Yorkiin, ja Cosa Nostran on tehtävä ratkaisuja. Don Vito Corleone tahtoo säilyttää status quon eikä halua menettää vuosien varrella hankkimiaan vaikutusvaltaisia poliittisia suhteita uusien vaarallisten markkinoiden takia, vaikka perheen kaukonäköinen lakimies-neuvonantaja (consigliere) Tom Hagen varottaakin tällaisen päätöksen huolestuttavista seurauksista tulevina vuosina. Don Viton idealisoitu, maaginen, myyttinen valtiashahmo on tässäkin korotettu todellisten Mafia-pomojen yläpuolelle – nämä eivät vastustaneet huumekauppoja.

Uhkapeli ja teollisuusgangsterismi takasivat Corleone-perheen mahtiasemat. Tattaglia-perhe ei ole yhtä vahvoilla: heidän alansa, prostituutio, ei enää kukoista. Perhe asettuu huume-ekspertti Sollozzo ”Turkkilaisen” hankkeiden taakse, ja taustalla tekee samojen päämäärien hyväksi äänettömiä siirtojaan Barzinin johtama perhe, ensi tavoitteinaan New Yorkin valta-asemat. Murhat ovat neuvotteluiden jatkamista toisin keinoin, gangsterismi liikemaailman jatketta eri metodein. Talouselämän rautainen logiikka säätää pakotteet. Amerikkalainen bisnes-elämä värittyy samalla kiihdyttäväksi melodraamaksi. Shakespearesta muistuttavissa käänteissään Kummisetä havainnollistaa elintilasta ja vaikutusvallasta taistelevien valtioiden keskeisiä yhteenottoja: neuvotteluja käydään, lupauksia annetaan, vastustajaa epäillään ja varotoimenpiteisiin tartutaan. Sota syttyy, jotkut operaatiot onnistuvat vain puolittain, vastaiskut täydellisesti. Väkivalta eskaloituu molemmilla puolilla, linnoittaudutaan asemiin, “mennään patjoille”, yritetään voittaa aikaa. Rauha tehdään ja odotetuista kostoiskuista luovutaan, päävastustajat syleilevät toisiaan ‘commissionen’ taputtaessa käsiään, mutta vihollisuudet kytevät edelleen. Kummallakin taholla valmistaudutaan huolella suureen lopulliseen puhdistukseen, jossa kaikki perheen liikeasiat ratkaistaan. Lähimmätkin miehet saattavat pettää perheensä ja vaihtaa maata arvioimansa lopputuloksen perusteella – pelkästään bisnesetujen vuoksi, mahdollisesti vastoin henkilökohtaisia mieltymyksiä.

Näin johdonmukaista kuvausta liike-elämästä murhaamisena ei ole nähty sitten Chaplinin Ritari Siniparran, kuten William S. Pechter huomasi. Rinnastuskohteita voisi hakea 1800-luvun rosvoritarien (robber barons) edesottamuksista.

Kummisedän alussa Michael Corleone on juuri palannut sodasta sankarina, mutta perheensä kannalta hän on kokematon siviili. Teoksen juonena on Michaelin karaistuminen Corleone-soturiksi. Perheen, lähinnä isänsä, suojelemiseksi hän on empimättä valmis murhiinkin.

Elokuvan gangsterit ovat kokonaisempia ihmisiä kuin missään aiemmassa rikolliskuvauksessa: perhetapahtumat, ruokailut ja suuremmat katoliset rituaalit kuten häät, tervetuliaistoivotukset, hautajaiset ja ristiäiset ovat keskeisessä asemassa. Etninen tarkkuus vaikuttaa huolitellulta, kaikki nuo syleilyt ja kädelle suutelemiset näyttävät tosiperäisiltä. Naiset ovat alistetussa asemassa, suojeltavia lasten kasvattajia, joiden on vaiettava ja pysyttävä syrjässä bisnes-kentän ilmiöistä.

Don Viton tyttären, Connien häät, joiden keskeltä Coppolan elokuva alkaa, ovat suurenmoinen jakso. Henkilöt esitellään mallikkaan luonnollisesti ja taloudellisesti. Häiden aistillisuus, seksuaalimyönteisyys poikkeaa ilmeisesti suurestikin tyypillisestä wasp-amerikkalaisuudesta. Samaan aikaan sisällä talossa, huoneensa hämärässä Don Corleone kuin kunnioitettu feodaaliherra ottaa vastaan alaisiaan, jotka ovat saapuneet pyytämään palveluksia: apua, oikeutta, kaikkea mitä paratiisiksi luultu Amerikka ei olekaan heille suonut. Elokuvan avausrepliikki “I believe in America”, “Minä uskon Amerikkaan” kuullaan hautajaistoimiston johtajan, Bonaseran, huulilta. Coppola rakentaa peruskuviot pimeyden ja valon avoimesti vertauskuvallisen, oopperamaisen kontrastin varaan.

Balzacin lause “Jokaisen suuren omaisuuden takana on rikos” on Mario Puzon valitsema motto romaanilleen. Mafiosojen valta on alun perin rikollista lajiltaan. Italialaiset eivät ehkä vielä ole Yhdysvalloissa laillisesti päässeet kaikkein isoimmille palleille, mutta valkokankaalla syrjintä korvataan. Corleonen veljekset asettuvat irlantilais-katolisten Kennedyn veljesten rinnalle kansakunnan mytologioissa. Vanhanaikaisen kiihkeä, 1930-lukuun assosioituva Sonny ammutaan autoonsa, Fredo osoittautuu vätykseksi, mutta kuopus Michael kohoaa miehen mittaan.

Klassinen gangsterifilmi kertoo tasaisesta noususta huipulle ja äkkijyrkästä pudotuksesta, yksinäisestä kuolemasta kaupungin syrjäkadulla. Kummisetä on menestystarina alusta loppuun, häistä ristiäisiin. Nostalgia vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin Cosa Nostra vielä oli todella salainen järjestö, rakentuu myytille vallan perimyksestä, pojan samaistumisesta legendaariseen isään, mystisestä jatkuvuudesta. Coppola on tuntuvasti karsinut, ironisoinutkin Puzon totisia myyttikonstruktioita, tehnyt Vito Corleonesta vähemmän jumalallisen isähahmon sekä miedontanut Viton ja Michaelin vastaavuuden viittaukselliseksi, mutta kuvion ääriviivat ovat yhä näkyvissä. Kummisedän jatko-osassa Michael rinnastuu merkitsevästi nuoreen Vitoon; isän ja pojan kontrastista kasvaa teoksen keskuslinja. Kokonaisuus alkaa yhä selvemmin näyttää ympyrää liikkuvalta tanssilta, jossa sukupolvet kohtaavat toisensa: turmeluksen ytimen muodostaa “sisilialainen verikoston valssi” (Coppola).

Nino Rotan vanhahtavan vuolas taustamusiikki johtomelodioineen sopii hyvin elokuvaan, antamaan lisää tunnelatausta jaksoihin jotka säännöllisesti on mitä puolueellisimmin nähty yhden myyttisen klaanin kannalta, Corleone-perheen itsensä oikeuttavasta kulmasta. Varsinkin jos vertailukohdaksi valitaan sisilialaista Mafiaa kuvaava Francesco Rosin lujan älyllinen ja poliittisesti terävä Salvatore Giuliano (1962), Coppolan työ havaitaan myyttiseksi, ihannoiduksi, tunteelliseksi, kaihoisaksi teokseksi, lyhyesti sanottuna rikoselokuvan Aavikon laiksi (My Darling Clementine). Liittymäkohdat Wellesin Citizen Kaneen tiivistyvät kakkososan edetessä.

Coppola käyttää rinnakkaisleikkausta (parallel editing) mafiosojen, etenkin Michaelin, tekopyhyyden paljastamiseen. Lopun ristiäisjaksossa sovelletaan eisensteinilaista montaasia: “Michael hylkää Saatanan vain syntyäkseen yhteiskunnallis-taloudelliseksi antikristukseksi. Samalla hän syntyy sankariksi.” (Robert Phillip Kolker).

Kummisetä on vaikuttanut lukemattomiin elokuviin. Alkujaksoa ovat muunnelleet ainakin Michael Cimino (Kauriinmetsästäjä) ja John Huston (Prizzin kunnia). Rosin Susilauma on marxistin vastaveto Coppolalle. Martin Scorsesen Sudenpesä pystyttää sillan Kummisedän molempien osien välille. Brian De Palman Lahjomattomat ja Sergio Leonen Suuri gangsterisota eivät olisi syntyneet ilman Coppolan pioneerin valtausta. David Mametin Näin se käy  (Things Change) satirisoi letkeän ironisesti coppolamaisia mafiosoja: “We are in deep shit!”

– Matti Salo 1972, 1989 – lähteitä: Jean-Paul Chaillet & Elizabeth Vincent: Francis Ford Coppola (1984), Peter Cowie: Coppola (1989), Pauline Kael: Deeper Into Movies (1973), Robert Phillip Kolker: A Cinema of Loneliness (1980), William S. Pechter: “Keeping Up with the Corleones”, Film 72/73 (1973), Michael Pye & Lynda Myles: The Movie Brats (1979), Robert B. Ray: A Certain Tendency of the Hollywood Cinema, 1930-1980 (1985).