TAPPAKAA CHARLEY VARRICK! (1973)

Parhaiten komediarooleistaan tuttu Walter Matthau esittää mestaririkollista Charley Varrickia, jonka suunnitelmana on ryöstää pikkukaupungin harmiton pankki. Ryöstön jälkeen käy kuitenkin selväksi, että rikollisjoukko on anastanut mittavan summan mafiarahaa, joten poliisien lisäksi Varrickin täytyy pakoilla myös mafiaa.

***

Don Siegel nousi 1960-luvun lopulta lähtien samantapaiseen vireeseen kuin Robert Aldrich Kohtalokkaan tapaamisen (1955) tai Samuel Fuller Alamaailma USA:n (1960) aikoihin: gangsterielokuvien perinteiset ristiriidat tulevat hänen elokuvissaan niin raivopäisesti orkestroiduksi, että ne melkein kääntyvät kriittisiksi elementeiksi.

Teoksessa Tappakaa Charley Varrick väkivalta kytketään täsmällisesti laajoihin yhteyksiin. Nimihenkilö on ”viimeinen yksityisyrittäjä”, joka elokuvan alussa ryöstää pienen pankin. Virallisesti siellä pitäisi olla vain 1500 dollaria, mutta Varrickin tosiasiallinen saalis onkin yli neljännesmiljoona, koska pankkia on käytetty mafian veronkavallusrahojen ja latinalaisen Amerikan puolirikollisten sijoituksien säilytyspaikkana. Niinpä Varrick ei saa peräänsä poliiseja (mihin hän on täysin varautunut), vaan vaarallisen vastustajan todellisista vallanpitäjistä, taloudellisen mahdin mafiasta. Väkivalta hallitsee kaikkia ihmissuhteita, jokaisen keskustelun vivahteita; pienen kaupunkien kiiltävän designin rauha kätkee alleen totaalisen terrorin; kokonaiskuvio kasvaa aavemaiseksi vastineeksi ”vapaalle talousjärjestelmälle”.

Siegelin elokuvan viritys tuo mieleen 40-luvun, jonkin Philip Marlowen ja Sam Spaden omalaatuisen maailman. Loistavasti ja matemaattisesti rakennettu alkujakson on klassinen 40-luvun ilmiö, jossa toiminnan eri langat – väijyvä poliisiauto, ryöstöauto, itse ryöstä, poliisien yhteydenpito – kehitellään hienoksi jännitykseksi ja jossa ensimmäinen shokki räiskähtää silmille täysin odottamattomana hetkenä. Niinikään Charley Varrickin hahmo on muistumaa Chandlerin / Hammettin sankarista leppoisassa harhakuvattomuudessaan ja siinä nautiskelevassa ylimielisyydessään jolla hän ottaa yhteen kaikkien vastaansa osuvien omituisuuksien kanssa. Kyseessä on myös yksi niitä elokuvia jossa kaikki sivuhenkilötkin ihmeenomaisesti heräävät henkiin. Vaimennetun väkivallan ja juonen vaatimusten välille Siegel osaa ladata kiehtovia jännitteitä. Loppuun tultaessa Tappakaa Charley Varrick on kasvanut outoon individualistiseen eetokseen, jonka ymmärtäjä ja puolestapuhuja Siegel päähenkilönsä lailla on aina ollut.

– Peter von Baghin (Elokuvan historia, 1975) ja Tom Hilnen (Monthly Films Bulletin, September 1973) mukaan