SHAFT JA ORJAKAUPPA (1973)

Shaft in Africa/Shaft och slavhandel
Ohjaaja
John Guillermin
Henkilöt
Richard Roundtree, Frank Finlay, Vonetta McGee
Maa
USA
Tekstitys
ei tekstitystä
Kesto
112 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
7.6. näytöksen alustaa elokuvatubettaja Santeri Paju
Ikäraja

70-lukulaisempia alkutekstejä ei ole olemassa: kiiltävänmusta Cadillac lipuu Brooklynin sillalla, Four Tops soi… Richard Roundtreen käsitteeksi tekemä dekkarisankari repäistään kotikulmiltaan New Yorkista kaukaiseen Afrikkaan, tehtävänään ihmiskaupparingin paljastaminen. Populaarimestari John Guillerminin ohjaus takaa raa’an lihallisen iskuvoiman.

***

Vuosi 1973 merkitsee blaxploitaatio-virtaukselle samanlaista vedenjakajaa kuin Suuren hiljaisuuden ja Huuliharppukostajan vuosi 1968 oli merkinnyt spaghettiwesterneille. Kuumeisessa tahdissa suosion ja tuotantomäärien kukkuloille kohonnut alalaji kokosi voimansa määrittäviin monumentteihin – jollaisia blaxploitaatioiden saralla olivat Larry Cohenin Black Caesar sekä Jack Hillin Coffy –, mitä seurasi paletin levähtäminen ja tilanne, jossa holtittomuudet ottivat vallan. Suuret studiot käänsivät sekä tuottajina että levittäjinä selkänsä mustalle action-elokuvalle. Syynä ei ainakaan vuonna 1975 oman pikkutuottamonsa perustaneen Fred Williamsonin mukaan ollut yleisökato: ”Buumi romahti, koska valkoisten studiopamppujen mielestä ei ollut enää sosiaalisesti hyväksyttävää mennä cocktail-kutsuille Bel Airiin kehuksimaan, kuinka jonkun viime vuoden suurin hitti oli ollut The Legend of Nigger Charley.”

Kolmas ja viimeinen varsinainen Shaft-elokuva Shaft ja orjakauppa on blaxploitaation huippuvuoden oireellinen tuote, joka osoittaa suuntauksen laskukiidon alkaneen. Suosioon kohonnutta yksityisetsiväsankaria oli useassakin yhteydessä tituleerattu ”mustaksi James Bondiksi”, minkä tuottaja Roger Lewis lopulta erehtyi ottamaan vakavasti. Newyorkilaisdekkari repäistiin juuriltaan ja sijoitettiin uusiin, seikkailuelokuvallisiin kehyksiin tulvillaan blaxploitaation kruunuksi ajateltuja merkityksiä: Afrikka, orjakauppa, rotusorron koko historiallis-maantieteellinen kaari…

Itse keisari Haile Selassie soi kuvausryhmälle audienssin näiden saavuttua Etiopiaan, sillä kyseessä oli vasta kolmas maassa kuvattu elokuva (Haile Gerima aloitti pitkien elokuvien tekemisen vasta muutamaa vuotta myöhemmin). Alkuperäisromaanin kirjoittanut Ernest Tidyman vetäytyi tuotannosta varhaisessa vaiheessa nähtyään, ettei originaalin Shaftin luonteesta ollut jäämässä mitään jäljelle. Brittiohjaaja John Guillerminin kiinnitys aiemmat osat ohjanneen mustan Hollywood-pioneerin Gordon Parksin tilalle sinetöi viimeistään koko pelin. Guillermin ei koskaan päässyt tekemään 007-elokuvia, vaikka hänen ikänsä ja ohjaajanprofiilinsa puolesta olisi pitänyt olla vähintään Guy Hamiltonin tai Lewis Gilbertin veroinen kandidaatti. Shaftin Afrikan-seikkailusta tuli hänen ikioma, ohuelti verhoiltu Bond-elokuvansa.

Yleisö ei lämmennyt lopputulokselle, joka menetti katsojansa Yhdysvalloissa viikkoa myöhemmin avanneelle, bläkärielementeillä nokkelasti flirttailleelle aidolle Bond-artikkelille Elä ja anna toisten kuolla. Shaft siirtyi hetkeksi television puolelle yhtäläisen epäsuosittuun ja ensimmäisen kauden jälkeen peruttuun sarjaan, jonka jäljiltä Richard Roundtreen koko myöhempi elokuvaura tuntuu kurtistuneen sarjaksi ensemblenäyttäytymisiä ja unohdettavuuksia.

Mitä siis oikeastaan jää käteen elokuvasta Shaft ja orjakauppa muuta kuin sen inhimillisestä erehtyväisyydestä muistuttava taustatarina? Ehkä ainoastaan alkutekstijakso, mutta se riittää. Kiiltävänmusta Cadillac lipuu Brooklynin siltaa pitkin, The Four Tops soi, sanoitukset tiivistävät blaxploitaation ydinmehun:

Are you man enough? Big and bad enough?

Are you gonna let ‘em shoot you down?

When the evil flies and your brother cries,

are you gonna be around?

Someone needs a friend just around the bin,

don’t you think you should be there?

Are you man enough when the going’s rough,

is it in your heart to care?

– Petteri Kalliomäki 7.6.2023