KOLME EPISODIA (1953 + 1962 + 1967)

Tre episoder
Ohjaaja
Luchino Visconti
Maa
Italia
Tekstitys
suom. Tekstit
Ikäraja
K16
Kesto
113 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
Esitetään elokuvat: Anna Magnani (Italia 1953, episodi elokuvasta Siamo donne/Meidän naisemme, suom. tekstit, 21’), Kreivittären ansiotyö (Il lavoro/Arbetet, Italia 1962, O: Luchino Visconti, N: Romy Schneider, Tomás Milián, episodi elokuvaan Boccaccio '70, musiikki Nino Rota, suom. tekstit/svensk text, 54’), Elävältä poltettu noita (La strega bruciata viva/Häxan som brändes levande, Italia 1967, O: Luchino Visconti, N: Silvana Mangano, episodi elokuvasta Le streghe/Nykypäivän noitia, suom. tekstit 37’) * 35 mm • K16 • yht. 113'

Kolme julkkiksia ja rikkaita tarkastelevaa episodia. Anna Magnani kertoo omana itsenään hauskan tarinan siitä, kuinka hän joutui vaikeuksiin riitaisan luonteensa ja koiransa takia. Nuori kreivi on vaikeuksissa lehtien kirjoitettua hänen naisseikkailuistaan ja joutuu tasapainottelemaan asianajajiensa ja vaimonsa välillä. Tähtien tuotteistamista kommentoivassa jaksossa kuuluisa filmitähti saapuu hienostojuhliin laskettelukartanoon ja saa seurueen miehet pauloihinsa.

***

Anna Magnani

Anna Magnani – 5. episodi elokuvasta Siamo Donne / Meidän naisemme

Anna Magnani on episodielokuva Meidän naisemme (Siamo Donne, 1953) päätösjakso. Viscontin ohella elokuvaan kuuluvat Alfredo Guarinin (Concorso 4 Attrici 1 Speranza -jakso), Gianni Franciollini (Alida Valli), Roberto Rossellinin (Ingrind Bergman) ja Luigi Zampan (Isa Miranda) ohjaukset

Yksinkertaisen kaskun puitteissa Rossellinin ja Viscontin episodit kasvavat tutkielmiksi Ingrid Bergmanin ja Anna Magnanin persoonallisuuksista, tilanteista, joissa näiden näyttelijöiden tähti-imago iskee yhteen todellisuuden, arjen pienien harmien kanssa. Taso, jolla näin tapahtuu ei ehkä ole kummempi kuin kevyen luokan elokuvalehdistön harrastama journalistiikka tähtien yksityiselämästä, mutta Rosselinin ja Viscontin ote tekee näistä tarinoista nautittavia, pieniä helmiä elokuvanovellien joukossa.

Tähtikultti on kokonaisuuden kantava teema: Bergman ja Magnani ikään kuin laskeutuvat jalustaltaan ja näyttäytyvät hetken aikaa tavallisina kuolevaisina, perheenäitinä, naisena.

– eri lähteiden mukaan

Il lavoro

Kreivittären ansiotyö – episodi elokuvasta Boccaccio ’70

Luchino Viscontin toistaiseksi ainoa poikkeama komedian – tai edes puolittain komedian – alueelle on hänen Boccaccio-elokuvan ohjaamansa episodi Il lavaro, jossa hän epätavallisen kevyellä kosketuksella muuntelee lempiteemaansa luokka- ja sukupuolisuhteista. Avioliitto on särkymäisillään – siitä yksinkertaisesta syystä, ettei se koskaan ole ollutkaan mikään avioliitto. Mies on nuori, viehättävä ja veltto italialainen aristokraatti, joka pitää rotuhevosia ja elää puolittain kaivaten poikamiespäiviään. Nainen on rikkaan saksalaisen kapitalistin tytär, joka pitää Chanel-vaatteita ja jonka huone on täynnä naukuvia valkoisia kissoja. Heillä on palatsissa eri huoneistot, mikä näkyy erilaisina sisustuksina. Vaimon huone on rehevän ja aistillisen naisellisuuden saareke suunnattomassa rakennuksessa, jonka perustyyli on hänen aviomiehensä esi-isien klassisen ja patriarkaalisen maun sanelema. Tätä perinteellistä, mutta samalla hieman eriskummallista taustaa vasten he valmistautuvat selvittelemään välejään suhteensa tulevaisuutta. Mies ympäröi itsensä loismallisilla asianajajilla ja vaimo pyytää neuvoja puhelimitse isältään Frankfurtista. Kumpikin osapuoli käy neuvottelujaan näköjään hyvin vakavissaan ja niiden tuloksena päädytään taloudelliseen järjestelyyn. Nainen päättää, että hän voi säilyttää tai hankkia riippumattomuutensa ainoastaan ottamalla työpaikan. Koska hänellä ei ole muita avuja eikä taitoja kuin seksi, niin ainoaksi työksi, jota hän luulee osaavansa tehdä, jää prostituutio. Jos mies ei halua hänen menevän kadulle tai ryhtyvän puhelintytöksi, niin hänen täytyy käyttää naista itse niin kuin hänellä ennen oli ja on kenties vieläkin tapana käyttää muita naisia. Mutta järjestely on takautuva ja miehen on maksettava velkansa jokaisesta rakastelukerrasta sen jälkeen kun he menivät naimisiin.

Elokuvan koomisuus syntyy paljolti neuvottelujen irvokkaasta vakavuudesta. Sekä päähenkilöt että heidän neuvonantajansa toimivat kaiken aikaa epäinhimillisen ja huumorittoman juhlallisesti. Tapahtumat saavat hirvittävän, mutta uskottavan fantasian sävyn. Mutta vakavasti pitäisi ottaa juuri päähenkilöiden vakavuus. He eivät leiki mitään logiikkapeliä á la Lewis Carroll. Heidän ilmeisen absurdin ratkaisunsa sanelee heidän toimintojensa viitekehys, eivät sanat sinänsä. Rahojensa ja omaisuutensa avulla nainen on rakentanut ympärilleen maailman, joka on hänen henkilönsä suoraa jatketta. Hän elää lapsen tavoin oman luomuksensa yksityisellä leikkikentällä. Kun hän uhkaa jättää sen kaiken tullakseen aktiivisesti itsenäiseksi ulkomaailmassa, hän piankin tajuaa, että tuo itsenäisyys on tosiasiassa harhaa. Hän ei ole enää eristetty, vaan kuorittu paljaaksi, kunnes hän voi olla varma vain omasta fyysisestä olemassaolostaan, ei subjektina, vaan käyttöesineenä. Hän on olemassa vain esineenä. Se, että hänen miehensä sattuu haluamaan häntä juuri sillä hetkellä, tekee asian epätoivoisen selväksi – mutta samalla se merkitsee myös pakotietä. Jos seksi on kulutustavaraa, jota miehet haluavat ja naiset voivat tarjota, niin nainen voi korostaa arvoaan esineenä vaatimalla maksun palveluksistaan. Mutta koska mies ainakin osittain on nainut hänet rahojen takia, roolien on muututtava hänen edukseen. Ostettuaan ensin miehen, nainen voi nyt ryhtyä myös perimään velkojaan.

– Geoffrey Nowell-Smithin teoksesta ”Visconti” (Cinema One, 1967)

Le streghe: La strega bruciata viva

Elävältä poltettu noita – episodi elokuvasta Nykypäivän noitia / Häxorna

Viscontin osuus episodielokuvaan Nykypäivän noitia (1966), Elävältä poltettu noita, kertoo elokuvanäyttelijätär Gloriasta (Silvana Mangano), joka episodin alussa saapuu ystävättärensä Valerian luo Kitzbüheliin. Siellä hän tapaa Valerian miehen Paolon sekä joitakin kutsuvieraita. Tässä vaiheessa Gloria on puettu suojavarustusta muistuttavaan kullanväriseen asuun. Vieraat ja isäntäväki seurustelevat ja tanssivat. Kamera seuraa palvovasti Gloriaa, kunnes hän äkkiä pyörtyy. Hän kertoo Valerialle olevansa raskaana ja käy pitkän keskustelun miehensä kanssa, jonka on tarkoitus tuottaa hänen seuraava elokuvansa. Hän yrittää sopia elokuvan kuvausten siirtämisestä voidakseen pitää huolta lapsestaan. Mies kuitenkin  kieltäytyy ja Gloria antaa periksi. Tässä kohtauksessa hänet on nähty naisena, mutta nyt hänet meikataan ja puetaan jälleen diivaksi. Hänen roolinsa elämässä on olla osa tiettyä tuotantojärjestelmää. Eräs vanha teollisuusmies toteaa hänelle: ”Olette suurenmoinen tuote, kokonaisen teollisuuden perusta, teidän ei pidä muuttua. Minä, joka myyn lihaa purkeissa, olen hyvin tunnollinen. Te taiteilijat olette kummallinen teollisuudenlaji!” Seuraavana aamuna, lehtimiesjoukon seuraamana, Gloria poistuu helikopterilla.

Elävältä poltettu noita -episodissa nousee esiin kysymys Viscontin naiskuvasta ja tässä suhteessa häntä onkin kritisoitu ankarasti. Pio Baldelli toteaa perheen merkityksen kasvaneen Viscontille iän mukana. Se assosioitui hänen mielessään alati kasvavassa määrin perinteeseen ja sen edustamiin arvoihin. Baldellin mukaan tämä johti edelleen naisen perinteisen roolin korostamiseen. Hän siteeraa erästä Viscontin haastattelua, jossa tämä toteaa: ” … nainen voi olla taiteilija, – puhun sellaisista kuin Callas, joku maalari, kirjoittaja tai muu suuri taiteilija – mutta tiettynä hetkenä hänen täytyy huomata olevansa jotakin muuta, nimittäin nainen, perheyhteisön koossapitäjä. Kuten hän oli alunperin. Aikoinaan naisilla oli ylevä ja korvaamaton tehtävä kotona, jota kukaan ei olisi voinut uneksiakaan väheksyvänsä.” Mutta olivatpa Viscontin mielipiteet naisen asemasta mitkä olivat, on syytä panna merkille, että hänen elokuvissaan naiset harvoin onnistuvat tässä roolissaan. Edes keskeisin, perinteisin ja voimakkain äitihahmo, Roccon Rosaria ei kykene estämään perheen hajoamista ja joutumista ristiriitoihin yhteiskunnan kanssa.

Tuottaja De Laurentiis halusi välillä Viscontin tekevän aiheesta täyspitkän elokuvan. Visconti kuitenkin kieltäytyi, koska katsoi aiheen olevan novellimainen pikemminkin kuin romaanimainen. Kun Visconti ei suostunut pidentämään episodiaan, Laurentiis leikkasi sen oman mielensä mukaan. Visconti katsoi episodin menettäneen teränsä ja kiisti kaiken vastuun lopputuloksesta.

– HB 12.9.2001