PEPPUPANKKI (1975)

Catherine et Cie/Lätt på foten
Ohjaaja
Michel Boisrond
Henkilöt
Jane Birkin, Patrick Dewaere, Jean-Claude Brialy
Maa
Ranska/Italia
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
100 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
Édouard de Ségonzacin romaanista
Ikäraja

Kapitalismin ja yksityisyritteliäisyyden rento menestystarina. Itseään suurempaa matka-arkkua tuskaisesti Pariisin kaduilla roudaava Jane Birkin osoittautuu kunnianhimoiseksi brittiprostituoiduksi, joka ottaa haltuun alan hienoudet liike- ja sijoitustalouden säännöt opittuaan. Kompromissittomasta sanomasta vastaa esikoiskäsikirjoittaja Catherine Breillat.

***

Catherine et Cie saattaisi olla pienen klassikon asemassa kansainvälisissä ympyröissä mikäli se olisi muissakin maissa kruunattu yhtä hyvällä nimellä kuin Suomessa. Peppupankki on samanaikaisesti sekä oivaltava että ihastuttavan häikäilemätöntä markkinointilogiikkaa noudattava titteli. Kyse on prostituutiosta bisneksenä, humaanista raportista vailla ylimääräistä synnintunnetta, kapitalisminkritiikkiä, ironiaa, ”päiväperhomaista” mystiikkaa tai edes pinnistettyä erotiikkaa, ellei sellaiseksi sitten lueta silkkaa vaatteiden päältä riisumista. Jane Birkinin näyttelemä, Pariisiin oman alansa osakeyhtiötä perustamaan pöllähtävä kaurismainen mutta määrätietoinen englannitar on toki eroottinen ilmestys sinänsä: hän on ”institutionalisoitu seksi” samassa mielessä missä Jean Negulesco määritteli Marilyn Monroelle tämän habituksen Kuinka miljonääri naidaan -elokuvan kuvauksissa. Marilynin tavoin ei myöskään Birkinin tarvitse yrittää liikaa ”myydä seksijuttua”. Yksi tai kaksi verkkokalvoille porautuvaa otosta elokuvan alussa riittää – nimittäin ne, joissa Birkin roudaa rautatieasemalla pylly pystyssä matkalaukkua, sateenvarjo vihjailevasti haarojensa välissä. Ikonisen aseman ansaitseva poseeraus poimittiin kaikissa maissa elokuvan julisteisiin, vaikka niissä näkyä yleensä haluttiinkin buustata riisumalla Birkin pikkupöksyisilleen.

Paljon elokuvan silkalla maanläheisyydellä provosoivasta sävystä lienee esikoiskäsikirjoittaja Catherine Breillat’n (s. 1948) ansiota. Tulevalla ohjaajatähdellä oli tässä vaiheessa ansioluettelossaan 17-vuotiaana kirjoittamansa esikoisromaani L’homme facile (1968) – joka kiellettiin Ranskassa alle 18-vuotiailta – ynnä pieni rooli yhdessä siskonsa Marie-Hélènen kanssa Bertoluccin elokuvassa Viimeinen tango Pariisissa. Breillat debytoi ohjaajana seuraavana vuonna teoksella Une vraie jeune fille (1976), joka tosin pääsi valkokangaslevitykseen vasta liki neljännesvuosisata myöhemmin.

Peppupankin ohjaaja Michel Boisrond (1921–2002) muodostaa luontevan vastinparin nuorelle kirjoittajatulokkaalle. Boisrond oli 1940–50-luvuilla mm. René Clairin ja Henry Kingin apulaisohjaajana aloittanut, ranskalaisen populaarituotannon konkarihahmo, joka oli ohjannut Bardot’a ennen Vadimia ja tehnyt Alain Delonista tähden elokuvalla Vaaralliset naiset (1959). Epäilemättä juuri Boisrondin auktoriteettiaseman takia Peppupankin ilolintuyhtiön ympärillä pyörivä sekalainen seurakunta on saatu täyteen eri aikakausien niminäyttelijöitä: Patrick Dewaere, Jean-Pierre Aumont, Jean-Claude Brialy, Dora Doll… Elokuva jäi Boisrondin viimeiseksi valkokangasohjaukseksi ennen hänen vetäytymistään televisioon.

– Petteri Kalliomäki 3.1.2024