TAKSIKUSKI (1976)

Taxi Driver
Ohjaaja
Martin Scorsese
Henkilöt
Robert De Niro, Cybill Shepherd, Jodie Foster, Peter Boyle, Harvey Keitel
Maa
Yhdysvallat
Kesto
112 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

De Niron hypnoottisesti tulkitsema Vietnamin sodan veteraani halveksii savuavista viemäriaukoista leijuvaa moraalista rappiota. Vainoharhainen saalistaja lipuu tarkkaillen pitkin katuja, kunnes päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä tuhoisin seurauksin. Cannesin Kultaisen palmun voittanut Taksikuski sinetöi nuoren tekijäkaartin statuksen.

***

”And here she’s acting happy

Inside her handsome home

And me I’m flying in my taxi

Taking tips and getting stoned

I go flying so high when I’m stoned.”

– Paul Schraderia inspiroineen Harry Chapinin laulun ”Taxi” (1972) viimeiset säkeet

”Loneliness has followed me all my life, in bars and cars, sidewalks, everywhere. There’s no escape. I am God’s lonely man.”

– Travis

”You talkin’ to me? You talkin’ to me? You must be ’cause I’m the only one here. Who the hell are you talkin’ to? You fuck!”

– Travis (Robert De Niron improvisoima monologi)

Taksikuski on Sartren ja Spillanen yhdistelmä – tai skenaristi Schraderia lainaten Pickpocketin ja Kiss Me Deadlyn synteesi. Se on film noirin perinteitä testaava näky New Yorkista helvettinä. Päähenkilö, 26-vuotias Travis Bickle on kotoisin Michiganista, keskilännestä, hän on palvellut merijalkaväessä (ilmeisesti Vietnamissa), hänellä on arpi selässä. New York ilmenee Travisille lokaviemärinä; kadut ovat täynnä ”huoria, parittajia, homoja, narkkiksia, kolkkaajia…” Puritaani Travis haluaisi, että sade puhdistaisi kaupungin kaikesta saastasta ja irstaudesta; viimein hän ryhtyy itse puhdistajaksi – ja hankkii näin identiteetin itselleen, voittaa – väliaikaisesti – yksinäisyytensä, vieraantuneisuutensa. Hän kirjoittaa nimensä verellä seinille – kuin todistaen olemassaolonsa, sen että hänestä on vihdoin tullut ”a person”. Loan, puhtauden ja veden metaforat toistuvat; toiminta tapahtuu New Yorkin kesässä.

Travis työskentelee taksikuskina 12-14 tuntia vuorokaudessa, viikon jokaisena päivänä ja yönä. Hän juo viinaa ja syö pillereitä, hänellä on jatkuva päänsärky. Scorsese pusertaa hypnoottisia kuvia autonajosta öisen suurkaupungin kaduilla: kyydittävien kasvoja ei juuri näytetä, ja Travis on heille näkymätön mies, koneen osa. Travis sepitteistää elämäänsä. Salaisen palvelun miehelle hän ilmoittaa nimekseen Harry Krinkle ja asuinpaikakseen New Jerseyn. Kortissa vanhemmilleen hän väittää tekevänsä tärkeätä työtä hallitukselle ja seurustelevansa blondiini Betsyn kanssa. Myös 12-vuotiaalle prostituoidulle, Irikselle, hän esittää että hänellä on merkittävä homma hallituksen palveluksessa.

Travis kirjoittaa usein päiväkirjaansa, välistä kuulemme hänen lausumiaan otteita, jotka kahdentavat tai asettavat kyseenalaiseksi kuvissa nähtyä. Travisin näkökulmaan pitäydytään lähes koko elokuvan ajan, siis valvoneen, dokailevan, kuumeisen, raiteiltaan suistuvan miehen näkökulmaan. Vainoharhaisesti Travis näkee muissa tappajia, mutta esim. Sport ja Scorsesen esittämä uhoilija ovat nervejä hipstereitä, väkivaltaisia vain puheissaan, kun taas Travis on ”square” tappaja, joka lopussa juoksee amokia. Travis on automaattisen taitava koneiden – auton, aseiden – käsittelijä, avuton ihmisten kanssa, sanavalmis pelkästään päiväkirjassaan, ei ihmistilanteissa. Hän vertautuu Harry Cauliin, mankkunauhojen mestariin Coppolan Keskustelussa (1974).

New York näyttäytyy rasistisena kaupunkina, kuten taksisuhareitten puheissa. Myös Travisin näkemässä mustien väkivalta dominoi. Elokuvan maailma on täynnä mustia tai – à la Norman Mailer – valkoisia neekereitä, suurkaupungin panttereita.

Taksikuski on ekspressionistinen elokuva. Dokumentaarisilla paikoilla filmattu New York on hallusinoitu yön, valojen, huurujen, väkivallan, prostituution, rotujen, pornon, vieraantuneisuuden New York. Kaupunki on nähty Scorsesen ihailemien mustan elokuvan trillereiden lävitse, mutta rappiossaan pitemmälle ehtineenä, kuten Pauline Kael huomasi. Alun alkaen hidastukset korostavat kuvauksen epä- ja ylitodellisuutta. Katujen huurut ovat aavemaisia, pornoteatterit kuin ruumishuoneita. ”Ja tämä helvetti on alituisessa liikkeessä”. (Kael)

Lopussa Travis on kuin kävelevä aikapommi, kuin ”Manchurian Candidate”, jonka New York on virittänyt, aivopessyt. Travisin yhden miehen kommandoretki Iriksen ”pelastamiseksi” on jännittävästi tulkittu John Fordin Etsijöiden muunnelmaksi. Asetelmaa Ethan – Debbie Scar (John Wayne – Natalie Wood – Henry Brandon) vastaa nyt mohawk Travis – Iris – apassi Sport. Taksikuski osoittautuu tässä tulkinnassa ”vankeuskertomusten” nykyaikaiseksi versioksi. ”Captivity narrative” tarkoittaa kertomusta intiaanien vangitsemasta valkoisesta naisesta, ”erämaan vangista” (kuten Etsijöitä kutsuttiin Ranskassa). Naisen pelastaminen oli vaikea ja vaarallinen tehtävä: vanki ei aina ollut halukas vapautumaan, ja pelastajan täytyi taistella vihollista vastaan tämän aseilla ja tavalla, tulla tummempi-ihoisen vastustajansa kaltaiseksi.

Taksikuski on lisäksi nähtävissä allegorisesti: amerikkalaisten Vietnam-kokemusten kuvauksena: ”puolueetonta isolationismia seuraa väkivaltainen ja viime kädessä tulokseton interventio” (Ray).

Suositeltavaa oheislukemista:

Michael Bliss: Martin Scorsese and Michael Cimino (1985)

Pauline Kael: ”Underground Man”, The New Yorker 9.2.1976, ss. 82-85

Robert Phillip Kolker: A Cinema of Loneliness: Penn, Kubrick, Coppola, Scorsese, Altman (1980)

Robert B. Ray: A Certain Tendency of the Hollywood Cinema, 1930-1980 (1985)

Robin Wood: Hollywood Vietnamista Reaganiin (1986)

”It was raining hard in Frisco

I needed one more fare to make my night

A lady up ahead waved to flag me down

She got in at the light

’Where you going to, my lady blue

It’s a shame you ruined your gown in the rain’

She just looked out the window

She said, ’16 Parkside Lane’

Something about her was familiar

I could swear I’d seen her face before

But she said, I’m sure you’re mistaken’

And she didn’t asy anything more

It took a while but she looked in the mirror

Then she glanced at the licence for my name

It was a sad smile just the same

And she said, ’How are you Harry?’

I said,  ’How are you Sue?…

Through the too many miles and the too little smiles

I still remember you

It was somewhere in a fairy tale

I used to take her home in my car

We learned about love in the back of a Dodge,

The lesson hadn’t gone too far”

Harry Chapinin ”Taxin” alkusäkeistö

– Matti Salo 1988