VIIRUN SYNTYMÄPÄIVÄ (1999)


Viirun syntymäpäivä -elokuvassa (1999) Viiru ja Pesonen odottelevat myrskyn laantumista ja muistelevat kuluneen vuoden tapahtumia. Elokuvan tarinat ovat mm. kirjoista Viirun syntymäpäivät, Viiru ja Pesonen kettujahdissa ja Viiru ja Kososen Kukko.
Otamme pienet katsojat huomioon: näytöksissä äänet ovat hieman tavallista hiljaisemmalla ja salin valot himmennetään vain osittain.
***
Ruotsalaisen piirtäjän ja kirjailijan Sven Nordqvistin hahmot Viiru ja Pesonen pääsivät valkokankaalle toistamiseen vuonna 1999. Nordqvist on tehnyt Viiru ja Pesonen -kirjojaan vuodesta 1984 lähtien, televisioon jo tunnetut hahmot ilmestyivät ruotsalaisessa joulukalenterissa vuonna 1993. Viirun syntymäpäivät seuraa tarkoin kirjojen visuaalisuutta, juonenkäänteitä, tunnelmia ja kevyesti moraalia painottavaa sanomaa.
Erikoislaatuinen mutta ehdottoman hellämielinen maalaismies Pesonen elelee vanhassa punaisessa maalaistalossaan parhaana kaverinaan Viiru-kissa. Parin jokapäiväiseen elämänympäristöön kuuluvat myös kanat, niitä uhkaava kettu ja muut maaseudun pikku oliot.
Arkipäivän elämästä ja sen kommelluksista voimaansa saavat Viiru ja Pesonen puuhailevat tavalliseen tapaansa niitä näitä maalaiselämään kuuluvia asioita. Uuden vuoden aaton kalareissulla ollessa sää heikkenee äkkiä, lumimyrsky yllättää ja lumisuojan rakennettuaan he keksivät alkaa muistella ja suunnitella Viirun syntymäpäiviä ja kerran melkein unohtunutta joulua.
Mutta myrsky ei laannu ja vaikka tarinoita riittäisi, Pesonen alkaa huolestua. Kuka keksisi pelastaa heidät Uuden vuoden aattona?
Taatusti koko perheen elokuva on osoitus kansainvälisestä yhteistyön voimasta. Ruotsalaisen aiheen ja tuotantotaustan lisäksi varsinainen animaatiotyö tehtiin Unkarissa. Tuloksena on kansainvälisen tason pitkä animaatioelokuva, jonka parissa viihtyvät kaikki.
– Jari Sedergren 21.12.2003