SUURET SETELIT (1986)

The Color of Money/Stora sedlar
Ohjaaja
Martin Scorsese
Henkilöt
Paul Newman, Tom Cruise, Mary Elizabeth Mastrantonio
Maa
USA
Tekstitys
svensk text
Kesto
119 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
Walter Tevisin romaanista
Ikäraja

Suurkaupungin haiden jatko-osassa neljännesvuosisadalla harmaantunut biljardiäijä lähtee tien päälle
rämäpäisen nuoren ysipallotaiturin kanssa. Touchstone-yhtiön urbaaninviileä tyyli kohtaa scorseselaisen poljennon, lopputuloksena jälleen yksi kasarivirstanpylväs Cruisen filmografiassa ja Oscar-pysti Newmanin takanreunalle.

***

Richard Pricen käsikirjoituksella Suuriin seteleihin on hyvin vähän tekemistä sen pohjana olevan Walter Tevisin romaanin kanssa. Romaanissa on kyse Eddie Felsonin yrityksestä päästä takaisin pool-biljardin pariin. Elokuvassa keskipisteeksi nousee Eddien suhde nuorempaan pelaajaan Vincent Lauriaan. Tuota henkilöhahmoa romaanissa ei edes ole. Vincentin tulo elokuvaan merkitsee kuitenkin sitä, että Martin Scorsesen elokuva väistämättä heijastaa ja kertaa sekä Tevisin alkuperäistä The Hustler -romaania (1959) ja sen elokuvatulkintaa Suurkaupungin hait (1961, ohjaus: Robert Rossen).

Näin, vaikka Scorsese väittääkin, että ”elokuvan ainoa yhteys The Hustleriin on Felsonin hahmo”. Itse asiassa Suuret setelit ei kerro vain jatkoa Felsonin tarinaan noin 25 vuotta myöhemmin, vaan se kehittelee erityisesti aikaisemmassa elokuvassa kuvattua George C. Scottin ja Paul Newmanin esittämien hahmojen välistä suhdetta.

Suurkaupungin haissa Bert Gordon oli kokemuksen kyyninen ja uhkaava ääni, joka antoi Felsonille oppitunteja taidon ja ”luonteen” välisestä erosta. Suurissa seteleissä Newman ottaa tehtäväkseen kasvattaa nuorta suojattiaan, ja kasvattaa itseäänkin uudelleen samalla kertaa. Felson neuvoo Vincentille, että pelaaja tarvitsee voittaakseen ”aivoja ja munaa”. Vincentillä on kuulemma liikaa jälkimmäistä ja liian vähän ensimmäistä.

Rossenin elokuvassa naispäähenkilöstä tuli kolmas pyörä miesten väliseen aggressiiviseen jännitetilanteeseen. Suurissa seteleissä Carmen (Mary Elizabeth Mastrantonio) on vastaavassa mutta muuttuneessa asemassa. Hän ei ole nuoren pelihain oppivuosien traaginen uhri vaan henkilö, joka on aina askelen edellä. Carmen tajuaa ennen kuin Vincent, että on välttämätöntä hävitä aluksi, jotta panokset kasvaisivat Atlantic Cityn ottelussa. Niinpä Eddien ihaileva tunnustuksen ilmaisu ”character, here it comes” onkin aiheellisesti osoitettu Carmenille.

Suurissa seteleissä on yhtymäkohtia Scorsesen aikaisempiin elokuviin. Vincentin sotatanssit tuovat mieleen Johnny Boyn (Robert De Niro) Sudenpesässä. Kuin raivo härkä -elokuvan kuvaaman nyrkkeilyn fyysisyys ja Suurien seteleiden biljardin abstraktisuus on toki ratkaisevan erilaista. Ohjausotteessa on välillä yllättävää anonyymisyyttä. Paul Newmanin roolisuorituksen vaivaton loistokkuus on riippumatonta ohjaajan panoksesta toisin kuin De Niron milloinkaan. Elokuvassa ei ole Suurkaupungin haiden järisyttävää tuskaa. Elokuvan teema ruumiillistuu Tom Cruisen fyysisessä antaumuksellisuudessa, joka on kyllä suoranainen ilmestys. Suuret setelit on Scorsesen älykkäästi laskelmoitu urasiirto. Koomikoiden kuninkaan tavoin se tuo yhteen vanhan ja uuden Hollywoodin. Vaikka Suurista seteleistä puuttuu Scorsesen vaarallista särmää, hänet on palkittu tällä kertaa kassamenestyksellä.

– Steve Jenkinsin mukaan (Monthly Film Bulletin, February 1987) AA 4.11.2009