Pidäkkeettömän cool nuoriso- ja salakuljetuskuvaus esittelee 1960-luvun svengaavan Helsingin, jollaista tuskin koskaan oli olemassakaan. Suomesta käsin johdettu, pohjoismainen rikollisliiga sen sijaan oli täyttä totta ja aikansa jymyuutinen: Maunu Kurkvaara ja toiseksi käsikirjoittajaksi kiinnitetty Jaakko Pakkasvirta perustivat tarinansa haastatteluihin organisaation johtajan kanssa.

***

Kuten Autotytöt (1960), Raportti eli balladi laivatytöistä (1964), Kielletty kirja (1965) ja Rottasota (1968), myös Miljoonaliiga perustui ajankohtaiseen aiheeseen, Suomesta johdetun pohjoismaisen rikollisliigan paljastumiseen. Maunu Kurkvaara ja Jaakko Pakkasvirta (salanimellä Jarkko Virta) haastattelivat käsikirjoituksensa taustaksi Jaakko Haimiota, todellisen rikollisliigan suomalaista johtajaa.

Elokuvan dynaamisissa alkukuvissa työtä hakeva Reiska törmää Helsingissä vanhaan koulutoveriinsa Leaan, iskelmätähden uraa tavoittelevaan somistusharjoittelijaan. Kurkvaaran mustavalkoisen kameran tallentamat arkisen kesä-Helsingin näkymät vaihtuvat pian treffeihin twistaavalla Linnanmäellä. Illan päätteeksi rahaton Reiska viettää monien muiden asunnottomien tavoin yönsä veneessä, sillä nuoren naisen vuokra-asuntoon nuorella kavaljeerilla ei ole asiaa 1960-luvun Suomessa. Aamulla alkoholisoitunut kohtalotoveri opastaa Reiskan satamaan hakemaan ahtaajan töitä. Kurkvaara tallentaa aamuhuudon tunnelmat suurpiirteisesti, mutta silti dokumentaarisella tarkkuudella. Mutta miehen tie vie rehellisen työn satamasta rikollisten maailmaan. Reiska tapaa satamassa sattumoisin miehen, jonka palkkaamana hän suorittaa kokeeksi pari kuriiritehtävää – Henrik Otto Donnerin reippaan jazzin säestämänä. Pian Reiska tapaa rikollistoimintaa Helsingissä organisoivan Kallen, joka määrää hänet salakuljetuskeikalle Ruotsiin. Reiskan tehtävissään osoittama äly tekee vaikutuksen rikollisliigaa johtavaan ”pomoon”, jonka seurassa seikkailut jatkuvat Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Vasta Norrtäljessä sisyfosmaisesti ahkeroivan rikollisen kivi vierii takaisin lähtökohtaansa. Reiska kohtaa pelkuruutensa – siis sittenkin antisankari – mutta vierivä kivi ei sammaloidu. Kotimaassa uutta virtaa tarjoaa Lea, mutta tämänkin mahdollisuuden vieminen loppuun saakka on ongelmallista: pomo iskee silmänsä ystävättäreen, kun rosvo raataa työssä…

Esittelyjakson taitavasti etenevä realismi – jota mm. Kansan Uutisten Martti Savo kiitteli – vaihtuu nopeasti yksiulotteisempaan seikkailutarinaan – sen action-kuvaus ja Kurkvaaran kamera muutenkin sai kiitosta Uuden Suomen Heikki Eteläpäältä. Monille aikalaiskriitikoille näyttelijätyöstä riitti kyllä jaettavaksi moitteitakin: erinäiset rikollishahmot ovat kieltämättä kliseisiä ja turhan karrikoituja. Kurkvaaran ohjauksille ominaiset yleisönhoukutuskohtaukset, ts. alastomuudella ratsastus pysyy tässä elokuvassa aisoissa. Mutta Miljoonaliiga ei juurikaan kehittele jännitystä. Siksi sen viehätystä on haettava uuden aallon tavassa tehdä ja leikata elokuvaa. Myös Melasniemen ja Markuksen dialogi on ohjaajan huomioiden poikkeuksellisen luontevaa, ja parin irrottelu teatterikoulun improvisaatiotehtäviä muistuttavassa kohdassa on Spede-viitteineen suorastaan riemastuttava. Elokuva sai 50 000 markan valtionpalkinnon, mutta jäi silti 30 000 markkaa tappiolliseksi. Yleisömenestys oli parempi kuin edelliskeväänä ilmestyneessä Rottasodassa, mutta alle vuoden keskiarvon jäi tämäkin. Sitäkin uskomattomampaa on, että MTV sai vuonna 1974 elokuvan ensimmäisessä tv-esityksessä Miljoonaliigalle 1 720 000 katsojaa. Elokuvan ensikertalaisia olivat pääosissa sekä Pertti Melasniemi että Tarja Markus. Kolmas päärooli oli Pertti Palon, jonka ensimmäinen rooli elokuvassa oli hieman kauempana – hän esiintyi jo pikkupoikana Valentin Vaalan elokuvassa Niskavuoren naiset (1938).

– Jari Sedergren 12.7.2006