KAUHUN KILOMETRIT (1971)

Duel/Fasans kilometrar
Ohjaaja
Steven Spielberg
Henkilöt
Dennis Weaver, Jacqueline Scott, Eddie Firestone
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
87 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
jälkikuvana Amblin (US, 1968, 26 min) • yhteiskesto 113 min
Ikäraja

Spielbergin ensimmäinen täyspitkä ohjaustyö on ABC-yhtiölle tehty televisioelokuva, jossa yksinäinen autoilija joutuu murhanhimoisen ekokatastrofirekan ahdistelemaksi autiolla erämaatiellä. Tehokkaan yksinkertaisessa thrillerissä kohtaamme ensimmäistä kertaa spielbergiaanisen arkkisankarin, perhekriisin kourissa riutuvan keskiluokan edustajan.

***

Steven Spielberg (s.1947) varttui useissa tylsissä amerikkalaisissa esikaupungeissa ja pikkupaikkakunnilla kuten Haddonfield, New Jersey ja Scottsdale, Arizona, asettuen lopulta Kaliforniaan äitinsä kanssa, vanhempien avioeron jälkeen. Laiha, epäatleettinen ja epäsuosittu koulussa, Stevenillä oli vilkas mielikuvitus. Hän tykkäsi käydä elokuvissa ja tehdä piloja kolmelle nuoremmalle sisarelleen. Kun hänen isänsä osti 8mm kameran aikomuksena tehdä perhe-elokuvia, tulokset olivat niin kammottavia, että Steven otti ohjat käsiinsä ja jo 13-vuotiaana hän teki omia 8mm genre-elokuviaan – Westernejä, sotakuvia – käyttäen perhettään ja ystäviään näyttelijöinä, saavuttaen uudenlaisen statuksen muiden lasten joukossa.

16-vuotiaana Steven sai valmiiksi ensimmäisen kokopitkän 16mm elokuvansa, sci-fi-eepoksen Firelight (1964). Elokuvan valmistaminen kesti vuoden ja maksoi 500 dollaria, jonka jälkeen se esitettiin paikallisessa elokuvateatterissa, jonka hänen isänsä vuokrasi tilaisuutta varten. Stevenin koulutodistus oli liian huono, että hän olisi päässyt opiskelemaan USC elokuvalaitokselle, joten hän päätyi opiskelemaan englantia ja humanistisia aiheita California State Collegeen, Long Beachille, missä hän jatkoi 16mm elokuvien tekemistä.

Steven olisi innokkaasti halunnut elokuva-alalle, mutta kohtasi jatkuvasti vaikeuksia kun kukaan ei halunnut katsoa hänen 16mm töitään. Lopulta hän onnistui saamaan sijoittajan rahoittamaan hänen ensimmäisen, liftaajista kertovan 35mm lyhytelokuvansa Amblin’ (1969). Elokuva oli tarkoituksella suunniteltu esittelemään Spielbergin kykyjä ja osaamista elokuvantekijänä, ja se toimi. Universalin Sidney Sheinberg oli niin vaikuttunut elokuvasta että hän allekirjoitti Stevenin kanssa seitsemän vuoden ohjaajasopimuksen tämän ollessa vain 21-vuotias.

Palkattuna ohjaajana Steven heitettiin suoraan syvään päätyyn ja hänen ensimmäinen tehtävä oli ohjata Joan Crawfordia (!) puolituntisessa pilottijaksossa osana kolmiosaista tv-elokuvaa Night Gallery (1969). Hiljalleen hän eteni Marcus Welby M.D. ja Owen Marshall. Counselor of Law -tv-sarjojen episodeista kokopitkiin Columbo -tv-elokuviin ja lopulta täyspitkiin elokuviin. Stevenin ensimmäinen läpimurto tapahtui kun hänen tv-elokuvansa Duel (1971) esitettiin elokuvateattereissa Euroopassa ja Britanniassa.

Elokuvan kirjoitti tunnettu fantasiakirjailija Richard Matheson omasta tarinastaan. Elokuva kuvaa valtateiden selviytymistaistelua neuroottisen ja epävarman liikemiehen (Dennis Weaver) ja raivopäisen, näennäisesti ilman kuljettajaa ajavan rekan välillä. Lähtöasetelmaa on hyödynnetty loppuun asti kekseliään käsikirjoituksen ja ohjauksen avulla, jotka yhdistelevät taidokkaasti uhkaa ja mustaa huumoria.

Duel osoitti Spielbergin erityisen lahjakkuuden maanteiden toimintakohtauksiin, joten studio antoi hänen ensimmäiseen pitkään teatterielokuvaansa Sugarland Express (1973) suuremman budjetin, lukemattomia kuvauspaikkoja ja stunt-henkilöitä.

– Joel W. Finlerin mukaan (The Movie Directors Story, 1985) OK 2.5.2019