Vuosituhannen vaihteen suurmenestys on monille jopa kaikkien aikojen Pariisi-elokuva. Saturoiduin päävärein kerrottu satumainen tarina kertoo ujosta nuoresta naisesta, joka levittää taianomaisesti onnea ympärilleen, mutta ei uskalla tavoitella omaa onneaan. Kuvankaunis Montmartre, suloinen Audrey Tautou ja Yann Tiersenin kaihoisa musiikki kruunaavat mielikuvituksellisen hyvänmielen elämyksen.

***

Pariisilaisen kulmakahvilan työntekijä Amélie on sankaritar romanttisessa sadussa, joka on tarina kai­puusta. Amélien vanhemmista äiti on neuroottinen ja isä jäävuori: kotona on niin tylsää että kultakalakin yrittää itsemurhaa säännöllisin väliajoin. Amélie elää mielikuvitusmaailmassa eikä halua kohdata omaa elämäänsä.

Amélien elämä suorastaan kiljuu muutosta: se tulee prinsessa Dianan kuoleman jälkireaktioiden myötä sattumalta. Hänen elämäntehtäväkseen tulee toimia hyväntekijänä muille. Näin Amélien elämä on täynnä kommeluksia, kompia ja käytännöllisiä piloja. Amélie hyviin puoliin kuuluu kuitenkin se, että hän on valmis ottamaan maailman vastaan luontevasti silmät apposen avoimena.

Audrey Tautou on pääosassaan saanut kerrassaan loisteliaan yleisö- ja kriitikkovastaanoton. Adjektii­vit lumoava, pirteä, älykäs, herkkä, lapsenomainen yhdistyvät arvosteluissa hänen kykyynsä välittää tunteet koskettavalla tavalla jo pelkällä kuvalla hänen kasvoistaan. Amélien rakkauden kohdetta Ninoa, pornokaupan myyjää, joka keräilee muiden ihmisten hylkäämiä valokuvia, näyttelee Mathieu Kassovitz luontevasti jalat maassa. Rakkauden kohdatessaan Amélie ei saa ilmaistua tunteitansa suoraan, mikä tekee elämän varsin vauhdikkaaksi ja ajoittain lähinnä pyörremyrskyn kaltaiseksi.

Ohjaaja Jean-Pierre Jeunet tunnetaan visuaalisesta rikkaudestaan elokuvista Delicatessen ja Kadon­neiden lasten kaupunki. Ohjaus ja leikkaus pitävät yllä vauhtia: kameraliikkeet kuten zoomauskikkailut voivat herkempiä häiritäkin. Värimaailma on korostettu, seepia paljastuu ohjaajan mieliväriksi. Jeunet tunnetaan myös elokuvaohjauksestaan Alien: Ylösnousemus. Mutta sen synkästä maailmasta, ruosteesta ja teräksestä ei ole tietoakaan tässä elokuvassa.

Amélien Pariisi on kirkas ja valoisa, ehkä aurinkoisempi kuin todellinen Pariisi, sillä sekä ohjaaja, lavastaja että tietokoneillaan visuaalista ilmettä parantaneet ”digitalistit” ovat siihen pyrkineet siivoa­malla kuvauspaikoilta autot ja graffitit ja jopa poistamalla tai korvaamalla mainokset elokuvan värimaa­ilmaan sopiviksi. Mikäli Pariisi katoaisi ja veisi rakkauden mennessään, amerikkalainen elokuva-alan lehti Variety uskoi vakaasti arkeologien pystyvän rekonstruoimaan Pariisin kelallisella Amélieta. Elo­kuva tekee myös kunniaa monille ranskalaistaiteilijoille: osansa saavat taidemaalari Pierre-Auguste Re­noir ja hänen elokuvaohjaajapoikansa Jean kuten myös elokuvaohjaajat Marcel Carné and René Clair.

– 16.4.2003 Jari Sedergren