BLONDIN KOSTO (2001)
Legally Blonde/En blondins rättStereotypiat tyhmistä blondeista saavat kyytiä, kun pinkkiä rakastava ja pirskahtelevan puhelias Elle Woods (Witherspoon) päättää poikaystävänsä lemppaamana näyttää kykynsä hakeutumalla Harvardin yliopistoon suorittamaan juristin tutkinnon. Sleeper-hittinä valkokankaat valloittanut komedia poiki jatko-osaelokuvan, musikaalisovituksen sekä tulevan esiosasarjan Elle (2026), joka vie ikonisen blondin teinivuosiin.
***
Blondin kostoa on vaikea vihata, etenkin Reese Witherspoonin valloittavan näyttelijäsuorituksen ansiosta. Vuonna 2001 elokuvateattereihin tullut komediaklassikko tuo valkokankaille oman aikansa Pollyanna-hahmon, jonka olemus haastaa ympärillä vallitsevat käsitykset naisten ulkonäön ja älyllisen substanssin suhteesta. Hyväosainen seurapiiriaktiivi Elle Woods huomaa olevansa blondivitsissä blondin asemassa ja päättää kääntää asetelman ylösalaisin todistamalla oman pätevyytensä.
Elokuvan kevyt juoni lähtee käyntiin, kun Ellen kunnianhimoinen poikaystävä jättää hänet vedoten siihen, että tullakseen senaattoriksi, hän tarvitsee ”Jackien, ei Marilyniä”. Viittauskohteet paljastavat sen naisen aseman, jota Elle lähtee toiminnallaan purkamaan. Vaikka Jackie Kennedy oli koulutettu intellektuelli, hänet kuitenkin nähtiin presidenttipuolisonsa jatkeena. Paradoksaalisesti taas ”bimbomman” Marilyn Monroen asema oli kulttuurissa jollain tapaa itsenäisempi. Ellen ensimmäinen motivaatio on todistaa itsensä saadakseen poikaystävänsä takaisin, mutta nälkä kasvaa syödessä ja blondi löytää uuden kunnianhimon itsestään oikeudenmukaisuuden puolustajana.
Ellen ja Ivy League -hikipinkokulttuurin välisestä ristiriidasta revitään loputtomasti huumoria. Blondivitsissä asetelmat kääntyvät lopulta ympäri, kun Elle pääsee avustamaan oikeustapaukseen, jonka hän ratkaisee todistelemalla kovalla asiantuntemuksellaan kauneudenhoidon ja sosiaalisten koodistojen kiemuroista. Viesti on selvä: pinnallisilta vaikuttaviin harrastuksiin ja elämäntaparatkaisuihin kätkeytyy paljon sellaista hiljaista tietoa ihmisyydestä, johon tyttöyttä aliarvostavilla juristeilla ja muilla tärkeilijöillä ei ole pääsyä. Harvardin harmaat jakkupukunaiset, exän uusi heila etunenässä, näyttäytyvät Ellelle oman naiseutensa kieltäneinä ”pick me” -tyttöinä.
Blondin kosto asettuu high school-komedioiden kuten Clueless (1995) ja Mean Girls (2004) vanaveteen. Tarina on kuitenkin omanlaisensa sikäli, että Elle ei todellakaan ole clueless/kujalla, eikä pohjimmiltaan myöskään mean/ilkeä. Hänellä on selkeä tavoite ja tervettä välinpitämättömyyttä sosiaalisista konventioista. Elokuvan ydinhavainto pohjaakin alkuperäisromaanin tekijän Amanda Brownin omiin kokemuksiin avoimen blondina muoti- ja ehostusnörttinä Stanfordin oikeustieteellisessä. Hän kuvailee yhtä kokemustaan seuraavasti:
”I was in my first week of law school, in 1993, and I saw this flyer for ”The Women of Stanford Law,” so I was like, ”I’ll go and meet some nice girls. Whatever.” I went to the meeting, and these were not women. These were really angry people. The woman who was leading it spent three years at Stanford trying to change the name ”semester” to ”ovester.” I started laughing and I realized everyone in the room took it very seriously. So I didn’t make any friends there.”[1]
Brown tiivistää asian näin: ”The school wasn’t hard at all. It was the people – the most loathsome dose of antisocial disorder.” Voidaankin spekuloida, että myös elokuva itsessään on kosto tätä mälsää antisosiaalisuutta vastaan. Amanda Brown jätti Stanfordin kesken ensimmäisen vuoden jälkeen. Blondin koston asetelman voikin lukea siis häpeilemättömän puolueellisena. Toiveikkaasta hahmokehityksestä huolimatta siitä puuttuu se universaalimpi feminismin taso, joka on nyttemmin päässyt osaksi valtavirtaa Greta Gerwigin Barbie-elokuvan (2023) myötä. Amanda Brownin viimeisin kirjallinen tuotos on vuodelta 2007.
Elokuvasta tehtiin myös Broadway-musikaali vuonna 2007 ja jatko-osa vuonna 2003 pian ensimmäisen jälkeen. Vuonna 2009 julkaistiin myös suoraan tallenteilla levitetty spin-off Legally Blondes. Elokuvafranchise on saanut uutta nostetta internetin kuvapalveluissa ja vuonna 2026 ollaan julkaisemassa Ellen teinivuosiin sijoittuva tv-sarja Amazon Prime Videossa. Jäämmekin kiinnostuneena seuraamaan, onnistuuko tv-sarja jatkamaan Blondin voitokasta kostoa ja millaisia uusia merkityksiä tämä tuottaa blondiudelle.
Erkki Koskimäki Roger Ebertiä hyödyntäen 15.3.2026
[1] https://www.sfgate.com/magazine/article/Blonde-Ambition-Author-Amanda-Brown-marvels-at-2565659.php
