PEKKA TÖPÖHÄNTÄ (1981)

Maalta Uppsalan kaupunkiin asettuva hyväsydäminen kotikissa joutuu pian ilkeän Monni-kollin ja tämän typerien seuraajien Pillin ja Pullan kiusaamisen kohteeksi. Reipas Pekka kuitenkin ystävystyy suloisen Maija Maitoparran kanssa ja pääsee kokemaan myös urhoollisia hetkiä.

***

Gösta Knutssonin ensimmäinen Pekka Töpöhäntä -kirja Pekka Töpöhännän seikkailut ilmestyi vuonna 1939, minkä jälkeen hahmon seikkailut ovat jatkuneet lukuisissa teoksissa, ja Pekka Töpöhännästä on tullut ruotsalaisille (ja suo­malaisille) lapsille miltei yhtä tutunomainen hahmo kuin Aku Ankasta. Pekka on maalaiskissa, joka kaupungin koettelemuksissa joutuu kerran toisensa jälkeen taistelemaan minuutensa puolesta, tullakseen hyväksytyksi erilaisena, hännättömänä. Hänen suurin vainoojansa on Monni, joka puolestaan kerran toisensa jälkeen kokee Pekan astuvan reviirilleen tai loukkaavan häntä ja punoo juonia ja nostaa kampanjoita Pekkaa vastaan.

Knutsson sijoitti Pekka Töpöhännän ystävä- ja vihollispiiriin enemmän tai vähemmän häijyjä karikatyyrejä Upsalan yliopistohahmoista ja tuttavistaan. Vaikka nämä sisäpiirit ovat useimmille tuntemattomia, sisältää Knutssonin hahmotus toki ilmiselvän allegorian 1930-luvun juutalaisvainoista, yleisemmin ottaen kaikesta poikkeavasta ja erilaisesta, joka herättää sovinnaisen yhteisön pilkan, aggression, pelon tai kateuden.

42 vuotta erottaa ensimmäisen Pekka Töpöhäntä -kirjan ensimmäisestä Pekka Töpöhäntä -elokuvasta. Animaatioelokuvan tekijät ovat suhtautuneet Knutssonin alkuteoksiin viisaasti: he ovat vapautuneet kirjoista juuri uskollisuuden kaut­ta, he ovat sisäistäneet ne ja antaneet niille siivet. Kirjojen epämääräinen Upsala-miljöö on elokuvassa saanut kouriintuntuvan muodon. Kaikki tutut hahmot ovat mukana, mutta heidän tyypillisiä piirteitään on korostettu kekseliäällä tavalla. Pekan hiukan omahyväinen erinomaisuus on saanut mausteekseen muutamia pisaroita ironiaa ja kirjojen ilkeä Monni on ilman väkivaltaa muovattu realistisemmaksi ylvästelijäksi.

Animaatiossa on tiettyjä rosoisuuksia, mutta usein se on vaikuttavaa. Animaattorit ovat tehneet huolellisia kissatutkielmia ja hienosti karrikoituja havaintoja. Puhtaasti virtuoosimaista animaatiotyötä on Monni, josta on tullut tavattoman plastinen ja ilmaisuvoimainen olento. Se on täysin verrattavissa siihen mitä Disney-studio kaikkine resursseineen saa nykyään aikaan luonneanimaation alalla. Kenties Monnin hahmosta puuttuu syvyyttä, jotta se kaiken ai­kaa pystyisi tarjoamaan uutta, mutta toisaalta hän on tulessakin suurimman osan aikaa. Epäilemättä Monnin animaattorit (lähinnä Jan Gissberg) ovat saa­neet innoitusta myös Ernst-Hugo Järegårdin äänestä, joka on täynnä eläytyvää panosta. Useimmat muutkin äänet ovat mainioita, eikä vähiten Mats Åhlfeldtin Pekka Töpöhäntä. Dramaattisessa mielessä elokuva olisi saattanut voittaa, jos suvaitsemattomuuden teema olisi ankkuroitu lujemmin kokonaisuuteen, jos se olisi saanut lisää emotionaalista jännitettä vastapainoksi Knutssonin varsin mustavalkoiselle moraalille.

– Göran Riben (Chaplin 1/1982) ja muiden lähteiden mukaan ST – tekijätietoa päivitti AA 3.10.1999