Hollantilaisen Marleen Gorrisin feministiseksi klassikoksi noussut debyyttielokuva keräsi ilmestyessään sekä pahennusta että ylistystä provokatiivisen aiheensa vuoksi. Kolmen toisilleen ennestään tuntemattoman naisen yhdessä keskellä kirkasta päivää suorittamaa vaatekauppiaan tappoa puidaan oikeudessa, ja naispsykiatri saa tehtäväkseen selvittää, miksi näin tapahtui.

***

Harvoin valkokankaalla nähty A Question of Silence (De stilte rond Christine M., 1982) kuuluu 1980-luvun feministisen elokuvan merkkiteoksiin. Elokuva tekee suorasukaisesti näkyväksi sorron ja hiljaisuuden rakenteet, jotka ylläpitävät patriarkaalista yhteiskuntajärjestelmää. Gorrisin kuvaamien naisten vastarinta ei kuitenkaan jää puheen tasolle, vaan kasvaa murhaaviin mittasuhteisiin.

Elokuvan alussa psykiatrina työskentelevä Janine saa tehtäväkseen selvittää, miksi kolme toisilleen vierasta naista on tappanut raa’asti miespuolisen kauppiaan. Hänen hämmästyksekseen naiset vaikuttavat aivan tavallisilta, mutta eivät tunne katumusta teostaan. Surmatyön jälkeen kukin naisista juhlii omalla tavallaan: hiljainen Christine käy maailmanpyörässä lapsensa kanssa ja tarjoilijana työskentelevä Ann valmistaa itselleen ylellisen ranskalaisen illallisen. Andreaa luullaan seksityöntekijäksi ja hän leikkii mukana suurta maksua vastaan.

Elokuvan mieskuva on tarkoituksellisesti provokatiivinen: miehet edustavat empatiakyvytöntä hierarkiaa, eivätkä tiedosta aiheuttamaansa väkivaltaa. Tämä ilmenee lähes kaikissa kohtaamisissa miesten ja naisten välillä. Oikeudenkäynnissä Janinen asiantuntijalausuntoa pilkkaavat miespuoliset tuomari ja syyttäjä. Lausunto ei voi olla objektiivinen, koska se ei sovi miesten rakentamaan maailmankuvaan.

Gorrisin teoksen keskiöön nousee naisten välinen solidaarisuus, joka ylittää luokkarajat. Haastatellessaan taposta syytettyjä naisia Janine havahtuu omaan alisteiseen asemaansa avioliitossaan. Solidaarisuuden teema konkretisoituu elokuvan mieleenpainuvassa loppukohtauksessa, joka tarjoaa katsojalle yllättävän katharsiksen.

– Frances Maurerin esseen (2020) pohjalta V.H.