LOPUTON LOMA (1981)

Jim Jarmuschin elokuvakoulun jälkeinen esikoisohjaus on jo samaa karheaa ja vähäeleistä maata kuin hänen seuraavat mainetyönsä. Underground-henkisesti Tom DiCillon 16 mm kameralla tallennettu vaeltelukomedia seuraa työttömän nuorukaisen harhailuepisodeja Manhattanin originellien ihmisten keskuudessa.

***

Tehdessään elokuvan Permanent Vacation Jim Jarmusch (s. 1953) oli ylemmän kurssin elokuvaopiskelija ja Nicholas Rayn opetusassistentti New Yorkin yliopistossa. Oppilastyönä Permanent Vacation ei niin muodoin ole verrattavissa Alan Rudolphin ja John Saylesin valmiisiin, ammattimaisiin debyytteihin Welcome To L.A. ja Return Of the Secaucus Seven. Jarmuschin on amatöörityön karheutta, kankeutta ja sattumanvaraisuutta. Olisiko sitä viitsitty kaivaa kätköistä ilman Muukalaisten Paratiisin / Stranger Than Paradise (1984) todistamaa huimaa kypsyyden askelta?

Permanent Vacation on arvattavasti Kaurismäen klaanin suosikkielokuva. Viimeinen otos – Manhattan jää etäisyyteen, meri ja taivas hohtavat sineä, lokit kirkuvat, taustalla saksofoni muuntelee kappaletta ”Over the Rainbow” – sai viehkeän käänteisvariaation elokuvan Varjoja Paratiisissa loppukuvaelmassa, jossa laivan nähdään etääntyvän Eteläsatamasta.

Jarmuschin elokuvan ”juoni” on kuitattavissa parilla lauseella. Kertoja minä Allie ihailee Charlie Parkeria, pitää vetelehtimistä ainoana itselleen sopivana elämänmuotona, asuu Leila -nimisen tytön luona, kohtaa ohi mennen muutamia ihmisiä, kuten äitinsä mielisairaalassa, juttelee jostakin sodasta, kuuntelee muiden juttuja, Kuten Rayn elokuvasta Paholaisen Hampaat tai 50-lukulaisesta saksofonistista Pariisissa ja ”Dopplerin ilmiöstä”, varastaa sattumoisin auton ja saa siitä 800 dollaria, lähtee kohti Pariisia ”eräänlaisena turistina jatkuvalla lomalla”. Lopputeksteissä kiitetään mm. Laslo Benedekiä ja Nicholas Ray -vainajaa.

Allie aikoo ”elää lujaa ja kuolla nuorena” kuin Charlie Parker – tai vaikkapa Nick Romano Rayn elokuvassa Tuomien Tie. Hänen tapaamansa ihmiset ovat kuin huoneita joissa hän on asunut. Uutuuden viehätyksen kadottua täytyy lähteä liikkeelle. Vietnamin sota muistuttaa jatkuvasti itsestään: lentokoneiden moottorit jyrisevät ääninauhalla, muuan veteraani törmäilee talon raunioissa, mielisairaalan nainen selkiytyy kysymään, onko jälleen sota…

Amatööri näytteleminen kuuluu Jarmuschin luontaiseen elokuvailmaisuun, mutta ilmeisesti vain saksofonisti John Lurie kelpasi tekijälle jatkossa, sai merkittävät roolit elokuvissa Muukalaisten Paratiisi ja Down By Law (1986). Jälkimmäistä työtä on jo kovasti odotettu Helsingin ensi-iltaan, Kaurismäkien Adams-teatteriin!

Jim Jarmuschin uran alkuvaiheita leimasi tuotantoassistentin tehtävä Nicholas Rayn ja Wim Wendersin elokuvassa Lighting Over Water / Nick’s Movie (1980). Muukalaisten Paratiisi kasvoi vähitellen pitkän elokuvan mittaansa: 5 minuutin lyhäristä puolen tunnin version kautta puolentoista tunnin pituiseksi.

Jarmusch on paitsi elokuvan tekijä myös muusikko, entinen jäsen yhtyeessä ”The Dull Byzanteens”. Näin selittyy hänen mieltymyksensä käyttää muusikoita elokuviensa päänäyttelijöinä.

– Matti Salo (1987)