Kahteen osaan jakautuva Vietnam-eepos pureutuu ihmisyyden romuttamiseen: jyrisevän kouluttajan koulutushelvetti mankeloi nuorista miehistä tappokoneita ennen kuin heidät lennätetään Huên kaupungin painajaismaiseen taisteluun. Väkivalta on raakaa ja ironia veitsenterävää, mutta sodanvastainen sanoma osuu suoraan sydämeen kuin luoti.

***

Full Metal Jacket perustuu merijalkaväen joukoissa Vietnamissa taistelleen Gustav Hasfordin romaaniin, jota Newsweek on kutsunut parhaaksi Vietnamin sodasta kirjoitetuksi fiktioksi. Se on brutaali, hyytävän kylmäverisesti kirjoitettu kirja, jonka taiteellisia ansioita merkittävämpää on sen armoton todistusvoima modernin sodankäynnin helvetistä. Hasford kirjoitti teostaan seitsemän vuotta ja Kubrick valmisteli elokuvaansa lähes yhtä kauan. Kubrickilla oli tapana tutkia aiheidensa taustoja pitkään: Full Metal Jacketilla oli ensimmäisten kuvausten aikaan, syksyllä 1985, takanaan jo neljän vuoden suunnitteluvaihe.

Vaikka Full Metal Jacket yksityiskohdissaan on uskollisempi todellisuudelle kuin mikään aikaisempi Vietnam-elokuva, Kubrick on dramatisoinut ja kuvannut sen tavalla, joka korostaa enemmän yleistä kuin yksityistä. Hänen Vietnaminsa on historiallisesti tosi, mutta samalla kuin ajan ja paikan ulkopuolella. Hän kertoo Vietnamin sodasta, mutta sen kautta myös mistä tahansa sodasta. Kubrickille sota on ihmisen luoma järjestelmä, eräänlainen peli, jossa tavanomaisella moraalilla ja siihen liittyvillä hyvän ja pahan käsitteillä ei ole mitään tekoa. Full Metal Jacketissa ei ole hyviä ja huonoja sotilaita kuten Platoonissa. Kubrick ei vieritä vastuuta sodankäynnin luonteesta siihen osallistuvien sotilaiden harteille, vaan osoittaa todellisen hulluuden ja moraalittomuuden piilevän laajemmissa yhteyksissä. Ei ole pelinappuloiden vika, jos ne syövät toisiaan. Syy on pelin luonteessa: niissä yhteiskunnallisissa ja ideologisissa rakenteissa, jotka tekevät tällaisen pelin, sodan, ei ainoastaan mahdolliseksi vaan väistämättömäksi.

Kun Platoonin Stone pyrkii kertojahahmonsa ja elokuvan katsojan täydelliseen samastumiseen, Kubrick säilyttää koko ajan etäisyyden henkilöihinsä, myös Jokeriin. Hän ei johdata meitä samastumaan yksilön kokemusmaailmaan, vaan näkemään tapahtumien kokonaisuuden, ymmärtämään niiden merkityksen. Joker soveltuu kertojaksi vain, koska hän on enemmän tarkkailija kuin osallistuja. Samalla hän kuitenkin on elokuvan kiinnostavin ja temaattisesti paljastavin henkilö, jonka todellinen luonto on arvoitus hänelle itselleenkin. Hänen nimensä viittaa paitsi pilailijaan myös korttipelin arvoltaan määräämättömään korttiin. Kubrickin kuvaamassa pelissä nimeltä sota Joker säilyy arvoituksena, pelin sääntöjä ilkkuvana korttina aina loppukohtaukseen saakka, jolloin hän joutuu astumaan toiminnan keskipisteeseen ja määrittänään oman luonteensa pelissä. Hänen vaihtoehtonsa ovat kuitenkin näennäisiä. Ampumalla maassa makaavan, avuttoman tytön hänestä tulee tovereidensa kaltainen tappaja. Mutta toinen vaihtoehto olisi vielä pahempi: jättää uhri odottamaan hidasta kuolemaa. Ihmisyydellä ei Kubrickin mukaan ole sodassa mitään mahdollisuutta. Dehumanisaatio on ollut Kubrickin keskeisiä aiheita hänen varhaistuotannostaan lähtien, mutta koskaan hän ei ole tutkinut sen prosessia yhtä kattavasti, tarkasti ja geometrisen täsmällisesti.

– Tarmo Poussun (Filmihullu 7/1987) mukaan