THE NEW YORK RIPPER (1982)

Lo squartatore di New York
Ohjaaja
Lucio Fulci
Henkilöt
Jack Hedley, Almantha Keller, Paolo Malco
Maa
Italia
Kesto
90 min
Teemat
Kopiotieto
English version * musiikki Francesco de Masi
Lisätieto
English version * musiikki Francesco de Masi
Ikäraja

Lucio Fulcin rajuotteisin giallo kiellettiin 1980-luvulla Suomessa ja Englannissa, jossa poliisit kuskasivat vaarallisen elokuvan ulos maasta. Slasher-kertomus haastaa katsojaa rujoilla yksityiskohdilla ja näennäisellä nihilismillä. Rivien välissä piilee yhteiskuntakritiikkiä ja outoa moraalia. Funkahtavan musiikin laati Francesco De Masi.

***

Luutnantti Fred Williams (Jack Hedley) johtaa kauniiden naisten hirvittävän murhasarjan tutkimuksia New Yorkissa. ”Nerokkaan” psykologin (Paolo Malco, joka homopornolehden ostamisella saadaan näyttämään epäilyttävältä) ja murhayrityksen kohteeksi joutuneen Fay Majorsin (”Almanta Keller” = Antonellina Interlenghi, sokea nainen Fulcin elokuvassa …E tu vivrai nel terrore! L’aldilà [The Beyond, 1981]) todistuksen avulla Williams kohdistaa pian verkkonsa kreikkalaiseen maahanmuuttajaan Miklos Skalindaan (”Howard Ross” = Renato Rossini), sadistiseen ex-roistoon, jolta puuttuu kaksi sormea. Tapaukseen kanssa tekemisissä ovat myös muiden muassa Tri Lodge (”Lawrence Welles” = Cosimo Cinieri), hänen vaimonsa Jane (Alessandra Delli Colli) ja Fayn huolehtiva poikaystävä Paul (”Andrew Painter” = Andrea Occhipinti). Kun Skalinda löydetään kuolleena, arvioidaan hänen kuolemansa tapahtuneen muutamia päiviä ennen murhaajan viimeisintä uhria, mikä pakottaa Williamsin myöntämään, että hän on jäljittänyt väärää epäiltyä.

Tässä Lucio Fulcin splatter-trillerissä kuvattu äärimmäinen väkivalta on suurelta osin estänyt sitä tulemasta tunnustetuksi sinä hienona teknisenä saavutuksena, joka se on. Läpi elokuvan Times Squaren elokuvateatterikatoksissa näytetään nimiä tunnetummista ensi-illoista (An American Werewolf in London, Nighthawks, jne.), mikä muistuttaa siitä, että Lo squartatore di New York on kestänyt aikaa paremmin kuin yksikään niistä. Toisin kuin monissa kaltaisissaan italialaisissa elokuvissa, siinä on luonnolliset näyttelijäsuoritukset ja dubbaus, kuten myös melko kiinnostavat henkilöhahmot; lähes jokaisella on salainen puolensa, mukaan lukien Williamsilla, joka käy prostituoidun (Daniela Doria, tyttö, joka oksensi sisälmyksensä Fulcin Paura nella città dei morti viventissä [The Gates of Hell, 1980]) luona. Samalla kun murhat ovat niin hirvittäviä kuin vain voivat olla, ne jotenkin eivät ole yhtä liioiteltuja kuin Fulcin fantasiapainotteisemmissa kauhuelokuvissa. Erityisesti kohtauksessa, jossa sex show –esiintyjä (Zora Kerowa) puukotetaan lavan takana, on käytetty nerokkaan tehokasta punavihreää värivalintaa (on miellyttävä yllätys huomata Mario Bavan Himotappajan (Sei donne per l’assassino / Blood and Black Lace, 1964) kameramiehen Ubaldo Terzanon avustavan kuvaaja Luigi Kuveilleria) ja kohtaus, jossa Jane yrittää hiljaa paeta vieressä nukkuvan Skalindan S/M-siteistä radion ilmoittaessa poliisin etsivän miestä, jolta puuttuu kaksi sormea, on tuskallisen jännittävä. Nämä hetket ovat Fulcin parhaiden töiden veroisia ja käsikirjoitus itsessään (Gianfranco Clerici, Vincenzo Mannino, Dardano Sacchetti ja Fulci) on hetkittäin miellyttävän epäsovinnainen. Loppukohtauksessa on katkeraa, kyynistä liikuttavuutta, joka tuo mieleen Bavan Semaforo rosson (Rabid Dogs, 1974) yllätyshuipentuman.

– Tim Lucas (Video Watchdog, No. 54, 1999) Antti Suonio 25.3.2000