MALTAN HAUKKA (1941)

Lorre esittää kieroa kelmiä, joka haluaa löytää kadonneen patsaan. Korostetun miellyttävä ja samalla oudon kammottava hahmo teki Lorresta virallisen elokuvatähden. Tästä alkoi myös Bogartin ja Lorren elinikäinen ystävyys, ja he tekivät yhdessä viisi elokuvaa. Hustonin esikoisohjausta pidetään ensimmäisenä varsinaisena film noirina. Lorren seuraava iso elokuva oli Casablanca.

***

Huston halusi ohjaajaksi, koskei pitänyt tavasta, millä hänen käsikirjoituksiaan toteutettiin. Hänen sovituksensa Hammettin rikosromaanista oli uskollinen kirjailijan tekstille ja hengelle, ja näin on myös useimpien myöhempien Huston-filmien laita. Ohjaajan valitsemat näyttelijät peittivät tarkkaan Hammettin henkilöhahmot. Tämäkin on Hustonille ominaista. On mahdotonta välttää Huston-assosisaatioita perehdyttäessä Hustonin elokuvan pohjana olleeseen romaaniin – oli kirjailijan nimi sitten Traven, Burnett, Crane, Melville tai Gary.

Lindsay Anderson on selittänyt elokuvan menestyksen syyksi sen kurin: näyttelijöiden ja tekniikan monet hienoudet pitävät toisensa tasapainossa kerronnallisen kokonaisuuden hyväksi, merkillisen, mielikuvituksellisesti miehitetyn situaation palveluksessa. Huston lähestyi älyllisen harkitsevasti rikosfilmin konventioita ja löysi satiirin ja parodian lähimailta oman viileän henkilöiden käyttäytymiskonflikteihin pidättäytyvän menetelmänsä, jonka kohteena inhimillinen tunne pääasiassa rajoittuu hyvään vitsiin. Hammettin älykäs rakennelma ja pistävä vuoropuhelu riittivät lähes sellaisinaan ohjaajalle, joka siellä täällä vain tihensi kertomusta terävöityneellä käänteellä ja omalla dialogin säkeneellä. Gutmanin suurenmoinen luopuminen hänen suojatistaan Wilmeristä – ”I couldn’t be any fonder of you if you were my own son; but – well, by God! – if you lose a son it’s possible to get another – and there’s only one falcon.” – tulee miltei suoraan kirjan sivuilta, mutta lopun (epätarkka) Shakespeare-sitaatti (Spade sanon, että Maltan haukka on ”the stuff that dreams are made of”) on jo Hustonin omaa lisäystä. Sellainen filmin parhaisiin kuuluva (alkupuolen) kohtaus kuin Spaden yhtiötoverin Archerin kuolema (hän suistuu ammuttuna pimeyteen) ei esiinny Hemmettillä, mutta Hustonin lakoninen toteutus on täydellisesti tyylin mukainen. Keskittävä loppukuva on paljon Hemmettin päätöstä tehokkaampi. Sam Spade kävelee alas portaita – samalla kun hissin ristikot sulkevat taakseen pidätetyn murhaajattaren Brigid O’Shaugnessyn, jolloin hissin hidas laskeutuminen välittää Spaden ja naisen suhteen päättymisen katkeruuden ja naista odottavan kohtalon vakavuudella, jota Hammett ei ollut yrittänytkään tavoittaa.

– Matti Salo, Studio 7, 1963