SANO SE SÄVELIN (1950)

Summer Stock/Säg det i toner
Ohjaaja
Charles Walters
Henkilöt
Judy Garland, Gene Kelly, Gloria DeHaven
Maa
USA
Tekstitys
ei tekstitystä
Kesto
109 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Ikäraja

Suvisen talkoohengen värittämässä ilottelussa Gene Kellyn johtama teatteriseurue pölähtää Garlandin farmille treenailemaan ja yrittää vastineeksi osallistua maataloustöihin. Katon läpi räjähtävässä ”Get Happy” -huipennuksessa Judy esittelee ikoniseksi muodostuneen smokkitakki-esiintymisasunsa.

***

1950-luvun alussa musical-elokuva saavutti suurimmat voittonsa samalla kun lajityyppi sinänsä alkoi osoittaa kuihtumisen merkkejä. 1940-luvun suuret musical-tähdet – Fred Astaire, Bing Crosby, Judy Garland, Gene Kelly – jatkoivat yhä kovatasoista työtä: MGM:n sisällä tason takasi Arthur Freedin ja Joe Pasternakin tuotantoryhmien keskinäinen kilpailu.

Summer Stock toi yhteen vanhat ystävykset Judy Garlandin ja Gene Kellyn. Asetelmaltaan elokuva on tavallaan käänteinen versio Garlandin & Mickey Rooneyn yhteisistä Andy Hardy -elokuvista. Garland esittää maatilan omistajaa, joka lainaa latonsa sisarensa musical-seurueen käyttöön, ensin vastahakoisesti, sitten mukaan intoutuen, kun rakkaus syttyy hänen ja seurueen johtajan eli Gene Kellyn välille.

Sovinnainen ja lapsekas juoni ei ole Garlandin & Kellyn lahjojen arvoinen, mutta tanssi- ja laulunumerot tuovat runsaan hyvityksen. Koomisissa kehittelyissä Garland osoittaa huumorintajunsa ja aliarvioidut komediennen lahjansa samoin kuin äänensä tehon numeroissa ”If You Feel Like Singing”, ”Happy Harvest” tai balladissa ”Friendly Star”. Hänen parhaassa kohtauksessaan Gene Kellyn kanssa on heidän yhteistä vanhaa taikaansa: he ovat kahdestaan latoteatterissa, Kelly selittää näyttämöniksejä, laulaa ”You Wonderful You” ja aloittaa vaivattoman näköisen tanssin, johon Garland tunnustellen yhtyy. Kellyllä on myös loistelias soolonumero, jossa hän tanssii tyhjällä näyttämöllä palanen sanomalehteä ja nariseva lattialankku ainoina varusteinaan.

Olennaisilta osin Summer Stock on kuitenkin Judy Garlandin elokuva: hänen laulussaan on hermoa ja tunnetta, näyttelijäsuorituksessa hehkua ja vilpittömyyttä. Elokuvan hienoimman tuokion ja tyylikkäimmän numeron tarjoaa ”Get Happy” Garlandin tulkintana ja tanssijajoukon tukemana. Tämä sähköistävä esitys – Garland tiukoissa trikoissa, miesten smoking-takkiin ja hattuun sonnustautuneena – kuvattiin kolme kuukautta muun elokuvan valmistumisen jälkeen ja kuuluu Judy Garlandin kaikkein parhaisiin elokuvanumeroihin.

– Ted Sennettin (Hollywood Musicals, 1981), Clive Hirschhornin (The Hollywood Musical, 1981) ja muiden lähteiden mukaan