PIUKAT PAIKAT (1959)

Some Like It Hot/I hetaste laget
Ohjaaja
Billy Wilder
Henkilöt
Marilyn Monroe, Tony Curtis, Jack Lemmon
Maa
Yhdysvallat
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
120 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

Kaksi chicagolaista jazzmuusikkoa todistaa vahingossa mafian verilöylyn. Paetakseen he tekeytyvät naisiksi ja ottavat työtarjouksen naisorkesterista. Hetkellisesti kaikki on San Diegon palmujen alla hyvin, kunnes mafiamiehet ilmestyvät paikalle. Klassikkokomedia hakee vertaistaan kaikilla osa-alueilla ja sisältää ikonisimman loppurepliikin.

***

Piukoissa paikoissa Billy Wilder kulki tabujen rajamailla, ja yhteistyö Marilyn Monroen kanssa kävi kummankin hermoille, mutta tuloksena oli amerikkalaisen komedian siihen asti suurin menestys.

Elokuvassa mikään ei ole miltä se näyttää. Ruumisauto on gangsterien kulkuneuvo, arkussa on whiskylasti, gangsterien kokous naamioidaan italialaisen oopperan ystävien kongressiksi. Kaikki asetelmat, varsinkin sukupuolia koskevat, kiepsahtavat nurin; huimaavassa syöverissä tabut kaatuvat kumoon.

Naiseksi pukeutuminen on kulunut vitsi. Huvi on tavallisesti siinä, että vaatteet eivät sovi, mutta Piukkojen paikkojen vitsi on hämmentävämpi: pukeutuminen onnistuu. Ristiinpukeutumisen pellemäisyys on pääaiheena vain lyhyessä johdatuksessa asemalaiturilla hamepukuisten miesten valittaessa: “Onpa vetoista – he vilustuvat varmasti tuon tuostakin”. Elokuvan edetessä ja miespäänäyttelijöiden esiintyessä koko ajan naisina päästään yllättävämpiin paljastuksiin.

Wilder tuntuu väittävän, että monet miehekkyyden ja naisellisuuden piir­teet ovat yhtä löyhän keinotekoisia kuin vaatteetkin. Joe / Josephine, röyhkeästi kavereitaan ja tyttöystäviään hyväksikäyttävä saksofonisti, joutuu ensi kertaa elämässään omaksumaan “naisnäkökulman”. Vietelläkseen Sugar Kanen hän omaksuu toisenkin valehahmon miljonäärinä, ja siinäkin osassaan hän heittäytyy “naisellisesti” passiiviseksi, vieläpä impotentiksi; muutos ulot­tuu sellaisiinkin yksityiskohtiin kuin musiikkimakuun (“Some like it hot, but I prefer classical music”). Pirullisen juonen tarkoitus on lietsoa Sugar aktiiviseksi osapuoleksi, viettelijäksi, joka “parantaa” impotenssin kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Basisti Jerry / Daphne, kumppanusten “naisellisempi” osapuoli, vihaa muodonmuutosta aluksi synkimmin, kun öisessä junassa tarjoutuu käden ulottuville kokonainen makuuvaunullinen kiellettyjä hedelmiä. Hän joutuu hokemaan itselleen: “Olen nainen, olen nainen – olisinpa kuollut”. Mutta Sugar Kanea mallinaan käyttäen hän omaksuu naisen osan täydellisesti, ja saatuaan miljonää­rin kavaljeerikseen hän joutuu muistuttamaan itselleen: “Olen mies, olen mies – olisinpa kuollut.” Valloituksellaan Daphne itse asiassa päihittää esikuvansa – edes tunnustus oikeasta sukupuolesta ei muuta asiaa, sillä sen kuultuaan miljonääri toteaa tyynesti: “Kukaan ei ole täydellinen”.

 – Antti Alanen 1979 / 1989