PAPILLON (1973)

Ohjaaja
Franklin J. Schaffner
Henkilöt
Steve McQueen, Dustin Hoffman, Don Gordon
Maa
Yhdysvallat
Kesto
151 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
pohjautuu Henri Charriére'n romaaniin
Ikäraja

Suomalaisten erinomaisesta ja omapäisestä taidemausta ei ole parempaa osoitusta kuin se, että Henri Charrièren vankisiirtolamuistelmien filmatisointi on vielä tänäkin päivänä tilastohistoriamme neljänneksi suosituin elokuva 750 000 katsojallaan. Steve McQueen ja Dustin Hoffman antavat ihmiskasvot ikuiselle tarinalle julmuudesta ja vapaudenkaipuusta.

***

Papillon oli poikkeusihminen. Seitsemän vuotta eristysselliä ei kyennyt pyyhkimään paon ajatusta hänen mielestään. ”Me emme teeskentele pyrkivämme parantamaan täällä ketään. Me teemme vaarallisista miehistä harmittomia”, sanoo Pirunsaaren vartiopäällikkö. Tämä onnistuu eräiden vankien kohdalla; he sopeutuvat, hospitalisoituvat. Papillon lähtee harmaapäisenä ukkona viimeiselle pakoretkelleen: seilaamaan haita kuhisevan salmen yli parin kookospähkinäsäkin varassa. Tämä ei ole mikään hauska pakoseikkailu, vaan julma tarina epäinhimillisyydestä ja matalamielisyydestä, ihmisen rusentamisesta. Elokuvan päähenkilö on kaukana teräsmiehestä. Hänen ainoa poikkeuksellinen ominaisuutensa on lannistumaton tahto.

– Leena Mäenpää (Etelä-Suomen Sanomat 14.1.1992)

Olivatpa kirjan sinänsä fantastiset tapahtumat tosia tai ei, niin joka tapauksessa – ainakin henkilökohtaisesti – koin Charriéren lörpöttelevän, pröystäilevän ja kömpelön kirjoitustyylin melkoisen väsyttäväksi. Amerikkalainen ohjaaja Franklin J. Schaffner, joka on aikaisemminkin tunnettu suurisuuntaisten elokuvien tekijänä – muistissa on varmasti Panssarikenraali Patton – on onnistuneesti karsinut pois romaanin joutavuudet ja keskittynyt olennaisimpaan, siihen mikä kirjassakin on värisyttävintä: maailmansotien välisen ranskalaisen oikeuslaitoksen kritiikkiin ja eritoten Ranskan Guyanan vankilaolojen epäinhimillisyyden paljastamiseen. Samalla Papillonista on muodostunut jäntevä seikkailuelokuva, jossa nimihenkilön mielikuvituksellisiin vaiheisiin liittyy kypsästi käsitelty toveruuden, solidaarisuuden ja oikeutetun kapinan erittely. Päinvastoin kuin useimmat liukuhihnalta tuotetut seikkailu- ja jännityselokuvat nykyisin Papillon on kaikilta osiltaan huoliteltu ja tasapainoinen teos; tähän on Schaffnerin lisäksi ollut vaikuttamassa mm. Sotilaspojastaan tutuksi tullut Dalton Trumbo toisena käsikirjoittajana sekä nykyelokuvan valovoimaisimmat tähdet Steve McQueen ja Dustin Hoffman pääosissa.

– Pertti Lumirae (Palkkatyöläinen 1/1974)

Papillonin painotuksissa voikin nähdä yhtymäkohtia Trumbon kohtaloon. Saattaa olla liikaa kutsua sitä allegoriaksi ”The Hollywood Tenin” oikeusmurhasta, mutta taustat tuntien ei voi olla huomaamatta Papillonin ja Trumbon samankaltaisuutta. Molempien elämästä tärvääntyi vuosia väärin perustein langetettujen tuomioiden vuoksi.

– Harri Römpötti (Katso 13/1991)

Papillonin ensimmäisen käsikirjoituksen laati Lorenzo Semple Jr. Trumbo tuli mukaan kuvausten jo ollessa käynnissä. Kuvauspaikoilla hän ennen kaikkea laajensi Ranskan taitavimman väärentäjän Louis Degan (Hoffman) hahmoa, jossa yhdistettiin Charrièren omaelämäkerran tai faktaromaanin useita päähenkilön ystäviä ja tovereita. Hoffmanin ehdotuksesta Trumbo käytti oman luonteensa piirteitä Degan rakennuspuina.

Charrièren puoleensavetävä vapaudenpaatos ilmeisesti inspiroi Trumboa, vaikka tämä, outoa kyllä, piti jättimenestyskirjaa tylsänä. Toiminnallisen seikkailun lisäksi Charrière sai Ranskan Guyanan pakkotyölaitoskokemuksistaan ja karkumatkoistaan (1931–45) irti mytologisen sankarin testitilanteita, jalostavia kärsimyksiä ja maagisia auttajia. Elokuvassa tämä myyttien ulottuvuus supistui, niin että nimihenkilö (McQueen) pelkistyi arvoitukseksi, lähes vapaudenkaipuun abstraktioksi. Lieneekö Trumbon ansiota, että elokuva tulee monissa pitkissä jaksoissa toimeen lähes ilman vuoropuhelua? Käsikirjoituksesta puuttui kolmisenkymmentä sivua, kun Trumbo joutui sairastumisensa vuoksi jättämään kuvausryhmän; hänen poikansa Christopher saattoi työn päätökseen.

– Matti Salo: Hiljaiset sankarit (1994)

Henri Charrière (1906–73) ehti kuolla puolta vuotta ennen omaelämäkerrallisuudeltaan kiistanalaisen bestsellerinsä Vanki nimeltä Papillon filmatisoinnin ensi-iltaa. Suomen valkokankaat elokuvaversio tavoitti tammikuussa 1974, Charrièren kirjallisen menestyksen hyvin pohjustamana mutta sangen penseiden arvostelujen saattelemana (poikkeuksena ylläsiteerattu Pertti Lumirakeen teksti). Kansa kuitenkin tiesi paremmin: tätä kirjoitettaessa elokuussa 2023 Franklin J. Schaffnerin Papillon komeilee yhä maamme kaikkien aikojen katsotuimpien elokuvien (mittaushistoria alkaa vuodesta 1972) listan neljännellä sijalla, päästäen edelleen ainoastaan James Cameronin Titanicin, Aku Louhimiehen version Tuntemattomasta sotilaasta sekä Miloš Formanin mielisairaalakuvauksen Yksi lensi yli käenpesän. Lähes 760 000 katsojaa kerännyt elokuva on kansainvälisesti ottaen omaperäinen suosikki, ja esimerkiksi pelkästään oman vuotensa ensi-illoista sen edelle kiilasivat Yhdysvalloissa kirkkain luvuin niin Manaaja, Puhallus kuin American Graffitikin.

– Petteri Kalliomäki 24.8.2023