MARIA BRAUNIN AVIOLIITTO (1978)

Saksalaisen elokuvan merkkipaaluksi muodostuneessa elokuvassa häikäilemätön Maria Braun (Schygulla) alkaa sodanjälkeisessä Saksassa rakentaa elämäänsä uudelleen niistä aineksista, jotka jäljellä ovat. Schygullalle elokuva oli kansainvälinen läpimurto, ja hän tekeekin yhden uransa parhaimmista roolisuorituksista.

Kirjan Pelko jäytää sielua: Rainer Werner Fassbinderin elämä ja kuolema (2019) kirjoittanut Lauri Timonen alustaa näytöksen 25.10. klo 17.

***

Maria Braunin avioliitto on vahvasti melodramaattinen tarina, mutta sen kertomisessa Fassbinder osoittaa terävyyttä ja yksinkertaisuutta jonka hän välillä näytti kadottaneen. Elokuva oli suuri kaupallinen menestys ja avasi uuden vaiheen Fassbinderin uralla. Tilinteko historian, fasismin perinnön ja mentaliteetin sekä talousihmeen ajan kanssa kävi entistä polttavammaksi.

Köyhtynyt ja moraalisesti rappeutunut sodanjälkeinen Saksa on näyttämö, jolla Maria Braun toimii. Hän torjuu sentimentaaliset ja moraaliset pohdinnat ja heittäytyy taisteluun eloonjäämisestä. Kamppailu on menestyksellinen ja johtaa siihen että hänellä on osuutensa Länsi-Saksan talousihmeessä. Maria Braun myy työvoimansa, tahtonsa ja älynsä, tarvittaessa myös ruumiinsa, mutta ei sieluaan, rakkauttaan mieheensä Hermanniin, jonka kanssa hän on ehtinyt olla naimisissa ainoastaan puoli päivää ja yhden yön.

“Rakkaus on totuus”, sanoo Maria Braun. Hän kohtaa miehiä, joita hän “rakastaa”, joista hän pitää paljon, mutta vain miestään hän todella rakastaa. Tässä suhteessa hän ei tee kompromisseja. Maria on osallinen korruptoidussa maailmassa, mutta hän ei anna korruptoida itseään. Hän murtuu vasta sitten kun Hermann on korruptoinut itsensä. Merkitsevää Fassbinderin näkemyksessä on juuri se, että mies myy rakkautensa ja korruptoituu.

Maria Braunin avioliitto avaa näköaloja moneen suuntaan. Se on selväpiirteinen tarina yksilöstä, joka on kuvattu yksilönä mutta myös aikansa symbolina. Fassbinderin suuresta dramatiikan tajusta todistaa se että hän päättää elokuvansa hetkeen, jolloin Länsi-Saksa voitti jalkapallon maailmamestaruuden 1954. Tällöin päättyi sodanjälkeisen alennustilan kausi ja saksalaiset saattoivat jälleen tuntea itsensä voitokkaiksi. Räjähdystä edeltää Herbert Zimmermannin huuto “Saksa on maailmanmestari” ja sitä seuraavat negatiivikuvat liittokanslereista Adenauer, Erhard ja Kiesinger sekä Schmidt, jonka kuva vähitellen muuttuu negatiivista positiiviksi. Merkitsevää on Willy Brandtin, maanpakolaisen puuttuminen.

Fassbinder on kiinnostunut historiasta sanan laajimmassa mielessä. Hän näkee nykyajassa ja nyky-Saksassa enemmän jatkuvuutta – keskiluokkainen tietoisuus, autoritäärinen mentaliteetti – kuin katkoksen menneisyyden kanssa. Maria Braunin avioliitto tuo pintaan sen mikä kulkee lähes kaikkien Fassbinderin elokuvien johtoaiheena: saksalaisen keskiluokan heikkous, orjallisuus, sen kyvyttömyys rakastaa, sen itsekäs kiinnittyminen aineelliseen hyvinvointiin. Vuosien 1930, 1955 ja 1975 pikkuporvaristolla ei ole suuria eroavaisuuksia. Saksa on maa, jossa mikään ei ole muuttunut, joka antoi vuoden 1945 mahdollisuuksien valua tyhjiin.

– Wilhelm Rothin (teoksesta “Fassbinder”, 1981) ja muiden lähteiden mukaan