Niljakkaat syöpäläiset valtaavat montrealilaisen kerrostalon ajaen tartunnan saaneet asukkaat syyllistymään hallitsemattomiin tappamisiin. Sairastunut Nick epäilee oireiden syyksi sukupuolitautia, kun taas lääkäri yrittää löytää viruksen syyn ja estää tuholaisten leviämisen kaikkien vajotessa hiljalleen syvemmälle kaaoksen juoksuhiekkaan. Raaka ja kuvottava varhaiselokuva menee totisesti ihon alle!

***

David Cronenbergin keskeisenä metodina on avoin ”ruumiin kauhu”: hänen mukaansa ”kauhuelokuvien todellinen aihe on kuolema ja kuoleman odotus, ja tämä johtaa kysymykseen ihmisestä ruumiina vastakohtana käsitykselle ihmisestä henkenä”. Cronenberg alistaa ihmiset rajuille fyysisille muutoksille, jotka aiheuttavat vääristymiä myös käyttäytymisessä. Katsojille ei anneta mahdollisuutta tuudittautua ohimenevän hirviöfantasian valtaan. Visuaaliset kauhun ja inhon elementit heijastelevat vahvasti nykyaikaista kieroutunutta elämänkuvaa.

Yhteiskunnan pienoismallina toimii toistuvasti lääketieteellisten kokeilujen hallitsema yhteisö, jossa luonnonvastaisen ihmiseen kajoamisen tulokset pääsevät hallitsemattomina irti. Epidemiat saattavat johtua kosmeettisista aineista (Crimes of the Future, 1970), elintoimintojen kohentajaksi kehitetystä paratiisista (Kylmät väreet) tai plastiikkakirurgiasta (Rabid – Veremimijät, 1976).

Kylmät väreet oli Cronenbergin kolmas näytelmäelokuva ja tietoinen yritys tehdä ”valtavirran elokuvaa” ensimmäisten pienimuotoisten tuotantojen jälkeen. katastrofin katalysaattorina on jälleen salaisissa kokeiluissaan askartelevien tiedemiesten vastuuttomuus. Nuorta opiskelijatyttöä rakastajattarenaan pitänyt vanheneva professori on keksinyt ihmiseen istutettavan loiseliön, joka muuttaa ihmisen käytöksen ikään tai sukupuoleen katsomatta raivokkaan seksuaaliseksi. Tutun kaavan mukaan henkilökohtaisten viettien piristeeksi tarkoitettu kiihoke karkaa käsistä: veneerisen taudin tavoin loinen leviää saarella sijaitsevan loistohotellin asukkaissa ja muuttaa arkiset ihmiset seksinnälkäisiksi hirviöiksi. Nopeasti lisääntyvät, erinomaisen epämiellyttävät, limaisen pökäleen näköiset parasiitit hakeutuvat määrätietoisesti ihmisiin. Ne mäjähtelevät polttavina kasvoille ja luikertelevat poistoaukosta uhrin vaginaan.

Cronenbergin käsittelyssä saa vahvistuksensa elokuvan hullun tiedemiehen Emil Hobbesin usko, että ihminen on menettänyt yhteyden omaan ruumiiseensa, ja vieläkin enemmän: hengettömän anomisessa maailmassa hän on menettänyt yhteyden myös kanssaihmisiin. Hotellin huoneista, käytävistä tai autosuojista Cronenberg loihtii ahdistavan klaustrofobiset lavasteet sairauskohtauksissaan hoipertelevien henkilöiden ympärille.

Kylmät väreet painottuu poikkeuksellisen suorasukaisesti pelosta inhoon. Puutteellisinkin eväin Cronenberg pystyy perustelemaan mauttomat kauhunäyt ja ideana todellisen epäuskottavuuden. Sekasortoinen näytelmä kokoaa itsensä hillityssä lopussa. Kuolaavina hirviöinä nähdyt asukkaat poistuvat talosta tyynesti auto kerrallaan valtaamaan muuta maailmaa.

– Asko Alasen (Musta peili, 1985) & Tapani Maskulan (1983) mukaan