INUKSUK (1988)

Ohjaaja
Markku Lehmuskallio
Henkilöt
Per Olof Grape, Rasmus Thygesen, Eva Janíková-Pakaslahti
Maa
Suomi
Kesto
104 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

Yhteistyö Hyttisen kanssa ja pohdinta taiteen funktiosta jatkui Lehmuskallion seuraavassa elokuvassa, joka porautuu Kanadan inuiittien eli eskimoiden vähemmistökulttuuriin ulkopuolisen tutkijan kokemusten kautta. Hän joutuu kohtaamaan kulttuurien ristiriidan, tutkimusryhmän keskinäiset ristiriidat ja lopulta omat sisäiset ristiriitansa mielipuolisuuden partaalle asti.

***

Skierrin (1982) tapaan Markku Lehmuskallion neljäs pitkä elokuva Inuksuk on kuvaus pohjoisesta vähemmistökulttuurista, tällä kertaa eskimoiden eli inuitien maailmasta, nähtynä ja koettuna valtakulttuurin edustajan kautta. ”Kun kuvasin Skierriä Lapissa”, Lehmuskallio kertoi, ”jouduin tutustumaan erääseen vähemmistökulttuuriin ja opin näkemään monia asioita uudella tavalla. Itse asiassa olen vasta Inuksukissa pystynyt käyttämään asioita, jotka opin Skierriä tehdessäni saamelaisilta.” (Aamulehti 7.2.1988).

Inuksuk on inuitien kieltä ja tarkoittaa kivestä rakennettua ihmistä muistuttavaa patsasta, jollaisia eskimot käyttävät karibujen metsästyksessä. Lehmuskallio käynnisti elokuvansa työnimellä ”Paluu paratiisiin”, toisena käsikirjoittajana Sinisen imettäjän (1985) yhteistyökumppani, puolankalainen taiteilija Niilo Hyttinen, joka kirjoitti mm. elokuvan päiväkirjaosuudet. Alkuperäisenä ajatuksena oli elokuva ”arktisen luonnon tutkijasta, mahdollisimman neitseellisen perusluonnon tutkijasta. Taustana on idea eräänlaisesta paratiisista, joka on sivilisaation vaikutuksen ulkopuolella.” (Turun Sanomat 2.2.1988).

Inuksuk kuvattiin pääasiassa Kanadassa, Hudsonin lahden länsipuolella arktisissa olosuhteissa. ”Kylmyys oli enimmäkseen armotonta ja karsi pois kaiken kikkailun”, Lehmuskallio kertoi. ”Halusin tarkoituksellisesti valita ympäristön, joka ei ole ulkoisesti dramaattinen. Tundralla vain ihminen rikkoo horisontin. Maiseman ulkoinen muuttumattomuus on elokuvan idean kannalta tärkeää: olen yrittänyt siinä tehdä näkymättömän näkyväksi, kuvata kuinka paratiisi ja helvetti ovat lopulta aivan samassa paikassa, ihmisessä itsessään.” (AL 7.2.1988). Kuvausmatkoja tehtiin kaikkiaan kolme toisella matkalla sattuneen kameravirheen takia. Elokuva jälkiäänitettiin kokonaisuudessaan Suomen elokuvasäätiössä

Liisi Tandefeltin oli alunperin tarkoitus esittää molempia naisosia, Mariaa ja Liisaa. Lopulta Marian roolin sai Eva Janíková-Pakaslahti, Suomeen kotiutunut tšekki, joka elokuvaopiskelijana oli lähtenyt Tšekkoslovakiasta miehityksen jälkeen 1968, avioitunut suomalaisen elokuvaohjaajan Jukka Pakaslahden (1941–1977) kanssa ja työskennellyt elokuva-alalla eri tehtävissä, mm. apulaisohjaajana ja leikkaajana. Per Olof Grape oli Ruotsissa asuva ja toimiva näyttelijä, joka oli vaikuttanut näyttelijänä ja Lehmuskallion apulaisena jo Sinisessä imettäjässä. Inuksukista lähtien, uudelle vuosituhannelle asti, Lehmuskallion kaikki elokuvat ovat sijoittuneet pohjoisen pallonpuoliskon vähemmistökulttuurien ja -kansojen pariin.

– Suomen kansallisfilmografia 10. Toim. Sakari Toiviainen et. al. (2002) / 20.11.2002