TARU SORMUSTEN HERRASTA (1978)
The Lord of the Rings/Sagan om ringen 
Underground-animaatioihin erikoistuneen Ralph Bakshin Taru Sormusten herrasta oli ensimmäinen ja pitkään ainoa oikea J. R. R. Tolkien -elokuva. Hobittiklassikon alkupuoliskosta kehkeytyi komea, juurevan sympaattinen ja paikoin psykedeelinen piirretty. Ilmaisuun kuuluu elävien esiintyjien yhdistäminen animaatioon rotoscope-tekniikalla.
Huom! Uuden Tolkien-elokuvan ohjaaja Dome Karukoski on vieraana näytöksessä sunnuntaina 26.5. klo 14.30.
Kun Oxfordin yliopiston filologian professori John Ronald Reuel Tolkien (1892–1973) alkoi kirjoittaa tarinaansa sormusten herrasta, hän tuskin osasi aavistaa että siitä tulisi 1300-sivuinen mammuttieepos, joka veisi häneltä 12 vuotta. Teos ilmestyi vuonna 1954, mutta sen varsinainen läpimurto tapahtui kymmenen vuotta myöhemmin, kun se ilmestyi amerikkalaisena taskukirjana ja alkoi kulua hippi-sukupolven käsissä. Samalla syntyi Tolkien-kuume ja -kultti, intohimoinen harrastus kirjailijan luomaan omaehtoiseen tarumaailmaan, jossa on oma kulttuurinsa, historiansa, kielensä ja jossa ihmiset, puolijumalat, haltiat, velhot, kääpiöt, hirviöt ja muut olennot kohtaavat toisensa. Viime kädessä fantasia kasvaa moraliteetiksi hyvän ja pahan ikuisesta taistelusta.
Tolkienin teoksen oikeudet olivat eri vaiheissa mm. Walt Disneyn, Stanley Kubrickin ja John Boormanin hallussa, mutta heidän suunnitelmansa raukenivat ja epäkiitolliseen urakkaan uskaltautui lopulta animaatioelokuvien tekijä Ralph Bakshi, joka perusteli päätöstään: ”Tolkien vaatii katsojaa laajentamaan mielikuvitustaan. Ja juuri animaatio on ainoa keino antaa Tolkienin luomille hahmoille ja tapahtumille elämä tekemättä niille väkivaltaa ja rikkomatta tarinan sadunhohtoista henkeä.” Saadakseen esiin haluamansa tyylin ja atmosfäärin Bakshi kehitti suuritöisen ja kunnianhimoisen tekniikan: koko elokuva kuvattiin ensin todellisia näyttelijöitä ja ulkokuvia käyttäen, minkä jälkeen piirrokset tehtiin näiden mallien päälle (ns. rotoskooppi-tekniikka) ja näin toteutuvat animaatiot sekoitettiin elävän toiminnan silhuettikuvien kanssa.
Varmaankaan Bakshin elokuva ei tavoita Tolkienin alkuteoksen koko rikkautta – yksin siitä syystä että suurisuuntainen hanke jäi torsoksi: elokuva päättyy trilogian toiseen osaan – mutta puutteistaan huolimatta elokuva on näyttävää spektaakkelia, jossa näkyvät ainutlaatuisen kokeilun merkit. Bakshi visualisoi sen minkä kirja jättää mielikuvitukselle ja vyöryttää katsojan eteen väreiltään hehkuvan freskon, jossa kaikki olennainen Tolkienin kertomuksesta – eeppistä laveutta lukuunottamatta – kääntyy konkreettiseen muotoon. Bakshin versiossa toiminta ja unelmointi, herttaisuus ja väkivalta, todellisuuden ja fantasian ainekset viihtyvät rinta rinnan, hyperteknologia asettuu magian palvelukseen.
Eri lähteiden mukaan ST