Lars von Trierin ensimmäinen pitkä elokuva on ensimmäinen osa hänen Eurooppa-trilogiastaan. Rikostutkija Fisher palaa Kairosta Eurooppaan selvittämään brutaaleihin lastenmurhiin liittyvää tapausta ja yrittää syventyä pahamaineisen lastenmurhaajan psyykeen. Elokuva on hypnoottinen kuvaus ihmismielestä ja visuaalisesti hämmästyttävä teos.

***

Kuvauksellaan ja muillakin tuotannollisilla ansioilIaan Tanskan virallinen kilpailuelokuva Cannesin elokuvajuhlilla, Lars von Trierin The Element of Crime hätkähdyttää ä paatuneintakin kansainvälistä yleisöä. Ohjaajan on on­nistunut saada lähinnä englantilaisilta näyttelijöiltään loistavat osasuori­tukset, kuvailmaisu on mielikuvitusta kiihottavaa, ja hämä_äperäiset runol­lis-filosofiset langat punoutuvat futuristiseen rikosjuoneen.

Puhtaalla tyylinsä johdonmukaisuudella von Trier saa teoksensa kasvamaan henkilökohtaiseksi visioksi joka on samalla taitavaa elokuvailmaisua kerto­muksen logiikan täydellisestä absurdisuudesta huolimatta. Film noir -viit­taukset punoutuvat jännittävästi Blade runner -vaikutteisiin. Herpaantuma­tonta visuaalista kiehtovuutta elokuvaan tulee von Trierin ja kuvaaja Tom Ellingin käyttämän matalapaineisen natriumvalon ansiosta – tämä tuo kaikkiin otoksiin merkillistä kullertavaa seepian sävyä, ja vain ajoittain nähdään kirkkaan luonnonvärin välähtävän esiin (poliisiauton sininen valo, punainen kukka, jne.).

Tarina kertoo poliisi Fisheristä (häntä esittävä Michael Elphick nähtiin hiljakkoin Gorkin puistossa) joka antaa hypnotisoida itsensä voidakseen pa­lata mielessään ns. lottomurhien tapahtumapaikalle. Kyseessä on rikosten sarja, jonka uhreja ovat pienet tytöt. Palatessaan Kairosta Fisher saapuu autioon, hylättyyn, mahdollisesti ydinsodan hävittämään keski-Eurooppaan. Hän etsiytyy Osbornen seuraan: tämä on hänen vanha opettajansa poliisiopis­tosta ja kirjan ”The Element of Crime” kirjoittaja. Siinä suositellaan ri­kollisen käyttäytymisen jäljittelemistä parhaaksi keinoksi tämän pyydystämi­seksi. Pian Fisher on uppoutunut syvälle vyyhteen, jonka aiheuttavat har­hauttavat johtolangat, omat lainrikkomukset, paha kahnaus poliisipäällikön kanssa ja tuttavuus kauniiseen huoraan, joka on nähtävästi ollut todennäköi­simmän epäillyn, Harry Greyn, rakastajatar. Grey pysyy tavoittamattomissa, kunnes hänen hahmonsa alkaa sekoittua ensin Osborneen ja sitten Fisheriin itseensä. Pelko on tehnyt heistä kaikista rikollisia, omassa mielessään yhtä lailla kuin todellisuudessakin.

Tarina on lähinnä veruke kuljettaa Fisheriä halki omituisten maisemien, jotka ovat ilmeisesti hänen omia mielentilojaan. Satuhnaiset, karkean koomi­set tapaukset eivät vaellusta juuri pehmennä; pikemminkin ne vain pahentavat kasvavaa epätoivoa. Siellä missä taitavasti muunneltuihin thrilleriklisei­siin tulee suvantoja, surreaaliset ainekset nousevat esiin. Viemärien vesis­tä hitaasti kohoavat hevosenpäät ovat toistuva motiivi. The Element of Crime ei juuri kestä filosofisten ajatustensa lähempää tarkastelua, mutta elokuva ei muutenkaan ole luonteva väline filosofointiin. The Element of Crime on sataprosenttisesti tanskalaista tuotantoa, mutta von Trier kuvasi sen koko­naan englanniksi ja kielsi jälkiäänittämästä sitä tanskaksi.

– Keith Kellerin (Variety 16.5.1984) mukaan AA 1989