KAUNIS VEERA ELI BALLAADI SAIMAALTA (1950)

”Karjalaisuus oli Villelle eksoottinen maailma, jonka hän löysi rakkauden eli vaimonsa Mirkun kautta. Hän oli itse ahvenanmaalainen syntyjään, ja kun hän siitä taustasta lähteneenä sai kosketuksen karjalaisiin, hän löysi jonkinlaisen rikkauden elämäänsä” (Ensio Suominen). Lumoava Assi Nortia on nimiroolissa Tatu Pekkaris -filmatisoinnissa, johon Harry Bergström kokosi ensimmäistä kertaa Kipparikvartetin.

***

Kaunis Veera syntyi alun perin vastavetona kilpailevan yhtiön eli Adams-filmin Rosvo Roopelle (1949), joka oli osoittautunut huomattavaksi yleisömenestykseksi. Saman kaavan mukaan pohjaksi otettiin radiossa usein soinut iskelmä, Matti Jurvan sotavuosina levyttämä Tatu Pekkarisen balladi ja sen ympärille rakennettu laulunäytelmä. Vanha Saimaan tervahöyry kunnostettiin ulkokuvauksia varten ja nimiosaan kiinnitettiin neljän vuoden ajan valkokankaalta poissa pysytellyt tumma kaunotar Assi Nortia.

Kauniista Veerasta kehkeytyi yleisömenestys, joka oli yllätys tekijöille itselleenkin: 21 ensi-iltaviikkoa Helsingissä. Musiikin säveltäjä Harry Bergström keksi elokuvan varsinaisen vetonaulan, Kipparikvartetin, josta tuli Metro-Tyttöjen ohella koko 50-luvun suosituin suomalainen lauluyhtye. Kauniissa Veerassa se esiintyi vielä nimettömänä taustakuorona Kauko Käyhkön, Teijo Joutselan ja Arvo Nuotion lainatessa äänensä Uuno Laaksolle, Kalle Viherpuulle ja Hannes Häyriselle – Olavi Virta oli ainoa omalla äänellään esiintyvä tulevan kvartetin jäsen. Kvartetin synty ja sitä seurannut menestys antoi välittömästi aiheen yhtyeen omalle nimikkoelokuvalle, jonka Ville Salminen itseoikeutetusti ohjasi vuonna 1952.

Kauniin Veeran tarina on sijoitettu Venäjän vallan aikaan ja sisältää osin nostalgisoivassa, osin vahvasti karrikoivassa hengessä annokset mustalaisromantiikkaa, tsaarin urkkijoita, väärinkäsityksiä ja yhteenottoja. Se on epäilemättä pakollisen makuista aineistoa, mutta monista myöhemmistä jäljittely-yrityksistä elokuva eroaa edukseen musiikissaan, tietyssä tuoreudessaan ja kuvauksessaan, joka taltioi onnistuneesti kesäisen Suomen luonnonkauneutta.   

–  Kari Uusitalon (Hei, Rillumarei!, 1978) ja muiden lähteiden mukaan