SKANDAALIHÄÄT (1940)

Gary Grantin ja Katharine Hepburnin viimeinen yhteinen elokuva perustuu Philip Barryn samannimiseen Broadway-näytelmään, jonka hän kirjoitti varta vasten Hepburnia varten. Elokuva palautti näyttelijättären takaisin huipulle ja toi Grantin kilpakosijalle James Stewartille parhaan miesnäyttelijän Oscar-palkinnon.

***

Skandaalihäät, romanttisen komedian ja screwball-komedian timantti, pelasti Katharine Hepburnin uran. Hollywoodin itsenäisimpiin tähtiin kuuluvan Hepburnin elokuvaura oli käynnistynyt RKO:lla, ja debyyttiroolin Erokirja (1932) ohjaajasta George Cukorista oli tullut hänen suosikkiohjaajansa (Pikku naisia, 1933; Sylvia Scarlett, 1935; Vakka kantensa valitsee / Holiday, 1938). Mutta studiot alkoivat pitää älykästä ja itsevarmaa Hepburnia ”box office poisonina”, jolloin tämä tilasi Holidayn kirjoittajalta Philip Barrylta uuden näytelmän The Philadelphia Story, näytteli sen pääroolin Broadwaylla ja myi menestysteoksen MGM:lle pakettina, johon sitoutui mukaan myös Cukor. MGM värväsi vielä mukaan Cary Grantin, Hepburnin lempipartnerin (heidän yhteisiä elokuviaan olivat olleet Sylvia Scarlett ja Holiday). Skandaalihäät oli Hepburnin varhaisuran kaupallinen ja taiteellinen huipennus. Hänen seuraava elokuvansa Tie miehen sydämeen (1942) avasi uuden vaiheen, jossa partneriksi vakiintui Spencer Tracy, mutta Cukor pysyi edelleen Hepburnin suosimana ohjaajana (Siivekäs voitto, 1944; Aatamin kylkiluu, 1949; Rakkautta raunioilla, 1975).

Cukorin ja MGM:n yritys demystifioida Greta Garboa (elokuvassa Kaksoset, 1941) epäonnistui, mutta Skandaalihäissä vastaava strategia Hepburnin suhteen onnistui loistavasti. Näytelmä oli räätälöity Hepburnille: Barry ja Hepburn olivat hioneet sitä yhdessä kaksi kuukautta. Elokuvasta tuli yksi kaikkien aikojen merkillisimmistä ja ovelimmista ”star vehicleistä”. Siinä missä Kaksosissa meitä yritetään saada luopumaan tähteä kohtaan tuntemastamme vastarinnasta, Skandaalihäissä tuo vastarinta on jossakin määrin koko tarinan pääaihe, vaikkakin peitetysti. Silti kaikki ymmärtävät, että aristokraattinen, kaunis ja ylimielinen Tracy Lord on kuvaus myös Hepburnista itsestään. Tracyllakin on vaikeuksia ”yleisönsä” kanssa: häntä ymmärretään väärin, hänet hylätään, häntä moititaan. Käänne alkaa vasta kun yksi hänen ankarimmista kriitikoistaan ylistää häntä. ”There’s a magnificence in you, Tracy”, sanoo reportteri (James Stewart) yhdessä näytelmän koskettavimmista repliikeistä, jonka Donald Ogden Stewart muokkasi uuteen uskoon elokuvaa varten. ”A magnificence that comes out of your eyes, in your voice, in the way you stand there, in the way you walk. You’re lit from within, Tracy! You’ve got fires banked down in you, hearth-fires and holocausts!… Oh, you’re the golden girl, Tracy, full of life and warmth and delight…”

Ja Hepburn on ylistyksensä ansainnut. Hän ei ole koskaan ollut kauniimpi kuin Skandaalihäiden MGM-glamour-hohteessa Joseph Ruttenbergin valaisemana ja Adrianin puvustamana. Ja hän on ”magnificent”, varsinkin ollessaan hauska, kuten esimerkiksi pilaillessaan Spy-lehden sensaatioreportterien (James Stewart, Ruth Hussey) kustannuksella. Hän ottaa aloitteen käsiinsä ja saa paatuneet skandaalinnuuskijat kiemurtelemaan häpeästä. Hepburn tulkitsee kohtauksen henkeäsalpaavan varmasti ja täsmällisesti. Hienostuneen absurdiikan tulkkina hän tosiaankin säteilee sisäistä valoa.

– James Harveyn (Romantic Comedy In Hollywood, from Lubitsch to Sturges, 1987) ja muiden lähteiden mukaan AA 8.2.1995