VIVA ZAPATA (1952)

Viva Zapata!
Ohjaaja
Elia Kazan
Henkilöt
Marlon Brando, Jean Peters, Joseph Wiseman
Maa
Yhdysvallat
Tekstitys
svensk text
Kesto
113 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Ikäraja

Brando jatkoi teatterilavoilla alkanutta yhteistyötä löytäjänsä ja mentorinsa Elia Kazanin kanssa esittämällä Meksikon vallankumouksen sankaria Emiliano Zapataa historiaa soveltavassa elämäkertaelokuvassa. Kommunismille selkänsä kääntäneiden Kazanin ja käsikirjoittaja Steinbeckin tulkinnassa Zapata näyttäytyy korruptoivasta vallasta luopuvana marttyyrina. Meksikolaissyntyinen Anthony Quinn varastaa show’n Zapatan veljenä.

***

Saturday Review of Literature -lehdelle lähettämässään kirjeessä Elia Kazan kertoi, kuinka hän ja John Steinbeck pyysivät kahdelta kuuluisalta meksikolaiselta elokuvapersoonallisuudelta lausuntoa Viva Zapatan käsikirjoituksesta. Meksikolaisten raivo oli rehellistä; heidän käsityksensä mukaan Viva Zapata oli mahdoton, väärä ja harhaanjohtava. Kazan ja Steinbeck katsoivat vasemmistosympatioiden säädelleen meksikolaisten lausuntoa ja tekivät elokuvan käsikirjoitusta muuttamatta. Koko välikohtaus luonnehtii kuitenkin hyvin sitä kuvaa, jonka elokuva antaa Zapatan elämästä ja vallankumouksellisesta kehityksestä. On kysymys tahallisesta historianväärennöksestä, tosiasiat on syrjäytetty ja keskitytty virheelliseen tendenssiin. Vastapainona ovat Viva Zapatan elokuvalliset ansiot, sillä Kazanin ohjaus on paikoin loistavaa – hän on kehittämässä ja syventämässä elokuvanäkemystään. Viva Zapatasta saattaa tulla yksi elokuvahistorian suuria huutomerkkejä, todiste aatteiden vararikosta, siitä kuinka kuvallinen voima voittaa rehellisyyden ja totuuden.

Ohjaajana Kazan on lähinnä tilanteiden mestari. Hänen elokuvilleen ovat yleensä ominaisia muutamat täydellisesti muotoillut jaksot, joiden vaikutus ohjaukseen on tarinan kehittelyn kannalta ratkaiseva. Aivan erinomaisina kohtauksina haluan mainita Maderon murhan, Zapatan kuoleman, Zapatan ja hänen puolisonsa lukemisen oppitunnin, talonpoikien hiljaisen maantiemielenosoituksen johtajansa vapauttamiseksi. Puhtaasti elokuvallisten keinojen ja persoonallisen tyylin sulauttaminen on tuonut Kazanin ohjaustyöhön lisää tehokkuutta ja syvyyttä. Kehitys näkyi jo Viettelyksen vaunussa, mutta Viva Zapata merkitsee Kazanille uutta edistysaskelta lähinnä siksi että aihe on antanut hänelle mahdollisuuden muuttaa ohjauksensa ilmaisukeinoja rohkeammin ja vapaammin.

Se että elokuva ei ole kokonaisuus johtuu Steinbeckin käsikirjoituksesta, joka on sekä elokuvallisesti että teemojen kannalta hämäävästi rakennettu. Tämä taas johtuu aiheesta: jokainen Zapatan elämän polttava vaihe on sivuutettu ja aukot täytetty kvasidemokraattisella puheella ja viittauksilla. Tendenssinä on se että kapina valtiovaltaa vastaan on toivoton yritys, joka parhaassa tapauksessa saattaa antaa kansalle lohduttavan symbolin, että kansan miehen on luovuttava vallasta koska sillä on huono vaikutus, että aate on arvokkaampi kuin käytännön päätös. Zapatalle kaikki tämä on vierasta: hän toteutti maauudistuksia, vieraan vallan väliintulo ja taantumuksen peli karkottivat hänet presidentin paikalta, hän oli älykäs persoonallisuus joka rakasti palavasti kansaa, hänen kansan voittoon tähtäävä ohjelmansa perustui harkittuihin ja käytännöllisiin uudistuksiin. Kaiken tämän Steinbeck ohittaa ja hänen yrityksensä peitellä sitä jättävät vakavat jälkensä käsikirjoitukseen, tekevät siitä epäyhtenäisen. Viva Zapata! on Elia Kazanin elokuva, mutta siitä puuttuu kiinteyttä, nousua.

– Jerker A. Eriksson (1952 – suomennos teoksessa ”Epäilyksen varjo”, 1982)