4 TEKSASISTA (1963)

4 for Texas/4 för Texas
Ohjaaja
Robert Aldrich
Henkilöt
Frank Sinatra, Dean Martin, Anita Ekberg
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
116 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

Komediallinen Rat Pack -western pyörii Sinatran ja Martinin omistaman laivakasinon ympärillä. Kokonaisuus on yhtä vahva kuin tähticocktailinsa, jossa on annos uuden aallon eurokaunottaria (Ursula Andress, Anita Ekberg), kourallinen Charles Bronsonia – ja aavistus The Three Stoogesia!

***

Robert Aldrich (1918-1983) oli saavuttanut elokuvallaan Mitä tapahtuikaan Baby Janelle? (1962) yleisön suuren suosion ja vankan aseman Hollywoodissa. Ohjaajansa teoksista se oli kerännyt eniten lipputuloja sitten vuoden 1954 westernin Vera Cruzin. Seuraava ohjaustyö 4 Teksasista (1963) ei saavuttanut kuitenkaan toivottua menestystä. Aldrich halusi sen olevan hauska satiiri lännenelokuvista ja korkeatasoinen komedia. Edeltävästä menestysteoksesta voimaa saaneena Aldrich ohjasi, tuotti ja käsikirjoitti luomuksensa. Käsikirjoittajakumppaninaan hänellä oli Teddi Sherman, joka oli mukana myös elokuvassa 10 sekuntia helvettiin (1959).

Elokuvaa 4 Teksasista tähdittivät todelliset aikansa kuuluisuudet Frank Sinatrasta Dean Martiniin, Anita Ekbergiin ja Ursula Andressiin. Kukaan heistä ei ollut aiemmin työskennellyt Aldrichin kanssa. Vera Cruzissa (1954) ja Viimeisessä apassissa (1954) näytellyt Charles Bronson sitä vastoin nähtiin liki kymmenen vuoden tauon jälkeen jälleen Aldrichin ohjauksessa. Lisäksi The Three Stoogees esiintyy kokonaisuudessa tehden cameoroolit. Huolimatta elokuvan tunnetuista tähdistä The Three Stoogesin osuuden lisäksi vain Charles Bronsonin voi todeta tekevän omalta osaltaan vitaalisen roolisuorituksen. Vaikka 4 Teksasista onkin ollut pettymys kriitikoille ja ohjaajalleen, on elokuvalla tietty viihdearvonsa.

Vera Cruzia osittain asetelmaltaan muistuttava 4 Teksasista sijoittuu tapahtumiltaan vuoteen 1870 kilpailevien liikemiesten Zack Thomasin (Frank Sinatra) ja Joe Jarrettin (Dean Martin) pariin ja laivakasinon maailmaan. Sinatran ja Martinin tähdittämä villiin lännen komedia luetaan myös Rat Pack -elokuviin, joita ovat lisäksi mm. Kovat kaverit eli Ocean’s 11 (1960), Kolme kersanttia (1962) ja Chicagon Robin Hood (1964). Rat Pack on lempinimi suosituille viihdetaiteilijoille, jotka vaikuttivat etenkin 1950- ja 1960-luvuilla. Heistä tunnetuimpia Sinatran ja Martinin lisäksi olivat Sammy Davis Jr., Peter Lawford ja Joey Bishop. Rat Pack teki elokuvien ohella albumeja ja lavaesityksiä. Miesten ohella ryhmään kuului naisista Shirley MacLaine, Lauren Bacall sekä Judy Garland.

Aldrich ei ollut myöskään omimmillaan tällaisen komedian parissa, sillä hän oli tunnettu intensiteetistään ja absurdista otteestaan sekä mustasta huumoristaan, josta parhaat esimerkit ovat Kohtalokas tapaaminen eli Kiss Me Deadly (1955) ja Grissomin jengi (1971).

–  Edwin T. Arnoldin ja Eugene L. Miller, Jr.:n (The Films and Career of Robert Aldrich) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 16.4.2022