STANLEY KUBRICK – OHJAAJAN MUOTOKUVA (2001)

Stanley Kubrick oli erakko, joka karttoi niin kollegoitaan kuin sukulaisiaankin. Lähelle pääsi kuitenkin ohjaajan lanko Jan Harlan. Hänen dokumenttielokuvansa käsittelee ohjaajan kaikki elokuvat ja antaa harvinaisen katsauksen ohjaajan lapsuuteen ja yksityiselämään.

Jan Harlan saapuu vieraaksi näytökseen 5.2. Elokuvan jälkeen järjestetään keskustelu Harlanin kanssa (kesto 60 minuuttia).

***

”Tämä elokuva on dokumentti miehestä, joka vaikeni riippumatta siitä, ylistettiinkö häntä vai kirottiinko hänet”, Tom Cruisen selostus toteaa. Harlanin elokuvan tarkoitus on selvästikin poistaa osa juoruista ja selvästi vääristä tiedoista, jotka ovat ympäröineet Kubrickia suurimman osan hänen urastaan – jotka jäivät kiertämän, koska Kubrick ei halunnut antaa haastatteluja eikä puhua puolestaan. Ironista kyllä yksi kiehtovimpia osia Harlanin elokuvaa on fragmentti CBS:n radiohaastattelusta, jonka hän antoi 1958 ja jossa hän pohdiskelee Hollywoodin kohtaamia haasteita television tehdessä tuloaan. Tässä pelkästään hänen äänensä laatu – lempeä, viisas, rauhallisesti artikuloitu – vakuuttaa siinä missä mikä tahansa kuva tai kunnianosoitus hänen sympaattisesta luonteenlaadustaan ja vaikuttavasta älykkyydestään.

Jokainen elokuva saa ansaitsemansa osan, lyhyestä dokumentista Day of the Fight kolmeentoista fiktioelokuvaan (mukaan lukien Fear and Desire). Erityisen mielenkiintoisia ovat Douglas Trumbullin kuvaukset Avaruusseikkailu 2001:n teknisistä prosesseista, Malcolm McDowellin haikeus hänen muistellessaan kuinka hänen läheinen ystävyytensä Kubrickin kanssa ei jatkunut Kellopeliappelsiinin kuvausten jälkeen, Jack Nicholsonin kommentit koskien improvisaatiota Hohdon kuvausten aikana, Barry Lyndonin sisätilakuvauksissa käytetyn Zeiss-linssien demonstraatiot sekä Tom Cruisen ja Sydney Pollackin hilpeät muistelot Eyes Wide Shutin biljardipöytäkohtauksen loputtomista uusintaotoksista.

Stanley Kubrick: A Life in Pictures, joka sai ensiesityksensä Berliinin elokuvafestivaaleilla helmikuussa 2001, on vaikuttava saavutus ja tervetullut johdanto Kubrickin elämään ja työhön. Tämä on paljolti sen ansiota, että tuottaja-kirjoittaja Jan Harlan työskenteli Kubrickin kanssa 30 vuoden ajan ja epäilemättä tuntee hänet paremmin kuin juuri kukaan muu. Hän oli Barry Lyndonin, Full Metal Jacketin ja Eyes Wide Shutin tuotannon johtaja. Hän on Kubrickin lesken Susanne Christine Harlanin nuorempi veli. Jan ja hänen siskonsa kasvoivat Braunschweigissa ja Karlsruhessa Saksassa. He joutuivat erilleen vanhemmistaan 1941 ja heidät evakuoitiin Reihenin kylään 30 km etelään Heidelbergista. Ennen kuin Jan emigroitui Yhdysvaltoihin 1963, missä pian alkoi läheinen suhde lankonsa kanssa, hän työskenteli liiketoiminnan suunniteltutehtävissä Frankfurtissa, Zürichissä ja Wienissä. Vuonna 1969 hän aloitti Kubrickin kanssa Romanissa kuvattavaksi aiotun Napoleon-elokuvan suunnittelun. Kun suunnitelmasta luovuttiin, Harlan asettui asumaan Englantiin, jossa hän toimi Kellopeliappelsiinin apulaistuottajana. Ottaessaan hoitaakseen Kubrickin liikeasiat hänestä tuli elintärkeä linkki ohjaajan ja ulkomaailman välillä. Christinellä on tärkeä osuus myös Janin kunninosoituksessa Stanleylle, hän esimerkiksi muistelee kuinka tapasi tulevan miehensä Kunnian polkujen kuvauksissa (hän esitti saksalaista tyttöä, joka elokuvan lopussa saa ranskalaissotilaat liikuttumaan laulamalla saksalaisen kansalaulun) ja puhuu asialliseen mutta lämpimään sävyyn 43 vuodesta, jotka hän vietti Stanleyn kanssa.

Harlanin dokumentti loppuu kertaukseen mustavalkoisesta kotielokuvasta, jonka Stanleyn isä on kuvannut pojastaan ja Barbara-tyttärestään pianon ääressä. Onnellisina ja hymyilevinä lapset soittavat jotakin sittemmin unholaan vaipunutta pianokappaletta. Hiljaisuus ja elokuvamateriaalin valkoiset läikät muistuttavat siitä, kuinka haurasta ja häipyväistä filmimateriaali on, Mutta kuten Stanley itse – herkkä ja riivattu kun oli, ehkäpä äärimmäisyyksiin saakka – tuokin pätkä on kestänyt 70 vuotta. Ja hänen perintönsä säilyy vielä kauan kun me kaikki olemme jo poissa.

– John C. Tibbetsin mukaan, Literature & Film Quareterly, vol. 29, No.4, 2001 / HB 27.8.2002