IN NOME DEL POPOLO ITALIANO (1971)

Ohjaaja
Dino Risi
Henkilöt
Ugo Tognazzi, Vittorio Gassman, Ely Galleani
Maa
Italia
Tekstitys
suom. tekstit
Kesto
103 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm

Korruptoimaton tuomari Bonifazi tutkii epärehellisen teollisuuspohatan kytkeytymistä seksityöntekijän kuolemaan. Miehet joutuvat jatkuvasti napit vastakkain oikeussalissa ja sen ulkopuolella, kunnes alkaa näyttää siltä, että teollisuuspohatta saattaa joutua telkien taakse. Dino Risin musta komedia toi komediallisen lisänsä korruptiota käsitteleviin 1960–70-lukujen elokuviin.

***

Dino Risi on kertonut elokuvastaan In nome del popolo Italiano seuraavaa:  [HUOM: Toiseksi viimeisessä kappaleessa paljastuu elokuvan loppuratkaisu.]

”Elokuvan teema kiinnosti minua, koska en ole aikaisemmin varsinaisesti käsitellyt poliittista teema, ja pohjimmiltaan In nome del popolo Italiano on poliittinen elokuva. Yhdessä Agen ja Scarpellin kanssa, jotka kirjoittivat käsikirjoituksen. Yritimme tuoda politiikan elokuvaan hetkellä, jolloin yleisön kiinnostuksen kohteet laajenevat ja ohittivat pelkän viihteen. Se oli uutuus, joka oli hyvin menestyksekäs yleisön parissa. Pohjimmiltaan myös Elio Petrin elokuvat valloittivat yleisönsä samantapaisin keinoin, tietyn viehättävyyden ja jopa tietyn komiikan avulla: Gian-Maria Volontèn ansiosta näistä elokuvista oli tullut menestyksekkäitä, sillä hän teki ne helposti lähestyttäviksi henkilöiden koomisen karakterisoinnin kautta. Minä kun olen komedioiden tekijä, ja kun Age ja Scarpelli ovat samalla tavoin näiden asioiden erikoistuntijoita, päätimme uhmata vakavaa aihetta, yhtä maamme haavoista, haavaa, jonka lehdistö oli tuonut päivänvaloon ja joka kiinnosti yleisöä – oikeuden jakamisen problematiikka – ja tehdä elokuvan omalla tavallamme, hyvin eri tavalla kuin Petri. Elokuvamme onkin sitten otettu hyvin vastaan myös ulkomailla. Aihehan ei ole mitenkään tyypillisesti italialainen, päinvastoin, minusta se käsittelee yleisempää teemaa, joka koskee kaikkia maita, oikaisuistuinten korruptiota, tai ehkä pikemminkin kompromissien tekemistä – ja se taas on hyvin yleisinhimillistä.

Mielestäni elokuvan sekä tuomari että teollisuusmies ovat perimmiltään sympaattisia. Minulla voi olla pieni heikkous teollisuusmiestä (Gassman) kohtaan, koska olen aina tuntenut sympatiaa aitoja ”katupoikia” kohtaan, enemmän kuin epämääräisiä tuomareita kohtaan¸ todellakin, Tognazzin esittämä henkilö kärsii hieman tietynlaisesta epämääräisyydestä. Erityisesti elokuvan loppua kohti. Epäröimme pitkään kuinka päättää elokuvamme. Meistä vaikutti siltä, että tuomari  tuhoamassa todistusaineistoa, joka olisi todistanut teollisuusmiehen viattomuuden, olisi edustavampi, selkeämpi, tuonut paremmin esille sen, minkä halusimme sanoa. Ehkä se ei ollut oikeutettua, se oli protestin ele, jolla elokuvan loppuun sijoitettuna oli tiettyä dramaattista voimaa. Lisäksi se oli visuaalinen ele ja se aloitti eräänlaisen sarabanden, joka toimi elokuvallisesti erittäin hyvin.

Monet elokuvani päättyvät voimakkaaseen eleeseen. Yritän aina välttää yleisön pitkästyttämistä kasaamalla ongelmia ongelmien perään, en halua väsyttää yleisöä. Tähänkin yritin keksiä lopun, joka olisi niin viihdyttävä kuin mahdollista, mutta joka myös tarjoaisi mahdollisuuden vetää johtopäätöksiä. Perimmiltään elokuvani ovat varsin kitkeriä, ne eivät kerro pelkästään miellyttäviä tarinoita – näkemämme todellisuuden yllä on aina toinen, synkempi todellisuus. Lopussa ”kamman on tartuttava takkuihin”.”

  • Ecran, November 1974 / HB 31.10.2002