KEVÄTRIITTI (1963)

Portugalilaisen elokuvan titaanin Manoel de Oliveiran itsensä kuvaama hybrididokumentti kertoo pienen pohjoisportugalilaisen kylän talonpoikien esittämästä kärsimysnäytelmästä. Elokuva toimi luomisvoiman symbolina ja kannustavana esimerkkinä novo cinemalle ja ennakoi mm. Pier Paolo Pasolinin Matteuksen evankeliumia (1964). Double bill -lipulla näet molemmat elokuvat pitkänäperjantaina 10.4. edullisempaan yhteishintaan.

***

Tämä elokuva on dokumentti fiktiosta. Curalhan asukkaat esittävät suositun, perinteisen, keskiajan mysteerinäytelmiä muistuttavan kuvaelman Kristuksen kärsimyksestä. Tapahtumapaikka Curalha on pieni kylä Pohjois-Portugalissa lähellä Espanjan rajaa.

Alussa, Johanneksen evankeliumin ensimmäisten sanojen kaikuessa, näemme maiseman, kylän jokapäiväistä elämää, näytelmän valmistelua ja samalla kuulemme uutisia jotka liittyvät kuulentoihin. Tämän jälkeen nähdään kylän asukkaiden esittävän kärsimysnäytelmän keskeiset kohtaukset; elokuvan päätteeksi Kristuksen kuolema kytketään symbolisesti ihmiskuntaa uhkaaviin vaaroihin (atomipommi, sodat, väkivalta). Viimeiset otokset – Ylösnousemus – kuvaavat kevään tuloa.

Acto da primavera oli omana aikanaan hyvin modernia elokuvaa. Cinéma-vérité-menetelmiä soveltaviin kuvausmenetelmiin tarvittiin vain vähän henkilökuntaa, talonpoikien näyttelemän fiktion “todellisuuden” vangitsemiseksi käytettiin suoraa äänitystä; näyttelemistyylissä pitäydyttiin resitatiivin tavoin vanhojen näytelmien talonpoikaisessa puhtaudessa, mikä ennakoi Straubin kaltaisten ohjaajien tyyliä; tämä oikeiden talonpoikien esittämä kärsimysnäytelmä ennakoi myös Pasolinin Matteuksen evankeliumia. Oliveiralle se oli ensimmäinen askel hänen viimeaikaisiin “näytelmäelokuviinsa”, ja Portugalin “uuden aallon” ohjaajille 1960-luvulla se oli luomisvoiman symboli.

Teknistä tietoa: Tämän kopion vedostaminen on osa alkiomuodossa olevaa työtä värielokuvien pelastamiseksi – se ilmentää kehitysvaihetta, ei lopputulosta. Elokuva kuvattiin 1963 Eastman Kodakin 35 mm:n negatiivifilmille, ja kaikki kopiot vedostettiin alusta alkaen 35 mm:n Agfacolor-positiivifilmille. Kuvauskalusto oli hyvin heikkoa, mutta väreiltään tulos oli erittäin onnistunut. Kuvaaja oli Manoel de Oliveira itse. Alkuperäisten kopioiden värit ovat selvästi haalistumassa, mutta onneksi negatiivi oli melko hyvässä kunnossa. Nyt nähtävä Agfacolor-kopio on suoraan tuosta negatiivista vakuumisysteemillä toimivalla pinnakkaiskopiointikoneella (Debrie TCI 35 min) vedetty työkopio. Työskentelemme nyt pelasteaineiston (masterin ja internegatiivin) valmistamiseksi. Kehityksessä käytettiin 35 mm:n Debrie DSCL:ää. Vedostaminen ja kehitys tapahtuivat samassa laboratoriossa kuin alkuperäinen vedostaminen: Lissabonin Ulyssea Filme -laboratoriossa.

– Cinemateca Portuguesan esittely FIAF:n 50-vuotisjuhlasarjaan 1988, AA 1989

Kiitos restaurointikäsitteiden tarkastuksesta: Matti Valtavirta