RILLINGTONIN KURISTAJA (1971)

Kaikki elokuvan lajityypit virtuoosimaisesti hallinnut Richard Fleischer oli omimmillaan kuuluisien murhatapausten kuvittajana. Kylmäävimmillään hän on teoksessa Rillingtonin kuristaja, joka dramatisoi sodanjälkeisessä Lontoossa vaikuttaneen sarjamurhaaja John Christien tarinan tukahdutetun huudon tavoin.

***

Richard Fleischer kiistää tuntevansa mitään erityistä mielenkiintoa rikoksen patologiaan, mutta Rillingtonin kuristajaa on vaikeaa olla vertaamatta edeltäjiinsä, elokuviin Bostonin kuristaja (1968), Rikollinen vietti (Compulsion, 1959) ja Tyttö punaisessa keinussa (1955). Kaikki ovat tosikertomuksia patologisesta murhasta, kaikki kohdistavat huomionsa murhaajan psyykkiseen häiriintyneisyyteen ja kaikki rakentavat kylmän objektiivisen pinnan sovittavaksi kuoreksi tarinan sensaationkatkuiselle sisällölle. Näin syntyvä jännite sisällön ja muodon välillä on sukua Fritz Langille.

Sarjamurhaaja John Reginald Christien tapaus on Englannin rikoshistorian kuuluisimpia. Siitä tuli cause célèbre, joka vaikutti kuolemanrangaistuksen lakkauttamiseen Britanniassa. Vuonna 1944 hiljaiselta ja kunnialliselta vaikuttava, amatöörilääkärinä toimiva Christie huumasi, kuristi ja raiskasi naisen talossaan nuhjuisessa Lontoon osassa sijaitsevalla kadulla. (Alueen rakennukset on sittemmin purettu ja katu saanut uuden nimen.) Näin alkoi kahdeksan murhan sarja, mutta varsinkin kaksi niistä kohosi huomion kohteeksi.

Tim Evans on lukutaidoton autonkuljettaja, joka muuttaa vaimonsa Berylin ja vauvansa kanssa Christien vuokralaiseksi. Beryl on taas raskaana, mutta perheellä ei ole varaa uuteen vauvaan, jolloin Christie lupaa suorittaa abortin. Hän murhaa Berylin samalla tavalla kuin ensimmäisen uhrinsa, ja Timin poissaollessa myös heidän vauvansa. Syytettynä murhista vangitaan Tim, ja hänet tuomitaan kuolemaan.

Richard Attenborough esittää Christietä tyynellä intensiteetillä, jossa on yhteyksiä hänen osasuoritukseensa elokuvassa Lukittujen ovien takana. Hänen tulkitsemanaan Christie ei ole hirviö, vaan ovela, miellyttämisenhaluinen keinottelija. Vähintään yhtä merkittävä saavutus on John Hurtin hienostunut osasuoritus hämmentyneenä nuorena aviomiehenä. Tim Evans on yksinkertainen ihminen, joka pelaa kaikki kortit Christien ja poliisin käsiin.

Elokuvan kohokohtia eivät ole niinkään murhat (”aborttikohtausta” lukuunottamatta) kuin monet muut kosketukset, kuten esimerkiksi: kohtaus, jossa koira kuopii takapihaa jonne ruumiit on kätketty; Christien purskahtaminen itkuun Old Baileyssa kun Evans tuomitaan kuolemaan; Christien loputon teenkeitto ennen murhia; hänelle ominainen mahtaileva mutta virheitä vilisevä vierasperäisten sanojen käyttö; kohtaus jossa työmies tutkii epäilevästi tapettia jonka taakse on kätketty ruumis.

Lavastajat Maurice Carter ja Andrew Campbell, jotka tunsivat alkuperäisen miljöön tarkoin, rakensivat Rillingtonin kuristajaan absoluuttisen autenttisen kopion siitä, ja Denys Coop oli vastuussa valjun kuvamaailman vangitsemisesta Eastmancolorille. Fritz Langin M-elokuvaan on verrattava Richard Fleischerin taitoa luoda ankeasta aineistosta sävähdyttävää elokuvailmaisua.

– Monthly Film Bulletinin (January 1971, Nigel Andrews) ja Varietyn (10.2.1971, Rich.) ja muiden lähteiden mukaan AA 1991