Jonathan Glazer debytoi kokoillan elokuvan ohjaajana gangsteritarinalla, jossa hämärähommat jättäneen entisen kassakaappimurtoekspertin (Ray Winstone) lokoisa elämä Espanjan Aurinkorannikolla keskeytyy vanhan tutun, arvaamattoman sosiopaatin (Ben Kingsley) ilmaantuessa värväämään hänet pankkiryöstökeikalle Lontooseen. Helteisen miljöön tunnelma on kylmäävä ja kuvat tyyliteltyjä.

***

Jonathan Glazerin Sexy Beast uhmaa kategorisointia. Toisaalta se on rikoselokuva, mutta se on myös eksistentiaalinen ja psykososiaalinen draama, joka hämärtää taide- ja populaarielokuvan rajoja. Sen kuvasto on järkyttävää mutta myös koomista. Roger Ebertin mukaan se kuuluu cockney-gangsterielokuvien perinteeseen ja mainitsee elokuvan edeltäjiksi mm. The Long Good Fridayn (1980) ja The Limeyn (1999). Muita hengenheimolaisia löytyy 1990-luvun amerikkalainen independent-elokuvan arthouse-elementtejä valtavirran genre-elokuviin yhdistelevästä tyylisuunnasta, jonka edustajia ovat mm. Reservoir Dogs ja Epäillyt (The Usual Suspects). Sexy Beast saikin Pohjois-Amerikassa paremman vastaanoton kuin kotimaassaan; laaja levitys Yhdysvaltojen valkokankailla tuotti elokuvalle 10 miljoonaa dollaria ja Ben Kingsleylle Oscar-ehdokkuuden.

Sexy Beastin päähenkilö Gary Dove (Ray Winstone) on jättänyt rikosuransa taakseen ja viettää eläkepäiviä Espanjan auringossa. Yhdessä vaimonsa Deedeen (Amanda Redman) sekä ystäviensä Aitchin (Cavan Kendall) ja Jackien (Julianne White) kanssa hän elää jokaisen brittirikollisen unelmaa. Rikoselämän kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu kuitenkin, ettei sitä pääse koskaan täysin pakoon. Tämä tehdään selväksi Garylle, kun miehen entinen kollega Don Logan (Ben Kingsley) saapuu paikalle ja yrittää houkutella miestä ”viimeiselle keikalle” takaisin Englantiin eikä kieltäytyminen ole vaihtoehto. Epämieluisa jälleennäkeminen vanhan tutun kanssa tuo pintaan kaiken, mille Gary on kääntänyt selkänsä lähtiessään Englannista; se symbolisoi kaikkea sitä tukahdutettua väkivaltaa, aggressiota ja rikollisuutta, jota Gary pakeni Espanjaan. Vastapainona Espanjan paratiisimaisuudelle Englanti kuvataan harmaana ja sateisena maana täynnä rikollisuutta ja korruptoituneita aristokraatteja.

Sexy Beastin voidaan katsoa kuuluvaksi ns. ryöstöelokuvan genreen sen kuvatessa tätä rikosprosessia suunnittelusta toteutuksen kautta jälkipyykkiin. Jännite ei kuitenkaan synny rikoksesta sinänsä vaan päähenkilön ja antagonistin välisestä suhteesta. Glazer haastaa tässä elokuvan roolituksella myös näyttelijöihin kohdistuvia odotuksia. Pääosanesittäjä Ray Winstone loi uransa maskuliinisten, kovien tyyppien rooleissa mm. Alan Clarken Scumissa (1979), Gary Oldmanin Nil by Mouthissa (1997) ja Tim Rothin The War Zonessa (1999) ja näihin verrattuna Sexy Beastin Gary on epätyypillisen haavoittuvainen. Samaan tapaan raivoisan Don Loganin roolissa nähtävä Ben Kingsley, joka tuli tunnetuksi mm. Gandhin roolista Richard Attenborough’n elämäkertaelokuvassa vuodelta 1982 ja arkana juutalaiskirjanpitäjänä Steven Spielbergin Schindlerin listassa (1993), on täysi vastakohta näyttelijän tavanomaiselle hillitylle tyylille ja Winstonen hahmolle.

Sexy Beastin postmoderni itsereflektointi etäännyttää yleisöä lajityypille ominaisesta realismista ja ensimmäinen näytös muistuttaa pikemminkin Samuel Beckettin tai Harold Pinterin näytelmää kuin tavanomaista rikoselokuvaa. Glazerin lisäämät kokeelliset ja surrealistiset elementit vahvistavat tätä tunnetta, että kyseessä on rakennettu maailma eikä kuva todellisuudesta. Tämän pohjalta Don Loganin hahmo voidaan kenties tulkita Garyn mielikuvituksen tuotteeksi esim. Tyler Durdenin tapaan Fight Clubissa (1999); menneisyyden haamuna Logan on kasvanut osaksi Garyn minuutta ja psyykettä.

– Paul Elliottin mukaan (“Sexy Beast – The Return of the Repressed”, Studying the British Crime Film)