HÄIVÄHDYS PURPPURAA (1985)

Häivähdys purppuraa on aiemmin lähinnä genreuudistajana näyttäytyneen Spielbergin ensimmäinen historiallinen ”aikuisten elokuva”. Whoopi Goldberg tekee koskettavan pääosasuorituksen syvän etelän naisena, joka joutuu kantamaan vuosikausia jatkuvan seksuaalisen ja emotionaalisen hyväksikäytön taakkaa.

***

Häivähdys purppuraa on Hollywoodin nerokkaan sadunkertojan Steven Spielbergin uusi seikkailuelokuva. tällä kertaa seikkailun nimi on vapautustaistelu, mutta aseina ei käytetä harppuunaa tai pistoolia, vaan rohkeutta ja rakkautta. Sankari ei ole seksikäs tiedemiesseikkailija tai ulkoavaruuden vieras, vaan nainen: musta, laiha, köyhä, kouluttamaton, ruma Celie, jonka ainoat taisteluvälineet ovat kyky säilyä elossa ja halu tulla rakastetuksi.

Häivähdys purppuraa on peittelemättömän sentimentaalinen melodraama. Spielberg vetoaa häpeämättä tunteisiin. Hän järkyttää, naurattaa ja liikuttaa ja tekee sen niin taitavasti, että Aristoteles olisi poistunut teatterista kyynelsilmin. Melodraamaa ei ole syytä vähätellä minään alempana lajina: se edellyttää vastaavaa manipulointikykyä kuin vaikkapa kauhuelokuvan keinojen hallinta, katsojan itkettäminen vaatii yhtä tiukkaa psykologista otetta kuin pelottelukin. Oikeaoppisesti Spielberg paisuttelee ja alleviivaa jokaista tunteisiin vetoavaa yksityiskohtaa kertoessaan musta naisen alistamisesta syvässä Etelässä, missä värillisen väestön asema ei vuosisadan alkupuolella sanottavasti poikennut laillistetun orjuuden ajoista.

Spielberg on tehnyt elokuvastaan hillittömän aikuisten sadun, jonka siteet Alice Walkerin Pulitzer-palkittuun kirjeromaaniin hämärtyvät toissijaisiksi. Elokuvaa on luonnehdittu mustien Tuulen viemäksi ja 1980-luvun Setä Tuomon tuvaksi. Esikuvia ja edeltäjiä sillä on aina Griffithin spektaakkeleista Leanin mammutteihin saakka. Yhteistä Griffithin kanssa ei ole vain mustan miehen karrikointi, vaan myös maalaileva pateettinen ote. Celien äidin hautajaiset taas heijastelevat David Leanin Tohtori Zivagon alkua, vaikka itse hautaanlaskemiskuva onkin asetelmaltaan pikemminkin Ford-tyyppinen. Alkupuolen kosintakohtaus tuo mieleen niin mykän elokuvan klassikot kuin Leanin lumi- ja jääefektit. Elokuvamelodraaman klassikoiden ohella Spielberg viittaa myös viktoriaaniseen romaaniin. Hän panee Celien lukemaan Dickensin ”Oliver Twistiä” aluksi kangerrellen mutta vähitellen yhä itsevarmemmin. Lukeminen edistyy samassa tahdissa oppimisen, valistumisen ja yksilöllisen tahdon kehittymisen kanssa. Elokuvan raadolliset mieshahmot muistuttavat johdonmukaisessa kamaluudessaan Dickensin raakalaisia.

Yhtäkaikki jäljellä ovat myös Spielbergin omat keskeiset teemat: pelot ja kauhut, usko ystävyyteen, rakkauteen, lapsuuteen ja perheeseen. Spielbergin perhe ei ihanteellisuudestaan huolimatta ole Disneyn Bambin oidipaalinen äiti-poika-isä -kolmikko, johon sitä on yritetty samastaa, vaan isän katoamisen jälkeinen lasten ja äidin muodostama kokonaisuus. Ydinperhe, joka E.T.:ssä rakentui yksinäisen äidin ympärille, hajoaa Celien tarinassa lasten, voimakkaiden naisten, sisarten, anoppien ja ystävättärien verkoksi. E.T.:n kasvoton ja uhkaava isähahmo, joka identifioituu ainoastaa vyössä roikkuvan avainnipun kautta, saa vastineen Häivähdyksen nimettömistä miehistä. Valkoista poikalasta ja mustaa naista yhdistää heikkoon patriarkkaan kohdistuva epäily.

– Sara Heinämaan (Yo-lehti 9.10.1986) ja muiden lähteiden mukaan ST