NOUSUKAUSI (2003)

Uppsving
Ohjaaja
Johanna Vuoksenmaa
Henkilöt
Tiina Lymi, Petteri Summanen, Antti Virmavirta, Kari-Pekka Toivonen
Maa
Suomi
Tekstitys
English subtitles
Kesto
99 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

Johanna Vuoksenmaan komediaa ja jännitystä yhdistävässä Nousukaudessa varakas espoolaispariskunta (Petteri Summanen ja Tiina Lymi) huijataan kokeilemaan lähiöelämää Helsingin Jakomäessä. Roolileikistä kasvaa mustan humoristinen luokkaretki. Omintakeinen yhteiskunnallinen komedia palkittiin kolmella Jussilla, muun muassa vuoden elokuvana.

***

Elämme aikaa, jolloin kaikenlaiset extreme-kokemukset ovat in. Alkaa vain olla niin, ettei mikään tahdo enää tuntua miltään, kun Himalajat on kiivetty, Amazonasin viidakot vaellettu ja eksoottiset saaret valloitettu. Nousukausi-elokuvan lähtökohta on tämän asian tiedostamisessa, ja ennen kokematonta eksotiikkaa löydetäänkin lähempää kuin arvaisi. Kolmenkympin kieppeissä oleva espoolainen nuoripari Katri ja Janne ovat ”kivemman keskiluokan” kasvatteja, koulutettuja, varakkaita uraihmisiä, joilla menee taloudellisesti koko ajan vain paremmin. Tuttavapiirissä kehuskellaan erikoisilla lomamatkoilla, ja Janne päättää pistää paremmaksi: hän hankkiutuu Katrin kanssa Invisible Hand Tours –firman räätälöimälle elämysmatkalle, jonka teemana on ”työttömän arkea Helsingin Jakomäessä”. Firman pyörittäjä Ilpo Heino tarjoilee matkaa mahdollisuutena oppia tuntemaan itsensä ja suhteensa rahan tuomaan helppoon elämään: ”Me annamme teille tietoa teistä itsestänne” kuuluu markkinoinnin motto.  Janne ja Katri ottavat haasteen vastaan, luopuvat väliaikaisesti kotiavaimistaan, passeistaan ja rahoistaan ja lähtevät kuukaudeksi jakomäkeläiseen rumaan kerrostaloon, jossa heidän on pärjättävä työttömyyspäivärahoilla. Tämä arkipäiväisenä alkava seikkailu, jossa tutustutaan myös naapureihin, saa nopeasti uudenlaisia käänteitä ja elämysmatkailu alkaa olla liiankin elämyksellistä.

Johanna Vuoksenmaan ensimmäinen pitkä elokuva on tyylilajiltaan lähellä mustaa komediaa, jollaista ei Suomessa ole liiemmälti harrastettu. Se tapahtuu realistisessa maailmassa, kuvaa tämän päivän Suomea ja sen ihmisiä, mutta nousee kuitenkin hitusen todellisuutta ylemmäs saavuttaakseen seikkailullisuutensa sekä tietyn sarkastisen näkökulman aiheeseen. Tarinaltaan Nousukausi liittyy osaksi Prinssi ja kerjäläispoika –tyyppisten identiteetinvaihto-kertomusten jatkumoa. Kun ihmisen sosiaalinen status kertaheitolla muuttuu, ovat vaakalaudalla niin ihmissuhteet, käsitys omasta itsestä kuin elämän arvotkin.

Peräti 10 Jussi-ehdokkuutta saanut Nousukausi saavutti teatterikierroksellaan melkoisen suosion niin katsojien kuin kriitikoidenkin keskuudessa, eikä ihme. Kerronta etenee sujuvasti ja näyttelijäntyö on kauttaaltaan tasokasta. Joitakin loogisia kömmähdyksiä tarinassa on, mutta ne saa tässä lajityypissä melko helposti anteeksi. Kun elokuva tuli teattereihin, puhuttiin kovasti sen esille nostamasta lähiökliseestä; Jakomäkihän on vuosikymmenien aikana noussut käsitteeksi, joka sisältää ajatuksen työttömien, alkoholistien ja moniongelmaisten sosiaalipummien täyttämästä vuokraghetosta. Turhaa oli kuitenkin negatiivinen spekulointi elokuvan tarjoilemalla lähiökuvalla, sillä se ei ole asian ydin. Tärkeämpää on havaita Katrin ja Jannen edustaman elämäntavan ohuus ja se, että kaikki saavutettu aineellinen hyvinvointi saattaa kadota tuosta vaan – ja siinä samalla tähän elämänmuotoon kytkeytyvät ihmisetkin. Naapurit, joihin nuoripari lähiössä tutustuu, vaikuttavat aluksi pelottavan kliseisiltä, mutta Jannen ja Katrin ennakkoluuloisuuden rivakasti karistessa he osoittautuvat luultua monipuolisemmiksi. Elokuvasta jää mukavasti tunne, että vaikka Suomessa – kuten kai maailman jokaisessa kolkassa – on yhteiskunnallisesti eriarvoisia ihmisryhmiä, näiden ryhmien ihmiset ovat loppujen lopuksi melko lähellä toisiaan.

– Mervi Herranen 2.1.2004