28 PÄIVÄÄ MYÖHEMMIN (2002)

Virus- ja tartuntaelokuvien oma laaja alalajinsa ovat zombie-elokuvat. Vajaa kaksikymmentä vuotta sitten ihasteltiin, kuinka tekijät olivat onnistuneet tallentamaan Lontoon autioita katuja. Nyt post-apokalyptisen tarinan näkymät, joissa joukko lontoolaisia yrittää selvitä murhanhimoisten hullujen seassa, näyttävät melkein liian tutuilta.

***

Science fiction ja kauhuelokuva on luokiteltu lajityyppeinä usein tietynlaisten todellisuuksien allegorioiksi. Niiden fantastiset  ja yliluonnolliset elementit on puolestaan nähty sosiaalisena ja poliittisena pahoinvointina. Danny Boylen (Trainspotting, The Beach, Slummien miljonääri) postapokalyptinen 28 päivää myöhemmin kutsuu katsojansa pohtimaan modernin yhteiskunnan haurautta.

Elokuvan tarinassa tulevaisuuden Britanniaa runtelee epidemia, jonka tartuttamana se muuttaa uhrinsa sekunneissa hulluiksi kannibaalitappajiksi. Sivilisaatiota järisyttää kaamea, helposti tarttuva virus sankarin maatessa rauhallisesti koomassa. Laboratoriosta vapautuu infektiota saaneita apinoita traagisesti harhaan johdettujen eläinoikeusaktivistien toimesta koko Lontoon ja muidenkin alueiden ollessa lähes tyhjillään. Kirkot ja kujat ovat täynnä ruumiita ja nopealiikkeiset, punasilmäiset tautia kantavat yksilöt harhailevat kaduilla saalistaen. Jopa rotat pakoilevat heitä ja vain muutamat terveet ihmiset kohtaavat hobbesilaisen eloonjäämistaistelun.

Zombieaiheisen elokuvan päähenkilö Jimin (Cillian Murphy), joka herää 28 päivän jälkeen koomasta lisäksi hengestään kamppailevat muut selviytyjät, yksinäinen susi Selena (Naomie Harris), isä Frank (Brendan Gleeson) sekä Frankin nuori tytär, Hannah (Megan Burns). Yhdessä he muodostavat pienen nomadiyhteisön matkuestaen halki Englannin maaseudun tajuten toisista huolehtisen olevan eloonjäämisvaiston ilmaisu. Elokuvakokonaisuutena 28 päivää myöhemmin  esittelee tyypillisen yksilöllisyyden menetyksen juoneltaan. Kun yksilö on tartutettu, inhimillisyyden sijaan astuu esiin hirviömäisyys.

Saman genren edustajiin kuuluvat näin ollen George A. Romeron Elävien kuolleiden yö (1968) sekä John Carpenterin The Thing ­­- ”se” jostakin (1982). Siitä huolimatta, että muutkin elokuvantekijät ovat ohjanneet samankaltaisia teoksia, ei Boylen lahjakkuutta voi kiistää. Loppujen lopuksi, kun 28 päivää myöhemmin hyödyntää myöhemmin uudelleen vahvistettuja sci-fi- ja kauhuelementtejä sen poliittiset pohjavirtaukset ja yhtäläisyydet nykyisen maailmanjärjestyksen kanssa saavat ihmettelemään, lakkaako historia koskaan toistamasta itseään. Vanhan sanonnan mukaan järjestys syntyy kaaoksesta, mutta saman voi todeta päinvastaisesti kaaoksen syntyessä myös  järjestyksestä.

Boylen elokuvan on kuvannut digitaalisesti Anthony Dod Mantle, joka on tehnyt yhteistyötä Dogma 95 -aatetta toteuttaneitten Harmony Korinen, Thomas Vinterbergin ja Lars von Trierin kanssa. Teoksella on joskus eteerinen, melkeinpä maalauksellinen kauneutensa. Lontoon taivaanraja näyttäytyy haalistuneena, melankolisena kuin Turnerin maalauksissa. Boyle saavutti aikoinaan elokuvallaan yleisön suosion ja kriitikoiden arvostuksen. Erityistä huomiota saivat näyttelijäsuoritukset, käsikirjoitus, tunnelma ja soundtrack. Myös zombie-elokuvien tuotanto lähti samantien selkeään nousuun.

– Cecilia Sayadin (Film Comment) ja A.O. Scottin (New York Times) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 21.10. 2020